Arvostelu | Kikka Holmberg | Carmenin päärooleissa lauloivat mezzosopraano Niina Keitel ja tenori Arturo Chacón-Cruz. Lapsikuoron raikas laulanta toi oopperaan iloisia värejä.
Avainsana / tagi
ooppera
Paavo Korpijaakko: ”Säveltäminen on arkkitehtonista rakentamista, jossa pitää olla inspiraatiota”
Kuukauden säveltäjä | Kikka Holmberg | Paavo Korpijaakon mukaan oopperassa musiikin osuus on noin kolmannes. Kamariooppera Oikeusjuttu saa joulukuussa kantaesityksensä Louhisalissa.
Muumiooppera todistaa, että ooppera voi olla parhaimmillaan kaikkea muuta kuin jäykkä taiteenlaji
Arvostelu | Kaisa Järvelä | Tampereen Musiikkiakatemian ja Valkeakosken kaupunginteatterin Muumioopperan musiikki on upeaa, ja näyttämöllä väreilee aito muumitarinoiden tunnelma.
Narva valmistautuu oopperapäiviin – kaksiviikkoisilla juhlilla vierailee suomalaistulkinta Normasta
Haastattelu | Sirpa Pääkkönen | Narvan oopperapäivien taiteellinen johtaja Julia Savitskaja kertoo, että tapahtuman yleisössä nähdään vuosi vuodelta enemmän myös suomalaisia.