Kuukauden säveltäjä | ”Oopperassa musiikin merkitys on karkeasti ottaen yksi kolmannes. Kaikki muut tekijät – ohjaus, lavastus, puvustus, valosuunnittelu – luovat kokonaisuuden yhdessä musiikin kanssa”, tiivistää Paavo Korpijaakko oopperakäsityksensä. Kamariooppera Oikeusjuttu saa kantaesityksensä Espoon Louhisalissa joulukuun alussa.

Kikka Holmberg, teksti
Anitta Vuorisola, kuvat

Paavo Korpijaakko on juuriaan myöten pirkanmaalainen säveltäjä: hän on syntynyt Mouhijärvellä, käynyt koulunsa Hämeenkyrössä ja päätynyt sen jälkeen opiskelemaan ja työskentelemään Tampereelle. Korpijaakko opettaa TAMKissa sävellystä, orkestraatiota, musiikkianalyysiä ja yleisiä teoria-aineita.

– Kun Tampere Filharmonia vuonna 2004 esitti ensimmäisen kerran orkesteriteokseni, Helsingin Sanomien Vesa Sirénin arvion otsikko oli: ”Aluepoliittinen orkesteritilaus onnistui”.  Siinä kuvastui se Helsinki-keskeisyys ja alentuvuus, millä suhtaudutaan kaikkeen, mitä tapahtuu muualla kuin Helsingissä, muistelee Korpijaakko säveltäjänuransa alkuvaiheita.

– Minulle on joskus huomautettu myös siitä, etten ole opiskellut Sibelius-Akatemiassa. Olen vastannut, että suurin osa maailman säveltäjistä ei ole opiskellut Sibelius-Akatemiassa. Oli pitkäaikaisen rakentamisen tulos, että Tampere alkoi olla oikeasti varteenotettava vaihtoehto opiskelupaikkana. Säveltäjyys oli ensin muusikon suuntautumisvaihtoehto, sitten siitä tuli oma linjansa, ja nykyisin sävellys on teoriapedagogien suuntautumisvaihtoehto. Jouni Kaipaisen menehtyminen on ollut menetys koko tamperelaiselle kulttuurielämälle, mutta erityisesti säveltäjälinja oli Jouniin henkilöitynyt.

Korpijaakko opiskeli Jouni Kaipaisen oppilaana 2001–2006. Kaipaisen nimi toistuu Korpijaakon puheessa usein.

– Jounin merkitys on ollut minulle suuri sekä säveltäjänä että ihmisenä. Muistan hänet hyvin valoisana hahmona, vaikka tiedän, että hän ollut myös poleeminen ja kärkäskielinen. Jouni oli säveltäjänä minulle kuin isähahmo: hän oli ensimmäinen aikuinen ihminen, joka tajusi, kuka oikeasti olen ja mitä sisälläni on. Se oli tosi iso juttu.

Kaipaisen muistolle Korpijaakko myös sävelsi teoksensa Keihäitä, joka esitettiin Tampereen Sävelessä vuonna 2017.

– Minun oli henkinen pakko kunnioittaa Jounin muistoa tekemällä hänelle muistomerkki. On hyvin osuvaa, että se Keihäitä on yksi pääteoksistani. Se on tähänastisen urani kooltaan isoin biisi ja tietyllä tavalla myös onnistunein: siinä olen säveltäjänä päässyt lapsentaudista, mutta en ole vielä menettänyt taistelumieltä, luonnehtii Korpijaakko.

– Kävin Jounia tervehtimässä viimeisen kerran viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Minulla oli silloin vasta partituurin ensimmäinen sivu valmiina. Kerroin, että omistan teoksen hänelle. Se oli aika tunteikas hetki.

Vapaata assosiointia ja arkkitehtonista rakentamista sävellystyössä

– Sävellysprosessini on vuosien mittaan muuttunut, mutta improvisaatio on aina ollut minulle tärkeää – ei niinkään soittimellinen improvisaatio, vaan fantasian käyttö, Korpijaakko kuvailee.

– Vapaa assosiointi eri asioiden välillä on prosessin ensimmäinen vaihe. Toki teen silloinkin muistiinpanoja. Minulla saattaa olla parenteeseja – vaikkapa ”pyörre” – tai kuvailevia, onomatopoeettisia ilmauksia. Kirjoitan ylös myös rytmejä, melodioita ja harmonisia elementtejä. Ne ovat sellaisia käsin kirjoitettuja luonnoksia.

– Teen parametrejä ihan graafisina esityksenä, esimerkiksi siitä, missä rekistereissä keskeinen materiaali milloinkin pyörii. Samoin hahmottuvat dynamiikka, tekstuurilliset tensiot ja harmonisten tilanteiden yleisote.

”Mielestäni oopperaa ei pidä säveltää liian täyteen musiikkia, vaan ote musiikkiin voi olla yksinkertaisimmillaan hyvin kevyt ja hengittävä.”

Korpijaakko kertoo käyttävänsä paljon myös kirjallisia tai teatteriin liittyviä assosiaatioita, ja ennen kaikkea kuvataide on lähellä hänen sydäntään.

– Monesti markkeeraan johonkin tunnettuun teokseen, siihen tunnelmaan tai mielikuvaan, jonka se minussa aiheuttaa. Esimerkiksi kolmatta harmonikkasonaattiani tehdessäni sen yhden osan lähtökohta oli Väinämöinen ja Joukahainen.

– Kirjoittamalla näitä etukäteen pyrin ratkaisemaan suurimman osan ongelmista ennen varsinaista kirjoitusprosessia. Siinä on hirveä rakentaminen ennen ensimäistäkään varsinaiseen sävellykseen laitettavaa nuottia, ja sen työn määrä on koko ajan lisääntynyt. Säveltämisessä pitää olla inspiraatiota, mutta kyllä siinä suuri määrä on kuitenkin ihan arkkitehtonista rakentamista.

Kriisin kautta oopperasäveltäjäksi

Korpijaakko alkoi tehdä tilaussävellyksiä jo opiskeluaikanaan.

Kuhmon kamarimusiikkijuhlille vuonna 2005 valmistuneen seksteton jälkeen Korpijaakolta oli tilattu töitä suurimmalle osalle festivaaleja ja useimmille orkestereille. Sitten seurasi hetki, josta Kaipainen ja monet muutkin kollegat olivat varoitelleet: tilauksia ei enää tullut. Se oli selkeä kriisi ja murrosvaihe, eräänlainen välitilinpäätös.

– 30 ja 40 ikävuoden väli on kaikista pahin säveltäjälle: silloin ei ole enää nuori ja lupaava eikä vielä vanha ja kanonisoitu. Parikymppiselle säveltäjälle annetaan anteeksi tietyt virheet, mutta jossain vaiheessa aletaan odottaa sellaista käsityötaitoa, joka tuohon hetkeen mennessä ei ole vielä aivan kehittynyt.

Pariin vuoteen Korpijaakko ei säveltänyt juuri mitään. Yksittäisten laulujen säveltämisestä työskentely lähti taas liikkeelle.

– Olen opiskellut laulua ja tehnyt erilaisissa rooleissa paljon oopperaan liittyviä töitä. Tajusin, että voisin käyttää niitä vahvuuksiani.

Korpijaakon uusin vokaaliteos, kamariooppera Oikeusjuttu saa ensi-iltansa Espoon kaupunginteatterissa 5.12.2019 Suomalaisen kamarioopperan tilauksena sävelletyn oopperan libretto on tehty Kafkan Oikeusjuttu-romaanin pohjalta.

– Alun perin Kamariooppera tilasi tämän Jounilta. En tiedä, kuinka tarkasti Jouni oli testamentannut sen nimenomaan minun sävellettäväkseni, mutta tiedän sen, että Oikeusjuttu oli Jounille hirveän tärkeä kirja samoin kuin monet Kafkan novellit, erityisesti Muodonmuutos.

– Koen teoksen yhteiskuntakritiikkinä. Se antaa myös aika lohduttoman kuvan ihmisyydestä, siitä, miten oikeastaan kuka tahansa pyrkii hyötymään kaikista tilanteista. Oikeusjutussa systeemissä elävillä ihmisillä on valtaa johonkin toiseen, mutta samaan aikaan taas jollain on heihin ylempi valta. Ylintä valtaa ei koskaan tiedetä, mikä se on, ja kaikki elävät pelon vallassa. Hyvin pessimistinen ihmiskuvaushan se on

– Kaikkinensa Oikeusjutussa yksi tärkeä elementti on vallankäyttö, valta erilaisissa ilmenemismuodoissaan. Manipulointi, painostaminen, sadismi ja nöyryyttäminen eli alhaiset tavat käyttää valtaa ovat siinä keskeisessä roolissa, ja monet inhimilliset asiat ovat vallan välineitä.

– Minulla on oopperassa pari keskeistä musiikillista aihetta. Kun systeemin edustajat puhuvat, Josef K. ei ymmärrä heitä – heidän esittämänsä teksti on hänelle käsittämätöntä. Olen päätynyt kuvaamaan tätä munkkilatinaosastoa naivistisella valssilla, jossa sanapainot asettuvat tarkoituksellisen huonosti. Yksi merkittävä elementti on, että kadotetaan tekstin merkitys: tekstin muotoilu on tärkeämpää kuin sen sisältö.

Oikeusjuttu-oopperan keskeinen teema on osattomuus yhteiskunnassa

– Toista aihetta olen nimittänyt hämähäkkiteemaksi. Siinä rakentuu kolmiulotteinen, iso avaruudellinen tila, jossa ollaan kuin painajaisunen keskellä. Siitä ei saa mitään otetta. Vaikka ihmiset puhuisivat normaalisti, tekstisisällöt puuroutuvat eikä niitä sen takia voi ymmärtää. Oopperan keskeinen teema on osattomuus yhteiskunnassa: ihminen ei ymmärrä niitä kulttuurillisia tapoja, mitä kussakin yhteiskunnassa noudatetaan. Josef K. ei saa mistään otetta eikä kykene tavoittamaan muita muiden tekemisiä.

Oikeusjutussa on romantiikan ajan estetiikkaa noudattavia jaksoja ja myös erilaisiin ambienttisiin elementteihin perustuvia jaksoja. Totta kai olen pitänyt huolen, että siellä tietyt temaattiset asiat toistuvat eri paikoissa. Olen pitänyt ohjenuoranani wagnerilaisen ajatuksen Leitmotivista eli johtoaiheesta. Mielestäni on oopperassa eduksi, että tietyt asiat linkittyvät saman melodisen, harmonisen tai rytmisen elementin kautta.

– Yleisesti ottaen näen oopperan sellaisena taidemuotona, joka kestää monenlaisia estetiikkoja. Oopperassa musiikin merkitys on karkeasti ottaen yksi kolmannes. Kaikki muut tekijät – ohjaus, lavastus, puvustus, valosuunnittelu – luovat kokonaisuuden yhdessä musiikin kanssa.

Korpijaakon mielestä oopperaa ei pidä säveltää liian täyteen musiikkia.

– Ote musiikkiin voi olla yksinkertaisimmillaan hyvin kevyt ja hengittävä: koko ajan ei tarvitse olla raskasta sointimassaa tai harmonista puristusta. Jos kaikki on koko ajan temaattisesti hahmotonta siten, että se muodostuu vaikkapa tiettyjen intervallien tai isojen hyppyjen ympärille, musiikista tulee helposti tasapaksua. Erilaiset tilanteet vaativat meiltä erilaista kommunikaatiota, ja tyylien sekoitus on mielestäni oopperassa ihan vähintäänkin sallittua.

Oikeusjutun libreton on Franz Kafkan romaanin pohjalta laatinut Jussi Moila. Oopperan esitykset kuullaan Louhisalissa 5. ja 7.12.2019.