Matkailu | Kulttuuritoimituksen Anne Välinoro kävi Osakassa juuri ennen pandemian puhkeamista. Lähde mukaan kierrokselle pilvenpiirtäjien ja suurten mustekalojen kaupunkiin.
Avainsana / tagi
koronavirus
Tylsyys on mahdollisuus
Hanna Telakoski kirjoittaa kolumnissaan koronatylsyyden olemuksesta, joka ensimmäisenä pääsiäispäivänä oli jo alkanut muuntua. ”Kuin olisi takaisin lapsuudessa, ystäväni ilmaisi asian.”
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #1: Anni Kytömäki
Samuli Huttunen lähetti koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana muutamia kirjeitä ja sai niihin vastauksia. Ensimmäisenä vuorossa on kirjailija Anni Kytömäki.
Poikkeustila #10: Ilkka Vänttinen
Poikkeustila-sarjassa ihmiset kuvaavat sitä, miltä heidän maailmansa näyttää nyt. Eläkkeellä oleva toimittaja Ilkka Vänttinen tarkasteli linssin läpi, miltä aika näyttää.
Poikkeustila #9: Janica Brander
Poikkeustila-sarjassa ihmiset kuvaavat sitä, miltä heidän maailmansa näyttää nyt. Toimittaja Janica Brander kuuluu riskiryhmään, minkä vuoksi hän on karsinut kontaktit ulkomaailmaan minimiin. Eristys saa hänet näkemään levottomia unia ja halailemaan puita.
Avoin haku yhteisötaidenäyttelyyn Kasvoja karanteenista! Osallistumisaika päättyy 31.5. kello 23.59
Kuvataide | Kulttuuritoimitus järjestää kaikille avoimen yhteisötaidenäyttelyn Kasvoja karanteenista! Mukaan ovat tervetulleita niin kuvataiteen harrastajat kuin ammattilaisetkin.