Kirjeitä kulkutaudin ajalta #1: Anni Kytömäki

13.04.2020
20200410 Kirjeitä kulkutaudin ajalta Anni Kytömäki 07 PÄÄKUVA web

Kulttuuritoimituksen Samuli Huttunen lähetti koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana muutamia kirjeitä ja sai niihin vastauksia. Ensimmäisenä vuorossa on hämeenkyröläinen kirjailija Anni Kytömäki.

Samuli Huttunen

Ensimmäisenä kirjeeseen kulkutaudin aikana vastannut Anni Kytömäki on kirjailija, jonka töissä luonnon ja ihmisten kohtalot nivoutuvat yhteen erottamattomasti, Kultarinnassa (Gummerus, 2014) metsät ja Kivitaskussa (Gummerus, 2017) kivi ja vesi. Kytömäen esikoisromaani Kultarinta oli Finlandia-palkintoehdokas ja sai muun muassa Tulenkantaja-palkinnon. Syyskuussa häneltä ilmestyy kolmas romaani Margarita (Gummerus), joka Kultarinnan tavoin käsittelee metsän ja ihmisten historiaa.

Lue myös muut kirjeet:
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #2: J. K. Ihalainen

Kirjeitä kulkutaudin ajalta #3: Antti Salminen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #4: Ritva Kovalainen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #5: Mitra Virtaperko

* *

”Hyvä vai parahin? Puistattavaa.”

Anni Kytömäki, Kultarinta

20200410 Kirjeitä kulkutaudin ajalta Anni Kytömäki 01 web

Tampereella 31.3.2020
Kulkutaudin aikaan

 

Tervehdys Anni,

Tunnen itseni hieman kuin Erik Kultarinnassa miettiessäni, kuinka kirje aloitetaan, mutta nyt se on aloitettu. Sataa lunta ja äkkiä kaikki on puhdasta. Kaikki kysymykset tuntuvat nyt liian pieniltä kysyttäviksi tai liian suurilta vastattaviksi. Joten vastaukset täytyy kai kuvitella tai uneksia.

Kultarintaa lukiessani mietin, kuinka se oikeastaan on tarina metsästä, vanhojen metsien tuhosta, jolle ihmisten tarinat ovat vain kehyskertomus. Luonnosta tulee toimija, sen omilla ehdoilla, omassa rytmistä. Samalla se on kuitenkin kirja siitä, kuinka me muokkaamme luontoa.

Voisi kai sanoa, että viruksesta on tullut toimija, joka muokkaa ihmisyyttämme?

Tuntuu jotenkin väärältä hakea runollisuutta kärsimyksestä, vaikka sitä kai kirjoittaminen usein on, mutta tämä kulkutauti tuntuu lähes vertauskuvalliselta, virus joka monistuu keuhkoissa ja aiheuttaa tulehduksen, kunnes hengittäminen käy mahdottomaksi. Kuin rangaistus kaikesta aiheuttamastamme luonnontuhosta.

Tai ehkä se on vain välinpitämättömyytemme tuottama välinpitämätön reaktio luonnossa.

20200410 Kirjeitä kulkutaudin ajalta Anni Kytömäki 04 web

Lähimetsässäni mustarastaat ja käpytikat suorittavat keväisiä puuhiaan. Ne eivät piittaa meidän murheistamme. Kirjoissasi nimeät luonnon oliot, et vain lintuja ja eläimiä, vaan myös pienimmät harmaakiventierat ja ketopartasammalet. Niiden nimet ovat sellaisinaan jo kuin runoja, pieniä maailmoja. En osaisi nimetä moniakaan näistä metsän eliöistä.

Tuntisimmeko enemmän myötätuntoa metsiämme kohtaan, jos tuntisimme nimeltä niiden asukkaat, kuin naapurin jota tervehdimme?

Kun vaivalla pystyttämämme varmuudet luhistuvat, metsä on se, mistä haemme lohtua. Se tuntuu kodilta. Ehkä meidän ei olisi ikinä pitänyt lähteä täältä. Olisimmeko olleet onnellisempia, jos emme koskaan olisi tunteneet tätä tukehduttavaa, pehmeää turvallisuutta, joka ei ole lainkaan soisen metsänpohjan sammalpeitteen kaltainen?

20200410 Kirjeitä kulkutaudin ajalta Anni Kytömäki 06 web

Voisiko tämä kaikki saada meidät huomaamaan, että kun pohja katoaa, metsä on se, joka ottaa meidän vastaan?

Valoa kevääseen, terveisin,
Samuli

* *

”Teemme ruokaa kyökissä ja pyöräilemme pitäjän lainastoon, josta valitsemamme kirjat jätän yöksi pakkaseen puhdistumaan ennen kuin annan Lidian kajota niihin. Metsässä korpirahkasammal ja keltaiset lehdet loistavat luonnottoman kirkkaina, rungoissa kukkii harmaanvioletteja talvivinokkaita.”

Anni Kytömäki, Kultarinta

20200410 Kirjeitä kulkutaudin ajalta Anni Kytömäki 13 web

Hämeenkyrössä
4.4.2020

 

Hei Samuli,

Kiitos kirjeestä! Vastaan ihan ehdalla kirjepaperilla, joka on viimeinen kappale noin vuonna 1993 saamastani kirjepaperilehtiöstä. Paperissa on ruttuja ja muita paikasta toiseen kulkeutumisen jälkiä, mutta sitenhän ihmisetkin vanhenevat, elämän merkit säilöen.

Mukava kuulla, että olet lukenut tuotantoani. Kultarinta tuntuu tällä erää jotenkin ajankohtaiselta, ainakin mitä tulee omiin pohdintoihini. Kuten romaanissa, nytkin olen miettinyt paljon ihmistä osana luontoa, kummallista kaksoisrooliamme. Tai kolmois-. Voimme kulkea esim. metsässä, tunnistella lajeja, rentoutua ja lumoutua. Tai voimme vetäytyä metsään pakoon kulkutautia tai muuta vihollista, kuten Suomessa on vuosisadasta toiseen ollut tapana tehdä (kohteena linnavuoret, piilopirtit ja nyt retkeilyreitit, laavut ja kesämökit, joita viranomaiset tosin eivät suosittele).

Luontoretkeily ja metsään pakeneminen edustavat luontoyhteytemme julkisivua. Kolmas ulottuvuus on hämärämpi ja huolestuttavampi: turvallista, vakiintunutta ja näennäisen kauas luonnosta etääntynyttä yhteisöämme ravistelee näkymätön olento. Varoittamatta olemme jälleen luonnon välittömässä käskyvallassa, paljaimmillamme silkka temmellyskenttä virukselle, joka on meidän tapaamme osa luontoa, vaikkei sillä ole edes aineenvaihduntaa – vain monistumistahtoinen perimä.

En usko, että virus on rangaistus toimistamme, jos rangaistuksen käsitteeseen sisältyy ajatus siitä, että joku on sen tietoisesti langettanut. Määritelmäsi ”välinpitämätön reaktio luonnossa” kuulostaa juuri oikealta. Ajattelen, että viime kädessä sattumalta läheisyyteemme/sisikuntaamme on saapunut juuri tämä virus, mutta sangen johdonmukaisesti ja riskit tiedostaen olemme vaaraa kohti kulkeneet.

Mutta yhtä kaikki, virus antaa meille mahdollisuuden oivaltaa asemamme maapallolla uudelleen: olemme pitäneet luontoa temmellyskenttänämme, mutta nyt havaitsemme päätyneemme sellaiseksi itse. Oivallus sinänsä on tärkeä ja myönteinen, mutta olisipa se tapahtunut jotain muuta, vähemmän traagista kautta.

20200410 Kirjeitä kulkutaudin ajalta Anni Kytömäki 08 web

Koetan tuoda kirjoissani esiin luonnon merkitystä ihmiselle – miten olemme siitä riippuvaisia, miten se välillä on ainut paikka johon voimme suojautua. Samalla yritän havainnollistaa osallisuuttamme, pienuuttamme: luonto tulee meihin, selkeimmin ehkä juuri sairauksien välityksellä (esim. Kultarinnassa keuhkotauti).

Mutta kenties tärkein pyrkimykseni on kirjoittaa tarinoissani myös muista kuin ihmisistä. Esikoisromaaniin mainitsemasi sammalet ja jäkälät ujuttuivat vaistonvaraisesti, ja vasta myöhemmin olen pohtinut, miksi. Kirjoitin tarinan ympäristöön, joka tuntui tutulta, ja lajien nimeäminen asettui luontevaksi osaksi päähenkilöiden toimintaa ja olemista (nimeän lajeja luonnossa liikkuessani koko ajan itsekin, sitä ei ikään kuin voi kytkeä pois päältä).

Olen pitkälti sitä mieltä, mitä mietit – tuntisimme enemmän myötätuntoa metsiä kohtaan, jos tuntisimme asukkaat nimeltä. Toisaalta nimi on aina ihmisen keksimä, ei eliön itsensä. (Ehkä ”ketopartasammal” nimeäisi itsensä vaikkapa ”kivienkuninkaaksi”, kuka tietää.) Olennaista on katsominen ja kuunteleminen. Metsässä voi kävellä mitään huomaamatta, mutta kun syventyy tutkimaan esim. kivensyrjän sammalta, alkaa hahmottaa, että siinä ei kasva ”sammalta” vaan jopa kymmeniä eri sammal- ja jäkälälajeja, kaikki erinäköisiä ja elinvaatimuksiltaan erilaisia.

20200410 Kirjeitä kulkutaudin ajalta Anni Kytömäki 17 web

Ainakin minulle on käynyt niin, että luonnon moninaisuuteen herättyäni olen muuttunut varovaiseksi askelissani. Kuten valokuvaaja I. K. Inha totesi: ”Ei pidä turhaan häiritä luonnon pienimmänkään eläjän vapautta.” Se on elämänohjeeni, jos jokin.

Kun kohotan katseeni paperista, näen ikkunan takana metsän. Katson sitä nykyihmisen perspektiivistä, ulkopuolelta. Tänä aikana monet menevät metsään, ja hyvä niin. Vaikka olemme viime vuosikymmenten mittaan muokanneet metsän olemuksen monin paikoin ankeaksi, mättäiden, puiden ja tuulen keskellä on yhä mahdollista juurtua todellisuuteen: tuntea iloa ja uupumusta, nälkää ja janoa, hytistä ja hikoilla, lumoutua ja kompuroida, olla ihminen, eliökunnan hieman poloinen jäsen. Metsän kokemisen kautta on mahdollista päästä ulkokehältä takaisin sisäpiiriin.

Toivotan sinulle terveyttä ja hyvää kevättä!
Anni

20200410 Kirjeitä kulkutaudin ajalta Anni Kytömäki 15 web

Lue myös muut kirjeet:
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #2: J. K. Ihalainen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #3: Antti Salminen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #4: Ritva Kovalainen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #5: Mitra Virtaperko

Pin It on Pinterest

Share This