Miia Pajala: Maailmamme kohtasi askeleen ajan (jaettu kolmas palkinto)

Kuva: Miia Pajala

OIKEUS OLLA SUSI | Miia Pajala voitti jaetun kolmannen palkinnon Kulttuuritoimituksen ja Luonto-Liiton yhteisessä kirjoituskilpailussa Oikeus olla susi. Julkaisemme nyt hänen tekstinsä, mutta sitä ennen kysymme, miksi Miia osallistui kilpailuun ja millainen on hänen susisuhteensa.

LUE MYÖSJuttu Oikeus olla susi -kilpailun tuloksista | Muut palkitut ja julkaistut kilpailutekstit

Miia Pajala, ikä sai sinut osallistumaan tähän kilpailuun?

– Susi on aina kiehtonut minua. Halusin antaa sanat sille, joka ei puhu ihmisten kielillä.

Oletko koskaan saanut nähdä elävää, villiä sutta?

– Kyllä. Kirjoitus on sekoitus faktaa ja fiktiota.

Onko sinulla ideoita kuinka susi ja ihminen voisivat elää rinnakkain ilman ongelmia?

– Lisäämällä ihmisten tietoa susista. Selkeitä ja helppolukuisia oppaita. Pelon ja vihan sijasta kunnioitusta ja ymmärrystä.

– Susi karttaa ihmistä. Mutta jos suden näkee, ihmisellä tulisi olla selkeät ohjeet miten toimia siinä tilanteessa. Keväisin näkee yksinäisiä susia. Ne ovat yleensä nuoria, jotka ovat joutuneet lähtemään laumasta. Näin tehdään tilaa syntyville pennuille. Nuori susi etsii omaan paikkaansa ja siitä syystä eksyy ihmisten näkyviin.

Miksi kirjoitat? Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?

– Luovuuteni sykkii välillä myös kirjoitettuina sanoina. Kirjoittaminen on aina kulkenut jollakin lailla mukanani.

– Rakastan lukemista! Onkin kunnia saada kirjoittaa joskus rivejä, jotka joku muukin ehkä lukee.

Miia Pajalaa haastatteli Oikeus olla susi -kirjoituskilpailun raadin johtaja, kirjailija Roman Schatz.

* *

Jaettu kolmas palkinto

Maailmamme kohtasi askeleen ajan

Mökkitie lähenee loppuaan ja alkaa olla helpompi hengittää. Mieleeni palaa videonpätkä somesta viime viikolta, jossa yksinäinen susi juoksee tiellä, ei kaukana täältä. Olin heti huolissaan, olitko se sinä, oletko sinä kunnossa. Mökille tullessa tutkin jälkiä. Oletko käynyt. Nähdessäni sinut ensikerran ensireaktio oli pelko. Mökin ikkunan takaa sisältä suojasta sinua oli turvallista tarkkailla. Olit uljas kaunis eläin. Askellus oli kevyttä ja valpasta. Nuuskit maata, ilmaa ja tuttavallisesti mökin nurkalla asti. Sitten sinä lähdit. Yhtä nopeaa kuin olit saapunutkin.

Ensi kerran jälkeen minun piti ihan miettiä oliko se unta. Kun näin sinut toisen kerran tiesin ettei se ollut. Sinä olit yhtä todellinen kuin minä. Uljas nuori susi joka etsi vielä omaa laumaansa. Sinusta tuli minun salainen salaisuus. Tiedän susivihan täällä alueella. En kertonut sinusta kellekään. En toivo sinulle mitään pahaa. Toivon sinun löytävän oman lauman, oman paikkasi. Sitä toivon itsellenikin.

Koirani ovat kuin tietäisivät sinun kuuluvan sinne. Sinä olet osa luontoa. Alkukevään hämärässä sinä jälleen ilmestyit pihalle. Koirat loikoili sisällä sohvalla eikä kukaan reagoinut. Sinä jatkoit matkaa. Oli kiva jälleen tavata ystäväni. Olet kuin etäinen ystävä jostain toisesta maailmasta. Tunnemme toisemme vain kaukaa. Jaamme saman maailman ja todellisuuden mutta tulemme olemaan aina vieraita toisillemme. Hyväksytty, että näin kuuluu olla. Lähelläkin niin kaukana. Meillä ihmisillä on tarve hallita ja ymmärtää kaikkea. Onko meidän elämä ja luomamme tarkoitus tärkeämpi kuin kaukaisen ystäväni suden?

Susi oli aikoinaan maailman laajimmalle levinnyt nisäkäslaji. Susien vainoamisen vuoksi levinneisyysalue pieneni. Me valtasimme susien maailman. Viimeisin susiuhri Suomessa on vuodelta 1881. Susi karttaa ihmistä ja käy harvoin kimppuun. Mikä siis oikeuttaa meidät siihen ettei sudet saa elää. Me levittäydymme asumaan, retkeilemään ja metsästämään joka paikkaan. Metsästää halutaan mutta metsässä ei saisi olla eläimiä. Tai niitä pitäisi olla oikea määrä, oikeassa paikassa. Juuri sillä tavalla ja siinä suhteessa kuin me haluamme. Kuka ja mikä on antanut meille tämän oikeuden ?

Mökillä ulkoilutan koirani valvotusti. En halua että ystäväni söisit heitä nälkääsi. Sinullakinhan on nälkä. Niin myös minulla. Nälkä on meillä kaikilla välillä.

Ulkosaunan lauteilla tunnen jälleen läsnäolosi. Kurkistan saunan ikkunasta. Siellähän sinä olet. Hetken päästä käyn saunan kuistilla katsomassa ja hengittelemässä raikasta ilmaa. Metsässä on helpompi hengittää. Sinua ei enää näy. Talvi on ohi ja kevät pitkällä. Luulen että löydät pian oman paikkasi, laumasi. Saunasta kuljen sisälle juuri siitä kohti missä sinut äsken näin. Maailmamme kohtasi askeleen ajan.

Miia-Riikka Pajala

* *

Palkintoraadin perusteluja tekstistä

Raati: ”Todentuntuinen kuvaus susimyönteisen ihmisen susihavainnoista kotinurkilla. Tällaiset ihmiset kertovat havainnoistaan vain harvoille ja valituille ja toivovat suden selviytyvän metsän rauhaan. Mutta onko meillä enää missään sellaisia metsiä. Sitä pohtii kirjoittajakin.”

Marja Aaltio: ”Yksinkertainen tarina, joka vakuuttaa selkeydellään ja realistisuudellaan. Kirjoittaja ei ihannoi sutta, mutta ei myöskään halveksi tai vihaa sitä. Hän antaa sudelle oman elintilansa, mutta pitää kiinni myös omastaan. Kiihkoton kuvaus arkisesta tapaamisesta, joka voisi olla totta.”

Roman Schatz: ”Teksti on toisaalta realistinen ja lähestyy sutta ikään kuin luontodokumentin objektiivisuudella, mutta samalla sutta sinutellaan ja kunnioitetaan kanssaoliona, ilman turhaa pelkoa ja ilman romantisointia. Teksti koostuu hyvin lyhyistä, yksinkertaisista lauseista, joilla taidokkaasti luodaan tiivis tunnelma.”

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua