Louhetar: Äidinvaisto

26.06.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuvitus: Marjut Anttilainen

OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on nimimerkki Louhettaren novelli.

LUE MYÖSJuttu Oikeus olla susi -kilpailun tuloksista | Muut palkitut ja julkaistut kilpailutekstit

* *

Havahdun yöllä yht’äkkiä, sillä luulen kuulevani ääniä ulkoa. Äidinvaistoni käskee tarkistamaan, että pikkuisilla on kaikki hyvin. Pennut nukkuvat levollisesti toisiinsa käpertyneinä. Ulkona on hiljaista ja kuu valaisee metsän kelmeällä valollaan. Mieleni rauhoittuu, mutta vain hetkeksi, koska suru iskee taas kuin nuoli sydämeen – mistä saan lapsilleni ruokaa tänään.

Sudenpennut tarvitsevat ravintoa joka päivä. Voisin itse olla syömättä jopa viikon ja olen usein kärsinyt nälästä, mutta pienet pennut kaipaavat ruokaa päivittäin kasvaakseen vahvoiksi ja terveiksi. Pentueeni on minulle tärkein asia maailmassa -koko maailmani ja yksistään minun vastuullani.

Minulla ei ole enää laumaa apuna ruuan metsästämisessä, aiemmin pennuilla oli myös aina vahtija ollessani metsällä. Olen susiemo ilman puolisoa eikä minulla ei ole enää laumaa. Entisestä minästä on jäljellä enää vain ontto kuori. Elän nyt vain lapsieni vuoksi. Metsästäjät ampuivat parini, poikasten isän ja suurimman osan laumastamme, loput lauman jäsenet erkaantuivat laumasta verityön seurauksena. Olen nyt yksin pentujeni kanssa. Me neljä vastaan muu maailma.

Aamunkoi sarastaa ja kohta pitää lähteä liikkeelle. Poikasten viimeisestä ruokailusta on kulunut liian pitkä aika. Toivon, että en törmää salametsästäjiin, sillä jos minulle käy jotain pennut eivät selviä hengissä. Jätän pikkuiset nukkumaan ja lähden metsästämään ruokaa heille.

Huomenna teen kaiken uudestaan, ainakin toivon niin.

Louhetar

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.