Kalevan kirkon arkkitehtuuri on kestänyt aikaa – Reima Pietilän moderni katedraali on 60-vuotias

Kalevan kirkko. Kuvat: Arto Jalonen

Päivi Vasara, teksti
Arto Jalonen, kuvat

Tämä artikkeli pohjautuu luentoon, jonka arkkitehtuurin historian professori emerita Aino Niskanen piti Kalevan kirkossa Tampereella 21.8.2026 eli 60 vuotta rakennuksen valmistumisesta.

Niskasen mielestä arkkitehti Reima Pietilän suunnitteleman kirkon arkkitehtuuri on kestänyt aikaa. Se tuntuu näin 60-vuotiaanakin modernilta. Niskasen luennon otsikko olikin ”Reima Pietilän moderni katedraali”.

– Vuonna 1959 käytiin keskustelua pyhyyden tuntemuksesta ja siitä, että kirkon pitää näyttää kirkolta. Toive oli, että lopputulos olisi monumentaalinen. Se saatiin, Niskanen toteaa.

Pyhyyttä kirkkorakennukselta toivovien mielestä seurakuntatilojen tuominen kirkon yhteyteen teki niistä liian arkisia.

Kalevan kirkon veistoksellisuus näkyy parhaiten, kun kiertää kirkon.

Radikaali murros

Aluksi Aino Niskanen puhuu siitä, kuinka paradoksaalisesti kirkko on rakennustyypeistä voimakkaimmin traditioon pitäytyvä samalla kun kirkkojen arkkitehtuurissa on pyritty radikaaliin modernismiin. 1950-luvun lopulla alettiin irtautua perinteestä arkkitehtuurikilpailujen ja betonin myötä.

– Alvar Aalto ja Reima Pietilä olivat kärjessä. Sitten tulivat muut. Veistosmuodot ja pohjamuodot alkoivat olla traditiosta poikkeavia. Betonin kausi huipentui 1960-luvulla.

– Betonisten veistosmuotojen ja rouheiden betonipintojen isä oli Le Corbusier, jonka Ronchampin kappelin arkaaisen voimakkaisiin muotoihin Aalto vastasi Vuoksenniskan kirkollaan vuonna 1959.

– Kirkkokilpailujen ehdotuksista ja toteutuksista alkoi lennokas sarja. Suomalaisten betonikirkkojen ryhmä saattaa olla yhteneväisyydessään ainutlaatuinen.

Aino Niskanen luennoi myös aikalaiskirkoista ja muista Kalevan kirkon kilpailuehdotuksista, mutta artikkelin tiivistämisen vuoksi ne jäävät sivuun.

Kirkkosaliin mahtuu istumaan 1 120 ihmistä, paikoista 115 on varattu kuorolle.

Pietilä oli nuori

– Pietilän voittoisa kilpailuehdotus Kalevan kirkoksi (1959, toteutus 1964–1966) muodostui suunnannäyttäjäksi. Pietilä oli nuori, 33-vuotias, voittaessaan arkkitehtikilpailun. Pari edeltävää työtä kertoo hänen suunnittelutavastaan. Suomen paviljonki Brysselin maailmannäyttelyssä oli kilpailuvoitto (1956). Siinä oli yksinkertaisia modulaarisia kasvavia muotoja, jotka kasvavat korkeuteen. Pietilän sanoin paviljonki oli harjoitus siitä, miten rikotaan laatikko. Pietilä kertoi tehneessä koulutyönsä vuosina 1951–1952 Le Corbusierille. Pietilä oli kansainvälisesti verkostoinut ja samalla hän oli hyvin suomalainen. Kalevan kirkon kilpailu vuonna 1959 ja Raili Pietilän kanssa tehty Dipolin kilpailu vuonna 1961 olivat käännekohta, jolla Reima sanoi lähteensä omalle tielleen.

Kilpailuun kirkosta Kalevan Liisankalliolle tuli 49 ehdotusta. Kilpailuohjelmassa edellytettiin kirkkosalia, toimituskappelia, kerho- ja askartelutiloja, kahta asuntoa ja koko rakentamattoman alueen asemakaavan suunnittelua.

Välillä rakennuspaikkana vilahti Kalevankangas, mutta päädyttiin kuitenkin Liisankallioon.

Arkkitehtuurin historian professori emerita Aino Niskanen on sitä mieltä, että Kalevan kirkon arkkitehtuuri on kestänyt hyvin aikaa.

Viljasen siilo

– Palkintolautakunnasta mainittakoon rovasti Paavo Viljanen ja Arkkitehtiliiton valitsemat professori Nils Erik Wickberg ja Aarno Ruusuvuori. Viljanen oli voimakkaasti hankkeen takana. Kirkko saikin tamperelaisilta lempinimen ”Viljasen siilo”. Kaikki kilpailussa korkealle nostetut ehdotukset olivat rohkean kokeellisia, radikaalia modernia arkkitehtuuria. Parhaissa oli monumentaalinen sakraali luonne. Osa oli lennokkaitakin.

– Kun kuoret avattiin, todettiin, että nimimerkki ”hellitä mäkivyötä meridiaani” tekijänä oli arkkitehti Reima Pietilä avustajana DI Aatto Simonen. Sitä suositeltiin yksimielisesti työn pohjaksi.

”Monumentaalinen ja rohkeasti toteutettu katedraali muodostaa kaupunkikuvassa rikkaasti elävän kokonaisuuden, vertikaaleilla kouruilla sommiteltu johdonmukaisesti kasvava, valaistuksellisesti ansiokas ja mahtava sali-interiööri. Rakenteellisesti selkeä ja yksinkertainen, liukumuottien teko vaativaa.”

Kilpailuvoitto herätti myös kansainvälistä huomiota.

Arto Jalosen ottamassa ilmakuvassa näkyy, miten monumentaalinen kirkkorakennus sijoittuu ympäristöön.

Pitkä tie

– Matka kilpailuvoitosta toteutukseen oli pitkä ja mutkikas. Pietilän voittoisa ehdotus oli yläluokkaan asetetuista 16 ehdotuksesta suurin, yli 70 000 kuutiota, kun seuraavaksi suurimmat olivat noin 37 000 kuutiota.

– Kesäkuussa 1960 kirkkovaltuustossa käytiin kiivas keskustelu, jossa pyrittiin tyrmäämään suunnitelmat. Voimallisin vastustaja, eräs toimittaja, pauhasi, kuinka kirkko tulisi olemaan valtti niille, jotka puhuivat kirkkoa ja seurakuntaa vastaan. Jättirakennusta osoitettaisiin ja sanottaisiin: katsokaa tuollaisia kirkkoja ne papit rakentavat meidän kirkollisveroillamme.

– Arkkitehti Reima Pietilä ilmoitti olevansa valmis tekemään jatkosuunnitelman, jossa pinta-alaa ja muita mittasuhteita voisi pienentää huonontamatta kokonaisuutta, koska kyseessä on itsenäinen veistoksellinen kokonaisuus, joka erosi ympäristöstään muodoltaan ja eli siten omassa suhde- ja mittajärjestelmässään. Kirkkovaltuusto palautti suunnitelman uuteen valmisteluun.

Hankkeen venyminen ja pitkittyminen oli kova paikka, ja kävi seurakuntalaisten ja myös kirkkoherra Viljasen hermoille. Uhkasipa joku erota kirkosta, jos suunnitelma ei ala toteutumaan.

Kirkon torni on betonia.

Muutosten jälkeen

– Huhtikuussa vuonna 1962 kirkkovaltuusto tilasi Pietilältä supistetun ehdotuksen mukaiset pääpiirustukset. Paikkaluku oli pudonnut 1 499:stä 1 050:een, ikkunamäärä 28:sta 22:een.

Lopulliset pääpiirustukset hyväksyttiin helmikuussa 1964. Pietilän toimistossa suuri joukko avustajia ahersi piirustusten valmistelussa. Rakennuskustannusvertailussa Pietilän ehdotus oli niukasti halvempi kuin muut sijoittuneet ehdotukset.

– Toteutus julkaistiin Reima Pietilän ja Raili Paatelaisen nimissä Arkkitehti-lehden 11–12/1966 pääkohteena. Tästä lähtien Raili Paatelainen (sittemmin Pietilä) esiintyi Pietilöiden töissä tasavertaisena suunnittelijana.

Vihkijäisjumalanpalvelukseen tulvi yli 2 000 henkeä.

Ikkunat päästävät sisään luonnonvaloa.

Veistos inspiroi

– Reima Pietilä kertoi, että rakennusmuotojen kehittely kilpailuvaiheessa tapahtui pääosin pienoismallein. Lukuisista harjoitelmista valittiin kehityskelpoisin. Kirkon inspiraation lähteenä Pietilä mainitsi italialaisen Umberto Boccionin veistoksen Pullon kehittäminen avaruudessa. Kirkko on kunnianosoitus futuristiselle veistokselle.

Aino Niskasen mukaan kirkon veistoksellisuus avautuu, kun kävelee sen ympäri. Se on edelleen mahdollista, vaikka kasvillisuutta on enemmän kuin 1960-luvulla.

– Pohjamuodon hahmoa Pietilä etsi ensin perinteisistä luterilaisista kirkkomuodoista. Sitten syntyi pitkänomainen vinoneliö, joka on pohjakaavan perusmuoto. Edelleen hän hahmotteli ruusukukan ääriviivoja, siten avaten kaaret toisinpäin.

– Sarjallisen, kasvavan ja muuntuvan muodon ajatus kasvoi Kalevan kirkossa matemaattiseksi peliksi, jonka säännöt Pietilä oli luonut itse.

Kirkkosali on 30 metriä korkea ja noin 50 metriä pitkä pääovelta alttarille. Lattia laskee puoli metriä alttaria kohti näkyvyyden parantamiseksi.

Tilassa on noin 1 120 istumapaikkaa, joista 115 on varattu kuorolle.

Urkujen fasadi on Reima Pietilän suunnittelema. Urut valmisti Kangasalan urkutehdas.

Rakennustekniikkaa

– Kourumuoto on rakenteena jäykistävä. Esijännitetyt rakenteet suunnittelivat Paavo Simulan insinööritoimisto ja hänen jälkeensä Erkki Juvan toimisto – nämä olivat maan parhaat spesialistit. Esijännitys oli varsin uutta rakennustekniikkaa, jossa kiristämällä betoniin teräsvaijereita tai punoksia luodaan puristusjännitys vastustamaan vetojännitystä ennen rakenteen kuormittamista. Kattopalkkien välissä on akustointia.

Kirkko on kokonaistaideteos, jonne ei kaivattu ylimääräistä taidetta. Kaikki sisustuksen yksityiskohdat suunniteltiin Pietilän toimistossa. Alttari, penkit, urkufasadi ja puuosat ovat suomalaista punahonkaa. Lattiatiilet ovat kostean rantahiekan väriset.

Alttarin ikkunan edessä on Reima Pietilän vuonna 1969 suunnittelema männystä veistetty alttariveistos Särkynyt ruoko. Teos viittaa Jesajan kirjan sanoihin: ”Särjettyä ruokoa hän ei muserra.”

Kalevan kirkon urut ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat. Uruissa on noin 3 500 pilliä. Suurin on kuusi metriä pitkä ja pienin noin 1,5 senttimetriä. Kirkkosalin akustiikka on voimakas, jälkikaiku voi olla jopa kymmenen sekuntia.

Kirkon ympäristöä.

Risti kumartuu

– Alttarin risti ei ole täysin suora, vaan se kumartuu hienovaraisesti seurakuntaa kohden. Tämä symbolisoi siunausta ja suojaamista.

– Hopeiset ehtoollisvälineet Pietilä suunnitteli vuonna 1966. Pietilä kertoi kirkon vihkimisen yhteydessä luulleensa, että ehtoollinen on joulukirkon tapaan vain kerran vuodessa. Kirkon suunnittelun yhteydessä hän pääsi syvällisesti perehtymään kristilliseen symboliikkaan. Ehtoollispikareita oli ensin 200, sitten 300. Niiden kustantamiseksi järjestettiin rahankeräys.

Kirkkotekstiilit on suunnitellut Vuokko Eskolin-Nurmesniemi. Ne ovat edelleen käytössä, osa niistä on konservoitu.

– Pietilä oli ehdottanut suunnittelutyön alkuvaiheessa, että kirkkosalin ylle olisi rakennettu ullakkokerros, jota voitaisiin käyttää kokoontumistilana, mutta kallis ehdotus ei innostanut. Koska lattian ja kallion väliin oli jätettävä tilaa ilmastointilaitteita varten, lattiapinnan tasoa korotettiin metrillä, näin saatiin pohjakerrokseen muut tilat.

Asunnotkin ovat tätä nykyä kokoontumistiloja. Pohjakerroksessa on kymmenen salia.

Kirkon edustaa.

Seinien liukuvalu

– Kirkko on rakennusteknisesti avantgardea sekä esijännitystekniikan että liukuvalun tähden. Seinät liukuvalettiin paikan päällä Ranskasta tuodulla menetelmällä. Betonia valetaan muottiin kerroksittain siten, että muotti liikkuu ja nousee ylöspäin betonin kovettuessa. Näin ei tule saumoja. Tekniikka oli Suomessa uusi.

Seinien valutyö kesti yhtäjaksoisesti 12 vuorokautta toukokuussa vuonna 1965. Kymmenen tunnin työvuoroissa oli neljä rakennusmestaria ja noin 70 miestä. Rungossa on 4 500 kuutiometriä betonia 150 tonnia terästä. Muottia nostettiin noin 2,5 metriä vuorokaudessa.

– Alkuperäinen ajatus oli, että betonia olisi ulkoseinissä ja tiiltä sisäseinissä. Päädyttiin kuitenkin tekemään päinvastoin, koska sade pesisi tiiliulkoseiniä, mutta betonia olisi pitänyt maalata tasaisin välein.

Kellotorni on toki betonia.

Pienoismalli. Kuva: Arto Jalonen

Ulkoväri oli pettymys

– Ulkopinta on päällystetty noin 150 000 Kupittaan saven keraamisella tiilellä. Verhouksen piti olla vaaleampi, mutta toivottuja tiiliä valmistava tehdas suljettiin. Hieman kellertävä väri ulkoseinissä oli Pietilälle pettymys. Hän piti sitä arkisena ja hänen mielestään se latisti kirkon veistoksellisuutta. Häntä harmitti myös se, ettei ulkoseiniä voitu pitää betonipintaisina.

Muutoksia on tehty 60 vuoden aikana melko vähän. Keskeisin on 1980-luvun muutos, jossa papin rintamasuunta käännettiin kohti seurakuntalaisia. Tämän takia alttarin taakse tarvittiin portaat. Lisäksi on tehty hissejä, inva-wc, kirkkosalin ja julkisivujen valoremontti, joka mukailee alkuperäistä ajatusta ikkunoista siivilöityvän luonnonvalon ja ikkunan välisen keinovalon toisiaan täydentävästä vaikutuksesta. Lisäksi on tehty valo- ja äänitekniikkaa, jotta tilassa voi pitää konsertteja ja tapahtumia.

Vuonna 2006 Kalevan kirkko suojeltiin. Museonviraston mukaan se on uudemman kirkkoarkkitehtuurin monumentaalisin esimerkki Suomessa.

Kalevan kirkko on 60-vuotias. Kaupunginosa on tänä aikana kasvanut vahvasti ja nyt kulkee ratikkakin kirkon läheltä.

Pietilöiden kaupunki

Tamperetta pidetään Pietilöiden kaupunkina. Heidän myöhempiä töitään ovat pääkirjasto metso ja Hervannan keskusta. Hämeenpuiston Branderin kahvilaan tehtiin aikaisemmin sisustus, jolla kokeiltiin Kalevan kirkon penkkien toimivuutta. Nämä kahvilakalusteet ovat nyttemmin Hervannan vapaa-ajan keskuksessa, tosin maalattuina.

– Kalevan kirkon 60 vuoden aikajänne kertoo kestävyydestä monessa mielessä. Kirkko toimii edelleen Reima Pietilän sanoin ikuisesti kahden maailman välillä: tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen metaforana, Aino Niskanen kiteyttää.

– Reiman ja Railin yhteistyö kesti vuosikymmeniä. Raili oli keskeinen yhteistyökumppani ja keskustelija niin töiden ideoinnissa ja valmiiksi saattamisessa kuin toimiston pyörittämisessä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua