Töyhtötiainen auringonnousun aikaan. Kuva: Onni Rantanen
JOULUKALENTERI | Ennen joulua Matti Kuusela ja valokuvaaja Onni Rantanen esittelevät Kulttuuritoimituksen lukijoille 24 siipiveikkoa ja sirkuttajaa.
Matti Kuusela, teksti
Tiaismaailman punkkariksi kutsutun töyhtötiaisen näkeminen ja kuuleminen saa ihmisen aina hyvälle tuulelle. Varmaan varpuspöllönkin, mutta eri syistä.
Touhukas, ketterä ja maassa paljon viihtyvä töyhtötiainen on helppo tunnistaa; suippoa, mustan ja valkean kirjavaa töyhtöä ei ole millään muulla metsälinnullamme.
Töyhtö on tärkeä. Soidinpuuhissa koiras kohottaa töyhtöään, pitää väriseviä siipiään korkealla selän yllä, ajaa naarasta edestakaisin ja ojentaa sille ruokaa. Kun valloittaminen on onnistunut, töyhtötiaiset pysyvät pareina koko ikänsä. Hyvän pesäkolon löydettyään ne voivat käyttää sitä useita vuosia.
Lintulaudalle töyhtötiainen eksyy harvoin. Jos haluaa sen pihapiiriin laulamaan iloista, helisevän kirkasta kililit-sävelmää, kannattaa rakentaa pönttö, joka on täytetty sahanpurulla ja lastuilla lentoaukkoon asti.
Kunnon lahopökkelö kelpaa kuitenkin metsiin mieltyneelle töyhtötiaiselle paljon paremmin. Siellä se voi elää pitkän, onnellisen elämän: Euroopan vanhin rengastettu töyhtötiainen on löydetty Suomesta – se oli saavuttanut kymmenen vuoden ja kymmenen kuukauden iän.
Kunnioitettava saavutus korkeintaan 11 grammaa painavalta linnulta.
Töyhtötiainen onkin varovainen lintu: se pysyttelee mieluiten havumetsässään. Jostain syystä se kammoaa minkä tahansa aukion ylittämistä eikä lennä 50 metriä leveämmän niityn tai veden ylitse.
Elinikää pidentänee myös ”suojanaamio”. Kun töyhtötiaista katsoo takaapäin, näyttää siltä kuin sillä olisi sielläkin silmät, nokka ja naama. Näin varpuspöllö kuvittelee, että pahus, sehän huomasi jo minut.
Muiden tiaisten lailla myös töyhtötiaisen tulevaisuus Suomessa huolestuttaa, koska lahopuut eli vanhat metsät ovat sille elintärkeitä.
Ja ne vähenevät vauhdilla.
Kaikkiin joulukalenterin lintuihin pääset tutustumaan täällä.
Onni Rantanen on Nokialta kotoisin oleva kansainvälisesti palkittu lintukuvaaja, jonka sydäntä lähinnä ovat metsien siivekkäät.
@onnirantanen_photography | https://onnirantanen.kuvat.fi/
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kirja käy perusteelliseen taisteluun valkoisen Suomen valhetta vastaan – arviossa Kimmo Lehtimäen Taistelijat
KIRJAT | Julma totuus on, että suomalainen historiankirjoitus on kaivannut kipeästi juurihoitoa. Ja sitä Kimmo Lehtimäki tarjoaa anteeksi pyytelemättä.
Nokialta Nanjingiin – Tero Tähtisen matka kiinalaiseen kirjallisuuteen on täynnä kiehtovia sattumuksia
HENKILÖ | ”Kerroin kiinalaiselle kaverilleni, että ensimmäinen suomalainen romaani ilmestyi 1870. Siis ennen ajanlaskun alkua, hän varmisti…”
Lasten lähettämät kirjeet kysymyksineen olivat Tove Janssonille unelma ja painajainen – arviossa Tuula Karjalaisen uutuuskirja
KIRJAT | Tuula Karjalainen tutki tuhannet lasten Tove Janssonille lähettämät kirjeet ja löysi maailmalta monet Toven vastauskirjeet.
Heidi Linsén pohtii mielenosoitusten oikeutusta ja tohtii näyttää myös poliisin liiallisen voimankäytön
KUVATAIDE | Nokian Taidetila Raamin ”Nyt. Nyt! NYT!” -näyttelynsä kuka tahansa saa kirjoittaa mielipiteensä puhtaalle seinälle – lupa koskee jopa lapsia ja vanhuksia!



