Kari Aronpuro. Kuva: Jari Toivonen 

Päivi Vasara, teksti
Jari Toivonen, kuvat

Ainakin jotkut teistä muistavat äidinkielentunneilta Oodin Singerille, koska se on ollut kahdessakin oppikirjana käytetyssä teoksessa.  

Tamperelainen runoilija Kari Aronpuro kääntää parhaillaan tämän ompelukonerunon tekijän, belgialaisen runoilijan Paul van Ostaijenin tuotantoa.  

– Sitten kun se homma on tehty, voisi olla aikaa omalle tuotannolle. Jos jotain jaksan vielä tehdä, hän sanoo varuiksi.  

Kari Aronpuro on Tampereen kaupunkikuvan maamerkkejä. Hänen pitkä askeleensa on tamperelaisille tuttu. Tätä nykyä lyhentynyt askel vie kolmena aamuna viikossa Hämeenpuistosta Peurankalliolle, koska siellä on kuntosali.  

Aronpuro on yksi Kulttuuritoimituksen Viikon runo -juttusarjan toisen kauden runoilijoista. Muut ovat valinneet juttusarjan runonsa itse, mutta Aronpuron kohdalla Eriikka Magnusson oli kaverina tässä puntaroinnissa. 

– Kysyin Eriikkalta, mitä runoistani hän haluaisi lukea.

Kolmeen kertaan haudattu  

Oodin Singerille Aronpuro käänsi 1960-luvulla ja on edelleen sitä mieltä, että käännös on kelvollinen. Tämä käännös päättyi vuonna 1964 Aronpuron Peltiset enkelit -esikoiskokoelman liitteeksi. 

Pyrkimyksenä on saada tänä vuonna valmiiksi kokoelma nimeltään ”Miehitetty kaupunki ja muita runoja”. Miehitetty kaupunki (1921) on Ostaijenin pääteos.  

Postuumeja runoja on noin 70. Ostaijen, lempinimeltään Mister 1830, syntyi vuonna 1896. Hän kuoli vain 32-vuotiaana keuhkotautiin vuonna 1928.  

Flaaminationalistina hänen oli paettava Belgiasta Berliiniin ensimmäisen maailmansodan aikana. Rauhan tultua hän palasi Brysseliin ja ryhtyi taidegalleristiksi.  

Hänet haudattiin kolmeen kertaan: ensin syrjäisen parantolan hautausmaille vallonien maille, sitten Antwerpeniin Schoonselhofin hautausmaalle ja kolmannen kerran samalle hautausmaalle flaamien kunniahautaan. Loppujen lopuksi dadaistilla ja kokeellisen runouden tekijällä on haudallaan kuvanveistäjä Constatin Brancusin mieleen tuova muistomerkki. 

Kari Aronpuro sai suostuteltua Umbran kuvaan, vaikka kissa ei ollut yhteistyöhaluinen. Umbra on rodultaan ragdoll. Kuva: Jari Toivonen

Taiteilijaeläkettä puolikas 

Aronpuron ajatus on, että käännöskokoelmassa käytettäisiin samoja fontteja kuin alkuperäisessä. Se ei ole aivan helppo tehtävä.  

– Oodi Singerille on ylistysruno. Viime vuosisadan mainonta antoi runoilijalle sytykkeitä. Silloin, sata vuotta sitten mainonta ei ollut nykyisen kaltaista bisnestä, mutta hyvässä alussa se oli. Oodi on kannanotto mainontaan, Aronpuro kertoo.

– Kuluttava luokka oli syntymässä. Siitä tietävät enemmän taloushistorioitsijat. Suosittelen Thorstein Vebleniä. Nykyaikainen länsimaalainen tapakreationisti ajattelee, että Jumala loi meidät kuluttamaan ja viihtymään. 

Aronpuro on moneen kertaan palkittu kirjailija. Taiteilijaeläkettä hän saa puolikkaan.  

– Minulla on työeläke, kun olen ollut ikäni työssä naisvaltaisella matalapalkka-alalla kirjastossa. Taiteilijaeläkkeitä pitäisi olla enemmän. Monet taiteilijat jäävät vanhana puille paljaille pienen kansaneläkkeen varaan. 

Myös Kari Aronpuron edesmennyt vaimo Marra Lampi oli taiteilija, hänen alansa oli kuvataide. 

Äidinkielen korkein muoto 

Runoudella on pitkä historia. Yksi sen funktio on ollut viime vuosisatoina kansallislaulut ja muut juhlarunot – virsikirjaa unohtamatta.  

– Pidän runoa äidinkielen korkeimpana muotona, jos nyt tämän verran hierarkkisuutta sallitaan.  

Ei vain ansaintamielessä kirjoitettu runous on pienen piirin juttu. Tästä Aronpuro tempautuu iskelmiin ja biiseihin, Mikko Alataloon, Juice Leskiseen ja Vesa-Matti Loiriin.   

– Jotain kummallista tässä toisessa runoudessa on, koska tiedän, että Mikko ja Juice ovat minunkin runokokoelmiani lukeneet. Muuten, parempaa joulurunoa en pysty kuvittelemaan kuin Juicen Sika, Aronpuro sanoo.

Vaikeaa on myös kuvitella Eeva-Liisa Manner lukemassa yleisön edessä runoaan Syvä ja kirkas. Runoilija on todellinen pienyrittäjä. Leevi Lehto kärjisti tämän väittämällä, että runossa, joka saa yli seitsemän lukijaa, on jotain arveluttavaa. Loiri taas on muiden esittäjien päänsärky. Kukaan ei voi enää esittää Eino Leinoa vertautumatta Loiriin.  

Työpöytänsä ääressä Aronpuro kääntää nyt belgialaista Van Ostaijenia. Kuva: Jari Toivonen

Kirjasto antoi leipäpuun 

Aronpuroa runous auttoi selviytymään hankalasta nuoruudesta kunnolliseen ammattiin kirjastonhoitajaksi.  

– Olin saanut kirjaston kirjoituskilpailussa taas palkinnon. Tuoreena ylioppilaana kysyin palkintojenjakotilaisuudessa kirjastonjohtaja Mäkelältä, mitäs minä nyt teen, kun en pääse enää kouluun? Hän sanoi, että tule syksyllä kirjastoon harjoittelijaksi.

Aronpuro aloitti kirjastouransa Laikun lastenosastolla syyskuussa 1961 hyllyttämällä palautuksia paikalleen.

– Kesän olin palvellut Tuntemattoman sotilaan joukoissa Pyynikin kesäteatterissa. Eritystehtävänäni oli huolehtia sotamies Rahikaisen sokerisäkistä. Siinä olikin huolehtimista, sillä se kesä oli perin sateinen.  

Aronpuro suoritti kirjastonhoitajan tutkinnon Tampereen yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Todistusta hakiessa häneltä kysyttiin, otatko sosionomin vai pelkän kirjastonhoitajan paperit. Sosionomin maksoi viisi markkaa ja kirjastonhoitajan kolme markkaa. Aronpuro valitsi kirjastonhoitajan paperit. 

– Ennen kirjastonhoitajat olivat viroissa. 2000-luvun alussa virat muutettiin toimiksi. Minulle ei vaihtoa enää ehdotettu, sain olla virassa loppuun asti. Lamminpään kirjastoa hoidin 22 vuotta. Jäin eläkkeelle lokakuussa 2003, kun oli lomia käyttämättä. Tulen siis syksyllä olleeksi eläkkeellä 20 vuotta.  

Kari Aronpuro teki työuransa kirjastoalalla. Kuva: Jari Toivonen

Sydänfilmi kuin takkukasa nuotteja   

Terveyshuolia on ja on ollut, mutta Aronpuro ei ole jäänyt niiden vangiksi, vaan jatkaa työskentelyä.  

Keväällä 2007 omalääkäri keksi ehdottaa muiden kokeiden lisäksi sydänfilmin ottamista. Tullintorilla EKG:n ottanut hoitaja valahti kalpeaksi, koska tulos oli kuin modernin sävelteoksen nuottien takkukasoja. Hän neuvoi kävelemään rauhallisesti Tammela-keskukseen. Sieltä omalääkäri passitti taksilla Taysiin.  

– Flimmeristä ei ole ollut koskaan mitään oireita, mutta Taysissa aloitettiin edelleen jatkuva Marevan-lääkitys ja syksyllä kävelin Hälläpyöränkadulta Hatanpäälle rytmin siirtoon.  

– Marevanin annostuksen kanssa oli ongelma Firenzessä, jonne olimme varanneet kämpän kesäkuuksi Marran ja Siljan kanssa. Asunnon vuokranantaja sanoi, että pitää mennä verikokeeseen yksityiselle. Se olisi maksanut 300 euroa laaki ja kerran viikossa piti käydä silloin labrassa. Menin apteekkiin, siellä neuvottiin, että Duomo-kirkon vieressä on iso sairaala. Menin sinne, kun minulla oli eurooppalainen sairasvakuutuskortti, onhan Suomi Eurooppaa siinä missä Italiakin. Siellä minä sitten olin poliklinikalla muiden vähävaraisten kanssa, Aronpuro kertoo.

– Labran tuloksen saatuani metsästin lääkäriä sairaalan käytävältä. Kyttäsin sellaista, jolla on stetoskooppi kaulassa. Marevan-annostus tuli kuntoon, eikä euroja tarvittu. Näin meni kesäkuu Firenzessä. Syyskuussa menin Hatanpäälle rytmin siirtoon. Jätin pikkusikarit työpöydän laatikkoon, kun ajattelin, etten viitsi seisoskella Hatanpään pääovella aamutakkisillani polttelemassa sikaria. Siihen loppui tupakointini.  

Kardiologilta Aronpuro sai sairaalasta lähtiessään neuvon, ettei pidä tehdä mitään raskasta, kuten vetää venettä maihin.  

Mutta palataan vielä runouteen. Viihde on hyväksi, mutta on myös hyväksi palata kuolleiden runoilijoiden taloon, Ovidiuksen, Danten, Po Chüin, Tu Fun, Villonin, Heinen tai Pessoan ja Ryōkanin seuraan. Ezra Pound testasi runoudesta kiinnostuneita nuoria vanhoilla päivillään Venetsiassa kaivamalla lompsastaan kymmenen liiran setelin ja kehottamalla tarkastelemaan sitä huolellisesti. Ellei testattava ymmärtänyt rahan olemusta hän ei ollut kykenevä ymmärtämään tai kirjoittamaan hyvää runoutta. 

Tämän jutun kirjoittaja on saanut tukea journalistiseen työskentelyyn Pirkanmaan Kulttuurirahastolta vuonna 2022. 

* *

Kari Aronpuro 

• Palkittu tamperelainen runoilija. Syntynyt vuonna 1940 Tampereella.
• Työskenteli kirjastoalalla yli 40 vuotta. Kirjoitti ylioppilaaksi 1961 ja suoritti kirjastotutkinnon 1964. 

Runokokoelmat 

• Peltiset enkelit (Kirjayhtymä, 1964). Näköispainos Peltiset enkelit (ntmo, 2014) 
• Terveydeksi. Kuvitettu & kuviteltu (Kirjayhtymä, 1966) 
• Minä viihtyy (Kirjayhtymä, 1967)  
• Lokomonyliopisto (Kirjayhtymä, 1970)  
• Kiinan ja Rääkkylän runot (Kirjayhtymä, 1972) 
• Moskovan ikävä (Kirjayhtymä, 1973) 
• Kalpea aavistus verenkierrosta. Merkkijonoja. (K. Aronpuro, 1977) 
• Galleria. Henkilökuvia Tampereen historiasta (Kirjayhtymä, 1979) 
• Vähäfysiikka (Kirjayhtymä, 1981) 
• Merkillistä menoa (Kirjayhtymä, 1983) 
• Kirjaimet tulevat (Kirjayhtymä, 1986) 
• Selvää jälkeä. Runoja 1964–1987. (Kirjayhtymä, 1988) 
• Rihmasto. Uutta iloista kirjoitusta (Kirjayhtymä, 1989) 
• Tasanko 967. Paimentolaisruno. (Kirjayhtymä, 1991) 
• Pietas (Kirjayhtymä, 1994) 
• Saa tulla. Tulkintoja. (Kirjayhtymä, 1996)  
• Paon viivoja. Verkatehdas. (Kirjayhtymä, 1998)  
• Pomo:n lumo (Tammi, 2000) 
• Mikä tahansa (Tammi, 2003)  
• Gathandu (Tammi, 2005)  
• Lehmän henkäys. 29 etydiä. (Tammi, 2008) 
• Kihisevä tyhjä (ntamo, 2010) 
• Haapala, Vesa (toim.): Retro 1964–2008. (ntamo, 2010) 
• pelkkää barnumia (ntamo, 2014) 
• Taskinen, Tuomas (toim.): Rouheimmat. Sommittuma 1960–2021. (ntamo, 2021) 
• Kootut runot I. (Palladium Kirjat, 2022) 
• Kootut runot II. (Palladium Kirjat, 2022) 
• Kootut runot III. (Palladium Kirjat, 2022) 
• Kootut runot IV. (Palladium Kirjat, 2022) 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua