Kritiikki | Riikka Oksanen | Netflixissä perjantaina ensi-iltansa saanut hykerryttävä uutuuskomedia luo uskoa siihen, ettei viisikymppisyys niin kamalaa ole, naisillekaan.
Kritiikit
Jos toivot lapsesi viettävän vähemmän aikaa ruudun ääressä, tässä perheellenne pakollinen kesämeno
Kritiikki | Kaisa Järvelä | Komediateatterin Risto Räppääjä ja villi kone sotkee vaikuttavasti pelimaailman todellisuuteen ja herättää keskustelun liiallisen pelaamisen riskeistä.
Inhimillistä terävyyttä – Hannu Parosen kolmas aforismiteos sisältää yli 500 ”mietintää 2000-luvulta”
Kritiikki | Erkki Kiviniemi | Seitsemään lukuun jakautuva sarja on viime vuosien poliittisen kehityksen ja siksi myös yhteiskunnallisen kehityksen, ruotimista ja kritiikkiä.
Dystopiaa ja muumitarinallisuutta – Teatteri Telakan Luukku on groteski mutta pehmeä ilottelu
Teatteri | Hanna Telakoski | Yksi näytelmän viesteistä on, että ihmiset tarvitsevat toisiaan. Sen pinnassa risteilevät haaveet, elämän selviytymistaistelu sekä yhteys ja ystävyys.
Dome Karukoski piirtää J.R.R. Tolkienista huolellisen, harkitun ja ennen kaikkea kauniin henkilökuvan
Kritiikki | Marita Nyrhinen | Surumielinen ja lämminhenkinen draama kertoo fantasiakirjailijan lapsuudesta, opiskeluvuosista ja ensimmäisen maailmansodan kokemuksista.
Orkesterin, kapellimestarin ja pianistin ilmatiivistä yhteistyötä Beethovenin Keisarikonsertossa
Kritiikki | Kikka Holmberg | Paavali Jumppasen pianismi ei lakkaa kirkastumasta ja syvenemästä: Beethovenin Keisarikonsertto sai Filharmonian perjantaisessa konsertissa huikean tulkinnan.





