ARVOSTELU | Suksitango katsoo Suomea ja maailmaa maahanmuuttajien näkökulmasta. Se pohtii niitä kysymyksiä ja ristiriitojakin mitä uuden ja vieraan kulttuurin kohtaaminen voi saada aikaan.
Kritiikit
Ihan hauskaa, mutta toivottavasti tässä oli viimeinen karvalakkijuttu tällä erää
TEATTERI | Eiköhän kansa tule katsomaan, kun tietää etukäteen, mitä saa. Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -näytelmän parissa ei kahden tunnin aikana onneksi ehdi pitkästymään.
Juha on jeesuksennäköinen mies ja Anne Brunilan perhehelvetti
ARVOSTELU | Yksi Suomen merkittävimmistä naisista kertaa avoimesti elämästään ja ajatuksistaan. Kirjan nimi ”Kuka olisi uskonut” kuvaa täydellisesti Anne Brunilan elämää.
Sufjan Stevens sukeltaa The Ascension -albumillaan elektrohuuruihin
ARVOSTELU | Herkistä folk-albumeistaan parhaiten tunnettu yhdysvaltalainen lauluntekijä Sufjan Stevens ei tavoita ydintä kuin hetkittäin massiivisella elektrosuhina-albumillaan.
Taidokkaat tuokiokuvat tuovat Ensilumi-elokuvan iranilaisen pakolaisperheen lähelle meitä
ARVOSTELU | Vastaanottokeskuksessa asuva iranilaisperhe odottaa turvapaikkapäätöstä kymmenvuotiaana pakolaisena Suomeen tulleen Hamy Ramerazin elokuvassa.
Lost Boysissa muoto menee moraalin edelle – eikä mestariteosta muilla tavoin toimimaan saisikaan
ARVOSTELU | Lost Boys – jatko-osa menestysdokumentti Reindeerspottingille – on elokuvallisesti kaikin tavoin edeltäjänsä isoveli… myös siinä, kuinka pahoin se saa katsojan voimaan.





