LEVYT | Helsinkiläisyhtyeen kolmas albumi yhdistelee post rockin, shoegazen ja taiderockin maailmoja hallitulla jännitteellä.
Kritiikit
Amrum-elokuva näyttää miten lapsi kasvaa hitaasti ulos natsivanhempiensa maailmankuvasta
ELOKUVA | Saksanturkkilaisen ohjaaja Fatih Akinin uusin elokuva on tasapainoinen epookkielokuva toisen maailmansodan viimeisistä päivistä.
Veljesten elämä on täynnä epäonnistuneiden aikuisten välinpitämättömyyttä ja väkivaltaa – arviossa Kevlarsjäl
ELOKUVA | Eskilstunalaisveljesten aamiaiseksi on maitoa ja maissihiutaleita, koska edellisenä päivänä isä on myynyt tai pantannut hellan.
Vihdin Katutaidepäivä houkutteli vain kourallisen yleisöä – suurissa kaupungeissa vastaava voisi olla hitti
TAPAHTUMA | Vihdin Kultsalla tarjoiltiin skeittausta, graffititaidetta ja neljä vaihtoehtomusiikin eri laitojen yhtyettä. Miten rockklubeja täyttävät yhtyeet syttyvät kymmenelle katsojalle?
Astrid Lindgrenin Katto-Kassinen on maailman paras veättelijä – arviossa Komediateatterin ensi-ilta
TEATTERI | Iki-ihana Katto-Kassinen valloittaa Komediateatterin päänäyttämön koko kesän ajaksi. Nimiroolissa kujeilee Olivia Tiainen.
Elokuvan unelmatehdas luotiin Kulosaareen – uutuuskirja kertoo Fennada-Filmi Oy:n tarinan
KIRJAT | Kotimaisen elokuvahistorian värikkäisiin vuosiin keskittyvä opus on komea rinnakkaisjulkaisu vuonna 2019 julkaistulle teokselle Unelmatehdas Liisankadulla.





