TEATTERI | Seksi on kohtuullisen kulunut ja ajoittain turhan arvattava ilottelun aihe, mutta aina sen parissa tavalla tai toisella illan viihtyy.
Kritiikit
Laulaen ja tanssien kartellipomosta transnaiseksi – Emilia Pérez on värikäs Meksikoon sijoittuva musikaali
ELOKUVA | Ranskalaisohjaaja Jacques Audiardilla on näköjään kyky heittäytyä täysin erilaisiin tarinamaailmoihin ja Emilia Pérezin kohdalla kokeilla musikaalia.
Luokkahäpeän anatomia – arviossa Didier Eribonin mestarillinen Paluu Reimsiin
KIRJAT | Työväenluokkaisesta perheestä Pariisin akateemisiin piireihin paennut kirjailija palaa tarkastelemaan taustaansa ja sen tuottamaa häpeää sekä muita luokkanousun synnyttämiä ristiriitoja.
Hyvällä ryhdillä tanssilattialle – arviossa Franz Ferdinandin The Human Fear
LEVYT | Glasgowlaisen rockyhtyeen Franz Ferdinandin kuudes albumi The Human Fear on hyvällä bilejalalla varustettu melodisesti koukukas levy.
Matti Hannikainen kuvaa tarkasti SDP:n puoluekoneiston navigointia – arviossa Uudistuva puolue ja hyvinvointivaltio
KIRJAT | Matti Hannikaisen teos on joka suhteessa laatutyötä. Kirjan rakenne ja jäsentely ovat tarkkaan harkittuja ja selkeitä.
Rohkea ja peittelemätön kuvaus intohimoisesta suhteesta – arviossa Annie Ernaux’n Puhdas intohimo
KIRJAT | Nobel-kirjailijan alun perin vuonna 1991 julkaistu teos on pieni, yhdessä illassa lukaistava teos, mutta harva kirja on yhtä paljas ja kuvaa naisen tunteita yhtä rohkeasti.





