Levykatsaus: Solemn Golem, Nightbird, Jukka Nousiainen Trio, Penelope Trappes

Kuvat: Nighttime Recordings / Pyryn ääni ja kuva

Dreija pyörii, mutta saviukko hakee muotaan

Istuin Telakalla ja sain puhelimeeni sähköpostin, jossa tiedusteltiin olisiko minulla saumaa kuunnella ja kirjoittaa Solemn Golemin uutukaisesta muutama sananen. Päätin pohtia asiaa vessakäynnin ajan. Nousin narisevat portaat ylös ja avasin WC-istuimen kannen. Sieltä tuijotti Solemn Golemin tarra. Kohtalo ratkaisi asian tällä tavalla puolestani.

Golem on kansantarustossa savesta muodostunut möllerö tai möllikkä, joka nousee henkiin luomisvoimasta. Solemn Golem on puolestaan peruskoulussa opettavan Pyry Urhosen soolobändi, johon Urhonen saa livetilanteessa saa tuekseen kavereita. Tällainen lähestymiskulma lämmittää aina sydäntä, sillä soolobändihommissa visio on usein kirkkaimmillaan ja näkemys puhtaimmillaan. Toki tämä vaatii sitä kuuluisaa holistista kaikkivoipaa lähestymiskulmaa, jolla langat pysyvät kätösissä.

Solemn Golemin The BBQ Ball (Pyryn ääni ja musiikki, 2025) saa sympatiani uskosta unelmien bändiin, mutta rehellisyyden nimissä materiaalissa on kautta linjan kuuluvissa epätasaisuutta ja hahmottomuutta. Ikään kuin sohittaisiin vähän liian moneen suuntaan epävarmana siitä mitä ollaan hakemassa.

Laulu on paikoin hivenen yksiuloitteista ja liikkuu Urhosen äänialan kannalta välillä ohi rekisterin. Tämä syö melodista potentiaalia. Kaikesta huolimatta kaikessa kuuluu vilpitön palo luoda ja tehdä. Kannustan ilman muuta Pyry Urhosta jatkamaan rohkeasti Solemn Golemin jalostusta ja jatkamaan kokeiluja laboratoriossa. Kyseessä on vasta toinen albumi, joten täysiä eteenpäin vaan!

Yölintu avaa keväisiä silmuja

Tässä hektisessä maailmassa levyjä menee toisinaan aivan hirveitä määriä ohi. Ajelehdin tänä keväänä yhtenä viikonloppuna Tampereen Vastavirta-klubille ja päädyin sattumalta Nightbirdin, eli vaasalaissyntyisen Anna-Stina Jungerstamin keikalle. Hänen esiintymisensä kaikessa viipyilevässä tyylikkyydessään ja hienostuneessa jännitteisyydessään sai ostamaan myyntipöydältä Out of These Days -vinyylin (Nighttime, 2024).

Albumi on ilmestynyt jo vuosi sitten toukokuussa, mutta ei anneta tämän aikaikkunan pilata sitä, etteikö levy olisi edelleen aivan riittävän tuore tähän uutta musiikkia sisältävään levykatsaukseen.

Nightbirdin amerikkalaisvivahteinen laulajan-lauluntekijäin folk tuo mieleeni Nick Draken kauneimmat ja synkimmät maalailut. Esimerkkinä tästä albumin toisena raitana kuultava vahva You Make Me Feel, joka kaikessa elokuvallisuudessaan on ehkäpä yksi kauneimpia koskaan Suomessa tehtyjä akustisia kappaleita. Aivan erinomaista kitarointia myös.

Kuvat: Jukan musiikki / One Little Independent

Sähköinen Jytä-Kerberos nousee kaislikosta

Jukka Nousiainen, tuo kotimaisten indierokkikenttien ahkera visionääri ja oman tiensä kulkija, on jälleen julkaissut uuden albumin. Jukka Nousiainen Triossa Jukan ovat lisäksi messissä Sini Suvanto (rummut, laulu) ja Ninni Luhtasaari (basso, laulu).

Eponyymillä debyytillä (Jukan Musiikki, 2025) on mukavan tuhti äänimaailma ja soitto soi timantisti yhteen. Kuunnelkaapa vaikka Luhtasaaren upeaa bassotykitystä 8-minuuttisessa jyrässä Eläimet pois häkeistään. Suvannon rummuissa on myös kautta linjan mukavan pehmeä puksuttava saundi. Ei mitään ylimääräistä tai mautonta kikkailua.

Nousiaisen liidaamia juttuja yhdistää tietynlainen tasalaatu ja kokonaisuuden hahmottamisen taito. Tästä kertoo esimerkiksi albumin biisijärjestys. Edellä mainitun pitkän eläin-biisin jälkeen tunnelma vaihtuu hennon ja nätin Mitä mä teen -kappaleen tuumailuun ja itsetutkisteluun. Happea otetaan juuri oikeissa paikoissa.

B-puolen tähtihetkiksi nousee uhkaava ja panssarivaunun laille päälle vyöryvä Jokainen samanarvoinen, joka puristaa 1970-lukuisella botnella peilaten samalla poliittisia tuntoja ja turhautumista: ”Köyhät kyykkyyn ja koksua nenään, ei, se ei käy enää”. Olen samaa mieltä. Ankara vyörytys saa hetkittäin toivomaan puristukseen myös vokaalista rosoa. Jukka Nousiainen kuitenkin kuulostaa rajuimmillaankin pehmeältä, kuiskailevan sopertavalta ja anteeksipyytelevältä. Suolaisen ja makean yhdistelmä, siitähän se taika syntyy.

Levyn kahdeksasta muotovaliosta kappaleesta jää mukavan lämmin maku suuhun. Loppuun sujautettu Scatman John -viittaus saattelee albumin sumuiseen kaaokseen. Ehkäpä tätä kaaosta ja riehakkuutta olisi kaivannut trion ilmaisuun hiukan enemmän?

Hyvä levy ja samalla oiva jatkumo Nousiaisen komeaan henkilökohtaiseen diskografiaan.

Synkkien metsien soundtrack

Lopuksi jotain aivan muuta. Australialaissyntyinen, nykyisin Englannin Brightonissa majaileva Penelope Trappes on luonut viidennen albumin maalailevaa synkkyyttä. Huhtikuussa ilmestynyt A Requiem (One Little Independent, 2025) sukeltelee jossain Scott Walkerin, Julee Cruisen ja hidastempoisten kauhuleffojen soundtrack-levyjen vesissä.

Kaunis, hauras ja melankolisen huokaileva ambient-vetoinen albumi kietoo ensiaskelilla omaan maailmaansa, jossa sello ja vahvasti kaiutetut lauluelementit rakentavat kolmiuloitteisen kokemuksen.

Erityisen suositeltavaa musiikkia iltaisin myöhään kuulokkeilla kuunneltuna, ja kaikille niille, jotka tykkäävät muuten vaan kuvitella itsensä eksyneenä pimeisiin metsiin ilman minkäänlaista käsitystä miten päästä pois.

Jani Tuovinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua