Levykatsaus: Pure X, The Soft Pink Truth, Umbra Vitae, Hayley Williams

30.05.2020
hayley williams

Punkpopyhtye Paramoren laulajana tunnettu Hayley Williams levyttää nyt soolona.

LEVYT | Pasi Huttusen kokoamassa levykatsauksessa laadukasta ja tylsää melankoliaa, vastauksia vihaa vastaan, massaan hukkuvaa laatuheviä sekä inspiroiva ja pursuileva popkeitos.

”Hayley Williamsin Petals for Armor on sopivasti kasaria ja ysäriä soundimaailmaan tuova ja rohkeasti leikittelevä levy, jossa tunnelma on intiimi ja vapautunut.”

ARVOSTELU

Pure X: s/t

3 out of 5 stars

Soft Pink Truth: Shall We Go On Sinning So That Grace May Increase

4.5 out of 5 stars

Umbra Vitae: Shadow of Life

3 out of 5 stars

Hayley Williams: Petals For Armor

4.5 out of 5 stars

Laadukasta ja tylsää melankoliaa

Pure X -yhtyeen nimetön uutuus (Fire Talk, 1.5.2020) on melankolista poprockia, jossa on kaikki melkein kohdallaan, mutta josta ei silti ihan saa otetta. Americanaa, eskapismia ja psykedeliaa, mutta rehellisyyden nimissä vähän tylsää.

Teksasilaisen bändin musiikissa se aavikko ja hikisyys kuuluu. Ilmastointilaitekin lienee temppuillut eikä bändi jaksa riehua. Aiempaan tuotantoon verrattuna soundi on puhtaampi ja itsevarmuutta tuntuu löytyneen enemmän.

Parempaan päin on kyllä menty. Pure X sopii hyvin kuunneltavaksi, kun juo aurinkoisena kesäpäivänä terassilla kaljaa ja fiilis on raukea ja onnellinen. Mutta tarttuisiko tähän levyyn ihan keskittyneesti kuunnellakseen? Minä ehkä en.

Tunnusteleva ja toiveikas vastaus vihaan

Matmosin Drew Danielin kokeellinen house-projekti The Soft Pink Truth on minulle aiemmin aivan tuntematon, mutta se herätti kiinnostuksen nimellään. Shall We Go On Sinning So That Grace May Increase (Thrill Jockey, 1.5.2020) on eteerisesti maalailevaa, rauhallista ja tunnelmallista ambient-touhua, jonka äänimaisemaa hallitsevat piano ja enemmän instrumenttina kuin lauluna käytettävä ihmisääni.

Kaiken kaikkiaan albumi on miellyttävää kuunneltavaa. Särmät on hiottu pois perusteellisesti. Biisien nimistä muodostuu levyn nimi ja tämä tukee vaikutelmaa, että tässä on tavoiteltu kokonaistaideteosta yksittäisten raitojen sijaan.

Teos jakautuu kahteen toisiaan tukevaan ja täydentävään osaan. Kokeilevaa kama on siinäkin mielessä, että esimerkiksi edellinen Why Do the Heathen Rage -levy on aivan erilainen tyyliltään ja tunnelmiltaan. Sieltä löytyy biisejä, kuten Black Metal, Sadomatic Rites ja Ready to Fuck.

Uusi levy on kepeä, mutta suureellinen. Se tavoittelee taivaita ja pysyy mielenkiintoisena ilman monimutkaisuutta tai vaikeaselkoisuutta. Levy pyrkii käsittelemään rasistisen laitaoikeiston nousua vastaamatta vihalla vihaan. Tässä on toivoa ja läheisyyttä.

Massaan hukkuvaa laatuheviä

Umbra Vitaen metallissa on sellainen samankaltainen hipsteriviba kuin vaikkapa Deafheavenilla. Se ei välttämättä ole huono asia, mutta tuo musiikkiin välillä hienoista larppaamisen makua, joka ärsyttää.

Jonkin verran Göteborgia kuulee selvästi, mutta myös modernimpaa amerikkalaista soundia. Meno on vihaista ja iskevää paahtoa, mutta kokonaisuudesta jää kokeilevan projektin tuntu. Muusikot ovat kokeneita, monessa liemessä keitettyjä ammattilaisia, joille palikat ovat tuttuja. Niiden uudelleenyhdistely ei välttämättä synnytä mitään erityisen uutta, mutta laadukasta ja tehokasta tuotosta siitä huolimatta.

Äänimaailma on enemmän kylmän urbaani kuin orgaaninen tai juureva ja teknisyys painottuu. Shadow of Life (Deathwish Inc., 1.5.2020) on kiistatta hyvä levy, mutta eri asia on, erottuuko tämä erityisen paljoa massasta. Tarjonnasta kun ei ole varsinaisesti pulaa tämän tyyppisen modernin kuolemahevin saralla.

Inspiroiva ja pursuileva popkeitos

Paramoresta tuttu Hayley Williams on julkaissut massiivisen paketin hienoa poppia. Petals for Armor (Atlantic Records 8.5.2020) on sopivasti kasaria ja ysäriä soundimaailmaan tuova ja rohkeasti leikittelevä levy, jonka tunnelma on intiimi ja vapautunut.

Kolmeen viiden biisin osaan jakautuva kokonaisuus on iso pala purtavaksi, mutta ei tähän ryhtyminen pahalta tunnu vaan palkitsee. Jollakin tapaa kokonaisuudesta kiteyttää paljon kappale Dead Horses, joka alkaa WIlliamsin ääniviestillä: ”Uh, sorry, I was in a depression.” Kappale on leikittelevä, popälykäs, iskevä, ja kuulostaa jollakin tapaa hyvin rehelliseltä.

Soundi on niin monella tapaa tunnistettava, että sitä on äärimmäisen helppo lähestyä. Levy on jo saanut jonkin verran kritiikkiä villistä eklektisyydestään, ja kyllä tässä sopassa tosiaan kelluu aivan kaikkea mahdollista. Omassa kuuntelussani se näyttäytyy tämän levyn kohdalla vahvuutena.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This