Levykatsaus: Buck Meek, Jazmine Sullivan, Gionni, Shame

15.01.2021

Buck Meek. Kuva: Josh Goleman

MUSIIKKI | Antti Lähteen kokoamassa katsauksessa kuunnellaan alkuvuoden julkaisuja: leppoisaa folkrockia, feminististä neo-soulia, lupaavaa popräppiä ja teränsä menettänyttä postpunkia.

”Buck Meekin musiikki on kiireetöntä mutta valpasta; ilma seisoo ja tilanne on pysähtynyt, mutta saattaa muuttua nopeasti.”

ARVOSTELU

Buck Meek – Two Saviors

3.5 out of 5 stars

Jazmine Sullivan – Heaux Tales

3.5 out of 5 stars

Gionni – EP

3 out of 5 stars

Shame – Drunk Tank Pink

2.5 out of 5 stars

Parempia aikoja odotellessa

Toukokuussa 2019 näin yhdysvaltalaisen folkrocksensaation Big Thiefin Barcelonan Primavera-festivaaleilla. Vaikka onkin vaikea kuvitella naulitsevampaa keulakuvaa kuin yhtyeen laulaja Adrianne Lenker, huomasin seuraavani vähintään yhtä keskittyneestä hänen vasemmalla puolellaan seissyttä miestä, Buck Meekiä, joka soitti kitaraansa suu auki ja silmät kiinni, kuin omissa maailmoissaan leijuen.

Two Saviors (Keeled Scales, 15.1.2021) on Meekin toinen sooloalbumi, ja hengeltään tyypillinen karanteeniajan tuote. Yhden viikon aikana New Orleansissa 8-raitaiselle nauhurille livenä äänitetty levy huokuu ”kuistilla siinä istuskeltiin, sumppia keiteltiin ja parempia aikoja odoteltiin” -tunnelmaa. Musiikki on kiireetöntä mutta valpasta; ilma seisoo ja tilanne on pysähtynyt, mutta saattaa muuttua nopeasti.

Meekin naukuva ja nikotteleva lauluääni ei ole jokaisen makuun. Siinä on hiukan jazzpianisti Mose Allisonia ja ripaus folkpyhimys Nick Drakea, mutta omalaatuisen nasaalin läpi prässättynä.

Levy on luonteelleen sopivalla tavalla sekä yhtenäinen että hajanainen. Levyllä soittavan kvartetin kantriin kallellaan oleva soundi hölskyy mukavasti reunoiltaan. Kelpaa suositella ainakin Bonnie ”Prince” Billyn hölköttelyyn tai Pinegroven ja Alex G:n raukean intensiiviseen indieamericanaan ihastuneille.

Konseptilevy naiseudesta

”To be honest, money makes me cum”, sanoo Precious, yksi kuudesta naisesta, joiden tarinat rytmittävät Jazmine Sullivanin Heaux Tales -albumia (RCA, 8.1.2021). Yhdysvaltalaisen muusikon neljäs albumi kertoo naisena olemisesta; seksistä, rakkaudesta, oikeudesta omaan ruumiiseen. Napakka, vain niukasti yli puolen tunnin mittaan venyvä konseptialbumi ei eksy teemastaan hetkeksikään ja käsittelee sitä kauniisti, rohkeasti (”heaux” lausutaan kuten ”ho”, halventava huoraa tarkoittava sana) ja monesta näkökulmasta.

Musiikillisesti levy on yhdistelee modernia synteettistä tuotantoa ja perinteisempää 1990-luvun R&B-tyylittelyä. Yleisilme on kallis mutta minimalistinen; kaikesta ylimääräisestä karsittu musiikki ikään kuin pysyttelee taka-alalla ja jättää valokeilan Sullivanin sanoituksille ja taiturimaiselle äänenkäytölle.

Levyn kahdeksan varsinaisen biisin joukosta ei löydy heikkoa lenkkiä, jos ei aivan mykistäviä täysosumiakaan. Vierailijat H.E.R., Ari Lennox ja Anderson .Paak täydentävät kokonaisuuden.

Popin, räpin ja trapin risteyksessä

Gionnin eli Onni Arnkilin nimetön omakustanne-EP (Gionni, 8.1.2021) on yksi viime vuosien lupaavimmista kotimaisista esikoisjulkaisuista. Arnkil yhdistelee modernia jenkkiräppiä ja melodista poppia hiukan samalla tavalla kuin jo neljänteen albumiinsa ehtinyt Ilmari Kärki eli Ibe. Kansainvälisistä artisteista kappaleiden avarat ja hämyisät äänimaisemat, muhevat bassot ja letargiset tempot tuovat mieleen yhdysvaltalaisen trap-tähden Futuren.

Arnkilin haastatteluissa vilauttama termi ”uuden aallon antipop” on hauska, mutta en ole aivan varma tarkoittaako se mitään.

EP ilmeisin hittityrkky on suomirockmaisen kitarariffin päälle rakennettu Rockstar, mutta omiksi suosikeikseni levyn neljästä kappaleesta nousevat Oon tääl kiehtovasti helisivine kielisoittimineen ja Jodahen kanssa esitetty TYPE, joka nyrjähtää puolivälissään vaikuttavalla tavalla aivan uusille raiteille.

Mainitut kappaleet ovat Gionnin itsensä tuottamia (Mun täytyy lähtee -päätösraidan on tuottanut mm. Ibeä ja Meloa tuottanut 4eva eli Anssi Karjala). Tuotanto on kotimaisella mittapuulla erittäin korkeatasoista ja kehittynyt varhaisista singleistä (Sataa, Spaceship Six) etenkin laulusoundien osalta. Tuleva albumi kiinnostaa.

Suunta hakusessa

Lontoolainen indierockyhtye Shame teki suuren vaikutuksen vuoden 2018 Songs of Praise -esikoisalbumillaan, joka yhdisteli tummasävyisen postpunkin dramaattisuutta letkeämmän brittipopin svengiin parhaimmillaan täysin vastustamattomalla tavalla. Sydäntä lämmitti myös bändin laulaja Charlie Steen, joka Flow Festivalin keikalla komensi eturivissä lagerpäissään riehuvia poikia luovuttamaan paikkansa tytöille (sekä lyhytkasvuisille) ja muistutti fyysisen koskemattomuuden merkityksestä. Lädikin voi olla woke – hyvä!

Shamen kakkosalbumi Drunk Tank Pink (Dead Oceans, 15.1.2021) on suurehko pettymys. Mikä on sitten mennyt pieleen? Äkkiseltään sitä on vaikea sanoa, koska kyse on pikemminkin usean erillisen tekijän yhteisvaikutuksesta kuin kokonaisvaltaisesta laatutason romahduksesta. Kappaleet eivät ole sävellyksinä aivan yhtä tehokkaita kuin esikoisalbumilla eikä bändin identiteetti välity aivan yhtä selkeänä. Musiikki on monipuolisempaa, biisit vaihtelevampia ja venkoilevampia, mutta enemmän on tällä kertaa vähemmän.

Levy-yhtiön tiedote osuu vahingossa nappiin: ”There are moments on Drunk Tank Pink where you almost have to reach for the sleeve to check this is the same band who made 2018’s Songs of Praise.” Näin on!

Ehkäpä Shame on myös bändi, joka ei olisi kaivannut tuottaja James Fordin (Arctic Monkeys, Gorillaz, Jessie Ware) kultasormen kosketusta; levyn kompressoitu ja kireähkö, vuosituhannen alun indierockiin kurottava soundi ei palvele Shamen musiikkia parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka siitä varmasti radioystävällisempää tekeekin.

Kiitos IDLESin, Protomartyrin, Fontaines D.C.:n ja Metzin, erittäin hyvää ”tällaista” musiikkia on tällä hetkellä tarjolla aika paljon. Vaikka Drunk Tank Pink todennäköisesti osoittautuukin ajan mittaan paremmaksi levyksi kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää, sen kohtalona on nyt jäädä kovan kilpailun jalkoihin.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This