Verimyrsky verisukulaisten kesken – House of the Dragon vie Game of Thrones -tv-sarjan maailmaan

House of the Dragon. Kuva: HBO

HBO:n House of the Dragon -tv-sarja perustuu George R. R. Martinin romaaniin Fire & Blood, joka sijoittuu Westerosin saarivaltakuntaan 172 vuotta ennen Daenerys Targaryenin syntymää. Sarja on eräänlainen esiosa Game of Thronesille.

House of the Dragonin kanssa kävi vähän kuten Game of Thronesinkin kanssa: ensin tuumii, että onpa geneeristä fantasiaa, ja aloitusjaksoon suhtautuu olkia kohautellen, mutta päättää kuitenkin antaa sarjalle vielä mahdollisuuden. Toinen jakso ehtii tuskin alkaa, kun huomaa olevansa koukussa.

Aivan kuten Game of Thrones, myös House of the Dragon on täynnä vahvoja naisia, jotka kamppailevat rikkoakseen ikiaikaisen lasikaton. Valtapeli kehittyy hiipien, kunnes joku yllättäen menettää päänsä.

* *

Milly Alcock on uskomattoman onnistunut valinta nuoreksi prinsessa Rhaenyraksi. On varsin mahdollista, että saamme todistaa suuren näyttelijän läpimurtoa. Pettymys onkin musertava, kun sarjan puolivälissä hypätään kymmenen vuotta eteenpäin ja Rhaenyran rooliin vaihdetaan Emma D’Arcy. D’Arcy on hyvä näyttelijä, mutta ei yhtä karismaattinen kuin Alcock.

Alcockin mukana ruudusta poistuu myös sarjan ainoa henkilö, jota tahtoisi seurata. Kaikki muut ovat samasta puusta veistettyjä ja yksiulotteisia, esimerkkinä vaikka Larys Strong. Koska hänellä on epämuodostuma ja toinen jalka vinossa kuin romanialaisella katukerjäläisellä, hänellä on myös automaattisesti seksuaalinen fetissi terveistä jaloista. Todellisen tuntuisissa hahmoissa on hieman enemmän ristiriitaa.

Doctor Whon roolista tunnetuksi tullut Matt Smith on erinomainen valinta tuhlaajapoikaprinssi Daemonin rooliin, mutta tämäkin hahmo jää yksioikoiseksi ja etäiseksi.

* *

Sarjan isoin ongelma on sen maailmassa. Jos lohikäärmeet ovat eläneet satoja vuosia symbioosissa Targaryenin hallitsijasuvun kanssa, ne olisivat yhtä olennainen osa heidän elämäänsä kuin vasen käsi.

Lohikäärmeitä käytettäisiin sotimisen lisäksi kaikkeen käytännölliseen, eikä yksikään hallitsijoista alentuisi matkustamaan surkeilla kärryillä tai hitailla laivoilla, kun voi parissa tunnissa liihottaa koko valtakunnan halki. Nyt nämä kömpelöt, kolistelevat ja karjuvat otukset kaivetaan luolan perukoilta esiin vasta viime hädässä, kun muistetaan, että onhan meillä nämäkin.

Vertailukohdaksi voi ottaa vaikka Harry Potter -kirjat ja elokuvat, joiden maailma on rakennettu taikuuden ja loitsujen varaan. Magia on koko ajan läsnä omana terminologianaan ja liikkuvina sanomalehtikuvina, ja taikasauvoista haetaan apua ja turvaa ensimmäisenä, ei viimeisenä.

* *

Kaiken lisäksi House of the Dragon on hyvin totinen sarja. Huumorin ohella jäin kaipaamaan jonkinlaista läpileikkausta yhteiskunnasta. Game of Thrones ei ollut pelkkiä kuninkaallisten murheita kultahäkissa vaan sarjassa seikkaili myös köyhtyneitä ritareita sekä kieroja nousukkaita. Lisäksi loukkaukseen voisi vastata muullakin tavoin kuin vetämällä miekan esiin. Tyrion sivalsi yleensä vielä pahemmalla, mutta nokkelasti verhotulla loukkauksella.

Kaikista puutteistaan huolimatta pidän House of the Dragonista. Jo alkutunnarin ensi-iskut muistuttavat Game of Thronesin julmasta valtapelistä, jossa yksikään ei ole turvassa. Vaikka juonen rytmitys on hitaampi ja henkilögalleria suppeampi kuin Game of Thronesissa, House of the Dragon on silti nautittava paluu tuttuun Westerosin maailmaan.

Petri Hänninen

Lue myös Antti Selkokarin mietteet House of the Dragonin alkujaksosta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua