TELEVISIO | Palttua lohikäärmeille, valtaistuinpyrkyreille ja kapinallisille kuningaskunnille! A Knight of the Seven Kingdoms -sarjassa matkataan arkisesti turnajaisiin.
Televisio
kritiikki
1930-luvun terrorimylly jauhoi vähemmistökansat Karjalassa ja muilla Neuvostoliiton raja-alueilla – arviossa Suuri vaino
TELEVISIO | Neliosainen dokumentti nojaa Suomen tuoreisiin arkistotutkimuksiin ja laajentaa näkökulman neuvostomaan moniin kansallisten vähemmistöjen tragedioihin.
Hildur-dekkarisarja onnistuu yllättämään myös tosifanit – kaikki ei olekaan ihan niin kuin kirjoissa
TELEVISIO | Nelosen sarja näyttää, kuinka komeaa jälkeä kunnon budjetilla saa aikaan. Onnistujiin kuuluu kuvaaja Asgrímur Gudbjartsson, sillä yhteen pääosaan nousee Islannin jylhä luonto.
Eurooppa työnsi, Amerikka veti – arviossa dokumenttisarja Euroopan suuret muuttoliikkeet
TELEVISIO | Pienen ihmisen tarinat ovat suolana kolmiosaisessa siirtolaisuusdokumentissa, joka kertoo saksalaisnäkökulman muuttoliikkeisiin 1600-luvulta 1900-luvun alkuun.
Kaukoitä houkuttelee katsojia vuonna 1988 valmistuneessa tv-sarjassa Noble House – Hongkongin valtias
KLASSIKKOSARJA | Yhdysvaltalainen liikemies pelaa kaksilla korteilla ja sytyttää kaksi Hongkongiin suurinta yritystä taisteluun, jossa voi olla vain yksi voittaja.
Koukuttava draamatrilleri huippu-urheilusta – arviossa Kylmä kausi
TELEVISIO | Jakso jaksolta kasvavat jännitteet pitävät otteessaan loppuun asti – eivätkä ne koske ainoastaan hiihtoa.





