ARVOSTELU | Squid Gamessa pelataan lasten pihapelejä, joissa panoksena on elämä. Laahaavan ja yllätyksettömän Netflix-sarjan suosiota ei voi kuin ihmetellä.
Televisio
kritiikki
Maat ja kaupungit ovat erilaisia, mutta suurkaupunkien ongelmissa on paljon samaa – arviossa Ihmisen kaupunki -sarja
ARVOSTELU | Yle Areenassa nähtävä Ihmisen kaupunki kuljettaa katsojansa tutustumaan siihen, miten Kapkaupungin, Mexicon ja Milanon tapaisissa suurkaupungeissa on onnistuttu ottamaan huomioon ihminen kaupunkisuunnittelussa – vai onko onnistuttu ollenkaan.
Ylen uutuussarja Rahti on hyvin tehtyä televisiota, mutta kaikkea ahmiva juoni myös puuduttaa
ARVOSTELU | Hetkittäin Rahti-sarjan esittämät pakomatkat Libyan kautta Välimerelle ja kumiveneisiin tuntuvat todelliselta. Nuoren perheen hätään on helppo samaistua.
Palkittu Sekasin-sarja sai kolmannen kauden – nyt valokeilassa ovat nuoret turvapaikanhakijat
ARVOSTELU | Kansainvälisesti suosittu Sekasin-sarja sukeltaa suljetulta osastolta vastaanottokeskukseen. Edelleen se käsittelee rankkoja aiheita revittelemättä kenenkään kärsimyksellä.
”Miksi tällainen ratkaisu on tehty?” – Ylen Hullu vuosi 1991 -sarjassa Esko Aho puhuu omiaan
ARVOSTELU | Hullu vuosi 1991 kertoo, miten Neuvostoliitto kaatui ja miten Suomi joutui sen seurauksena lamaan. Journalistisesti on varsin outoa, että silloisesta pääministeristä Esko Ahosta on tehty toimittaja, joka selostaa asian laidat.
Tupakointi ja kokaiinin käyttö varastavat pääroolin Ewan McGregorilta Netflixin Halston-minisarjassa
ARVOSTELU | Ewan McGregor rakentaa uskottavan ihmiskuvan menestyneestä muotisuunnittelijasta Netflixin Halston-minisarjassa.