Muraalimurhat-minisarja on taitavasti toteutettu ”Suomen Uhrilampaat”, mutta Sorjonen pystyisi parempaankin

Janina Sorjonen (Olivia Ainali) nousee Muraalimurhissa merkittävään rooliin isänsä rinnalle. Kuva: Kimmo Korhonen / Yle

Sorjonen ansaitsee uutta itsenäistä sarjatuotantoa, ei elokuvia ja niiden pohjalta muokattua sarjaa, jollainen Muraalimurhat on. Taloa ja kirkkoa ei kannata yrittää rakentaa samoista rakennuselementeistä. Aina jokin kohta pettää, kuten käy Muraalimurhissakin.

Silti Sorjonen-sarjan käsikirjoittajat, ohjaajat ja tuottajat ovat jo kirjoittaneet nimensä kotimaisten rikossarjojen historiaan – näyttelijöistä puhumattakaan. Yle voi onnitella itseään kansainvälisestä läpimurrosta: Sorjonen on levinnyt pariinkymmeneen maahan Netflixin ansiosta.

Aina ajankohtaista rajaa Venäjän kanssa on Sorjosessa hyödynnetty ensimmäistä kertaa luontevasti ja uskottavasti. Tosin Muraalimurhat-minisarjassa on tultu pois Lappeenrannasta, mutta Venäjä-yhteys kulkee edelleen mukana. Elokuvaversioon verrattuna mukana on 40 minuuttia ennen näkemätöntä materiaalia.

* *

Muraalimurhat pyörittää klassisia asetelmia taitavasti. Hullu psykopaatti Lasse Maasalo (Sampo Sarkola) värisyttelee pieniä kasvolihaksiaan Uhrilampaiden Hannibal Lecterin veroisesti. Sorjosen tyttärestä Janinasta (Olivia Ainali) on kasvamassa isänsä veroinen mestaritutkija. Hän käy hullun kanssa psykologista prosessia läpi niin ikään Uhrilampaiden Jodie Fosterin roolin tapaan.

Ja itse päähenkilö Kari Sorjonen (Ville Virtanen) todistaa, miten työlle elämänsä omistautuneelle ihmiselle parasta psykiatrista lääkettä on työnteko. Roolihahmo on ollut ensimmäisen tuotantokauden ensimmäisestä jaksosta alkaen niin ehjä ja kiinnostava, että Sorjosen varaan voisi hyvin rakentaa uutta tuotantoa, vaikka niin ei ole ollut tarkoitus tekijöiden mukaan.

Toisen päähenkilön Lena Jaakkolan (Anu Sinisalo) elämä ja menneisyys Venäjällä on vielä lähes kokonaan avaamatta. Roolihahmo on muutenkin kiinnostava ihminen räväkkänä keski-ikäisenä naisena.

Rikostutkija Kari Sorjonen (Ville Virtanen) haetaan psykiatriselta osastolta töihin. Hänen ja tutkija Lena Jaakkolan (Anu Sinisalo) tyttäriä näyttelevät Olivia Ainali ja Lenita Susi ovat herättäneet roolisuorituksillaan huomiota ulkomailla. Kuva: Kimmo Korhonen / Yle

* *

Kolmeosainen minisarja alkaa laahata keskivaiheilla, kun sarjamaisessa otteessa tarvittaisiin aivan toisenlaista rytmiä. Katsoin kaikki osat peräkkäin samana iltana, ja voin vain kuvitella, kuinka paljon laahaaminen häiritsisi, jos sarjan osat katsoisi eri päivinä.

Kun tapahtumat sitten huipentuvat sinänsä upeaan ja uskottavaan pakokohtaukseen ja noste on suurimmillaan, seuraa lässähdys. Päähenkilöiden kokema epäusko ja pelko toisiaan kohtaan saa liian vähän tilaa tarinassa. Näiden kahden erikoisen ihmisen keskinäinen kunnioitus ja ammattimaisuus on asetelma, josta Sorjosen ystävät janoavat lisää uusia tarinoita.

Olkoon vain Suomen Uhrilampaat. Siitä Muraalimurhat voi olla pelkästään ylpeä. Näyttelijäntyö ja kuvakerronta ovat nautittavaa katsottavaa. Se taso, mikä minisarjasta nyt puuttuu, on löydettävissä vain rahalla – taitoa ei puutu. Dramaturgian rakentamiseen ja tuotantoon lisää voimavaroja samoille tekijöille, sillä Sorjonen on vasta matkalla maailmanmaineeseen.

Marita Salonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua