Kun täydellinen perhe joutuukin kohtaamaan toisensa – arviossa Siskonpedin tekijöiden uutuussarja Rakkaat lapset

Niina Lahtinen. Kuva: Hanna-Maria Grönlund / Yellow Film & TV / Yle

Kuinka monella tavalla voi yksi perhe epäonnistua? Ylellä alkava draamakomediasarja Rakkaat lapset näyttää, että ainakin kuudella ironisella tavalla.

Sarjan keskushenkilö, kuuluisa lastenkirjailija Regina Vallas (Miitta Sorvali) on maailman lasten rakastama, mutta omille lapsilleen suorastaan sadistinen matriarkka, joka haluaisi järjestellä kaikkien elämät mieluisikseen. Hän onkin kasvattanut viisi jo aikuista lastaan tukevasti vinoon.

Yksi raataa perheyrityksessä kiitosta saamatta niin, että omat lapset ja avioliitto kärsivät. Toinen on naisille omasta itsestä voimaantumista opettava terapeutti, joka omassa elämässään hakee jatkuvaa tukea tiiviistä mutta lyhyistä miessuhteista. Pesueen ainoa poikalapsi on monilahjakkuus, mutta haluton edes menemään ulos, saati muuttamaan pois äitinsä helmoista. Ja niin edespäin.

Miitta Sorvali. Kuva: Hanna-Maria Grönlund / Yellow Film & TV / Yle

Kun Regina saa aivoinfarktin, joutuu koko katras palaamaan väliaikaisesti takaisin lapsuudenkotiinsa, jylhään Vallaksen kartanoon. Joko kuolevaisuuspäissään tai lastensa läsnäolosta vahvistuneissa kaikkivoipaisuusfantasioissaan Regina ilmoittaa lopettavansa lastenkirjojen tekemisen ja ryhtyvänsä kirjoittamaan sukupolviromaania perheestään. Hän julistaa myös aikovansa puuttua lastensa elämään entistä enemmän.

Tästä seuraava tempoilu on höyrypäisellä kekseliäisyydellä tuotettua, koukuttavaa katsottavaa. Meistä useimmilla perhedynamiikka on jollain tavalla hirveää hyvistä aikomuksista huolimatta. Entäpä perheessä, jossa ei ollut sitä aikomustakaan?

Sisarukset yrittävät parhaansa mukaan junailla äitinsä tolpilleen, tämän keskeneräisen kirjan julkaisukuntoon ja omat keskeytetyt elämänsä jollekin tolalle. Se ei ole turhan helppoa, kun kaikki ovat koko ajan törmäyskurssilla sekä toistensa että itsensä kanssa – vaikka kaikilla on omassa elämässään ainakin kuoret mukavasti kasassa, kukaan ei ole onnellinen.

Sanna Stellan. Kuva: Hanna-Maria Grönlund / Yellow Film & TV / Yle

* *

Rakkaat lapset on kulttisarja Siskonpedistä tuttujen timanttisten koomikoiden tekosia: päänelikkona loistavat Sanna Stellan, Pirjo Heikkilä, Niina Lahtinen ja Krisse Salminen, ohjaajana Anna Dahlman. Vertailu Siskonpetiin on siis pakko tehdä. Vaikka pari vitsiä tuleekin lähes huomaamattomasti kierrätetyiksi, osoittaa Rakkaat lapset rakastettujen sketsien tekijäkaartin kykenevän myös aivan toisenlaiseen, jatkuvajuoniseen lajityyppiin.

Siskonpedin ajoittaisia hersyviä nauruja Rakkaat lapset ei tarjoa. Sen herättämä huvitus on usein myötähäpeään, tuskalliseen empatiaan ja odotusten lässähtämiseen perustuvaa hörähtelyä, joka ei puhkea kauneimpaan huumorin kukkaan. Absurdeja brittihuumorin tai jopa fantasian omaisia liioitteluelementtejä viljellään paikka paikoin kutkuttavasti, mutta juonityökaluna niitä ei hyödynnetä. Enimmäkseen juonta ohjaavat sisarusten viaton hölmöys ja äidin loputon ilkeys.

Pirjo Heikkilä. Kuva: Hanna-Maria Grönlund / Yellow Film & TV / Yle

Vaikeudet voivat kuitenkin olla niin itkettäviä, että ne lopulta naurattavat. Eniten sarjassa kiehtovatkin mieltä sen tragikoomisuus ja ironiset ristiriidat, joihin kätkeytyy tunnistettavia mielen ja perheen toimintakiemuroita. Idyllisen lumiset maisemat näyttävät irvailevan sekä niiden keskellä elävälle dysfunktionaaliselle ihmislaumalle että nordic noirin kuvastolle, ja puutteitaan ylikompensoivat hahmot tuntuvat kokonaisilta, aidoilta ihmisiltä. Rikkaina, viehättävinä ja ainakin jokseenkin menestyneinä he eivät enimmäkseen ole samastuttavia, mutta ainakin heidän kustannuksellaan nauraminen on suurimmalle osalle varmaa ”punch upia”, yhteiskunnallisesti korkeammassa asemassa olevien tölvimistä.

Tölväys osuu usein myös keskelle maalitaulua. Visuaalisesti sarja on kaunis elävine kameran liikkeineen ja piirunpriimoine lavastuksineen. Dialogi on nasevaa, mutta luontevaa ja uskottavaa. Varsinkin sisarusten keskinäinen sanailu on niin lakonisen nokkelaa, että sen täytyy perustua ainakin osittain tositapahtumiin.

Eli Harju

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua