Maria Sid ja Janne Hyytiäinen. Kuva: MTV Oy / Heikki Leis / Vertigo Production / Yle
TELEVISIO | Poliisit ovat tässä alun perin MTV:n alkuperäissarjassa paikoitellen roistoja, tai ainakin käyttäytyvät moraalisesti arveluttavasti.
”Juoneen on saatu punottua monia lankoja, vaikka henkilögalleria on pieni.”
Poliisit ovat tässä alun perin MTV:n alkuperäissarjassa paikoitellen roistoja, tai ainakin käyttäytyvät moraalisesti arveluttavasti.
Maria Sid tekee hienon roolin Anna Vallina, joka on sekä kova rikospoliisi että äiti, joka on valmis vähän liian moneen sotkeentuneen poikansa Nikon puolesta. Samuli Edelmann on turvallinen pehmoisä ja Annan pitkäaikainen puoliso Henrik Valli. Tämä on omasta viehätysvoimastaan tietämätön ja vähän hömelö kirjailija ja kirjallisuuden opettaja, josta Edelman tekee vähäeleisesti melko monitahoisen hahmon. Perheessä on myös pieni Mikael, joka kärsii paniikkikohtauksista.
Tässäkin päälle päin onnellisessa perheessä on omat vaietut salaisuutensa, jotka eivät ole kadonneet, vaikka kaikki ovat niin toivoneet. Vanhemmat yrittävät tehdä kaikkensa rikollisille teille joutuneen poikansa eteen, mutta eivät puhalla yhteen hiileen, millä on seurauksensa.
Sarjan pahista esittää kovakasvoinen Tommi Korpela, joka on kuin luotu Lefa Halmeen rooliin. Lefa on vastaus vanhaan kysymykseen siitä, miksi naiset aina rakastuvat roistoihin. Tämänkin poika aiheuttaa isälle huolta ja varsinkin murhetta.
Toisaalta sarjan juoni on koukuttava ja tarpeeksi mutkikas ja uskottava ollakseen mielenkiintoinen, mutta myös ärsyttävä, koska on paikoitellen liian romanttinen, dramaattinen ja liioitteleva.
Musta valo haluaa katsojan miettivän, miten pitkälle ihminen, asemasta huolimatta, on valmis menemään suojellakseen rakkaimpiaan. Kaiken kaikkiaan sarja on hyvin tehtyä viihdettä, jonka parissa voi hyvinkin kuusi jaksoa viettää.
Juoneen on saatu punottua monia lankoja, vaikka henkilögalleria on pieni. Näyttelijätyö on alusta loppuun taitavaa.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Murhia Istanbulissa – arviossa Ylellä nähtävä Turkkilainen etsivä
TELEVISIO | Turkkilainen etsivä kuvaa Istanbulin poliisin murharyhmän työtä. Ikmen on vähän kuin turkkilainen Columbo: viaton ulkonäkö harhauttaa.
Tasa-arvon takapajulat – arviossa Vihatut naiset
TELEVISIO | Ylen uutuussarja on tärkeä oppitunti Suomen lähihistoriasta, jossa naisviha limittyy tasa-arvotyöhön.
Miekkoja ilman magiaa – HBO:n A Knight of the Seven Kingdoms yllättää kuin Game of Thrones
TELEVISIO | Palttua lohikäärmeille, valtaistuinpyrkyreille ja kapinallisille kuningaskunnille! A Knight of the Seven Kingdoms -sarjassa matkataan arkisesti turnajaisiin.
1930-luvun terrorimylly jauhoi vähemmistökansat Karjalassa ja muilla Neuvostoliiton raja-alueilla – arviossa Suuri vaino
TELEVISIO | Neliosainen dokumentti nojaa Suomen tuoreisiin arkistotutkimuksiin ja laajentaa näkökulman neuvostomaan moniin kansallisten vähemmistöjen tragedioihin.





