Harry Potter vs. Natsit – Lovecraft Country -tv-sarja on sekoitus tiedostavuutta ja umpityhmyyttä

Setä Tuomon tuvasta reväistyt peppipitkätossuhirviöt ovat Lovecraft Countryn omaperäisin idea. Kuva: HBO

Lovecraft Country -tv-sarja alkaa komeilla, lentävillä Cthulhu-hirviöillä. Sen jälkeen nähdyt ötökät ja efektit ovatkin huomattavasti kökömpiä. Harry Potterin tyyliin sarjassa murtaudutaan salaiseen holviin ja etsitään, jos ei nyt ihan hirnyrkkejä, niin kadonneita kirjan sivuja.

Korean sodan veteraani Atticus ”Tic” Freeman (Jonathan Majors) lähtee etsimään kadonnutta isäänsä (Michael K. Williams), ja kohtaa tylypahkamaisessa talossa Draco Malfoyn näköisen vaalean, sinisilmäisen heppulin (Jordan Patrick Smith) sekä tämän supermalliheitukan (Abbey Lee). Molemmat ovat kivasti vain puoliksi pahoja, aivan kuten Malfoyt. Joukosta ei puutu kuin Hedwig-pöllö.

Kirjailija H.P. Lovecraft on ollut tänä vuonna tapetilla, kun herran syntymästä tuli elokuussa kuluneeksi 130 vuotta. Nicolas Cagen tähdittämän Väri avaruudesta -elokuvan vanavedessä on ilmestynyt suomeksi kaksikin kertomuskokoelmaa, H.P. Lovecraftin parhaat sekä Väri avaruudesta ja muita cthulhu-mytologian tarinoita.

Tv-sarja perustuu Matt Ruffin samannimiseen romaaniin. Tarinassa on paljon H.P. Lovecraftin tuotannosta tuttuja elementtejä, kuten suvussa piileksivä kauhu sekä rasismi, jota sarjassa käsitellään hyvin kattavasti.

Eniten harmittaa, että sarja olisi voinut olla todella hyvä. Se on hyvin näytelty, dialogi on hyvin kirjoitettua ja siinä on hyvät teemat, mutta toteutus on täysi susi.

Taitaapa olla pesun paikka. Tarinan aukkoja täytetään verellä ja sisälmyksillä. Kuva: HBO

Ensimmäisen jakson jälkeen vielä ajattelee, että ihan hyviä juttuja ja ehkä tämä tästä vielä paranee. Ei parane. Sarja lähtee luisumaan jyrkästi alamäkeen, ja neljännen jakson muovilavasterymistely on sekä pitkästyttävä, epälooginen että visuaalisesti tylsä.

Sen jälkeen vuorossa on muutama tilkejakso. Yksi niistä on jo pääosin kerrottu lyhyen puhelinkeskustelun aikana, mutta nyt asia venytetään puuduttavaksi tunnin jaksoksi. Ainoa hauskuus on naisen hahmon ottaneen hirviön silmistä, suusta, nenästä ja arvatkaa mistä pursuavat ketunhännät.

Lopussa tarina sirpaloituu entisestään, eikä kohtauksiin ole viitsitty edes rakentaa jännitettä. Asioita tapahtuu vain koska kohtaukseen täytyy saada toimintaa. Hahmoilla ei ole kunnollista päämäärää eikä motiivia, ja monet asiat jäävät kokonaan ilman selkeää yhteyttä muuhun tarinaan. Esimerkiksi Shoggothien ilmestyminen on täysin mielivaltaista ja päälleliimattua. Lisäksi on hävytön tyylirikko soittaa nykymusiikkia 1950-luvulle sijoittuvan sarjan taustalla.

Jos tekijäkaarti on menettänyt otteensa, niin eipä suomentajakaan ole juuri vaivautunut. Käännöstyö on vähän sinnepäin, mikä onkin sarjan harvoja huveja.

Hau hau! Tv-sarjassa Shoggothit ovat saaneet koiramaisen vartalon. Kuva: HBO

Hyvää on se, että sarja nostaa esiin tummaihoisten kokemat vääryydet ja alistamisen. Maailmaa hallitsee valkoinen heteromies, ja niinpä tummaihoisten asemaa verrataan valkoisen naisen asemaan. Mitä on olla nainen miesten johtamassa yhteiskunnassa? Entä värillinen nainen? Entä tummaihoinen homoseksuaali?

Sarja tekee konkreettiseksi kaiken sen nöyryytyksen, vähättelyn ja pelon jota tummaihoiset joutuvat kokemaan valkoista ylivaltaa käyttävien keskuudessa. Tarinassa tuodaan ilmi myös se viha ja halveksunta jota sorrettu tuntee itseään kohtaan; häpeä siitä, että antoi tehdä itselleen niin, eikä pannut vastaan.

Siinä missä Lovecraft Country epäonnistuu, Damon Lindelofin Watchmen-tv-sarja taas onnistui. Sarja yhdisti hienosti toimintajuonen sekä tiedostavan pohdinnan. Lovecraft Country yltää Watchmeniäkin syvällisempään pohdintaan, mutta kompastuu toimintaan.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua