David Lynch kuvaa Inland Empirea (2006). Kuva: Yle
TELEVISIO | Ranskalainen tv-dokumentti sukeltaa ohjaaja David Lynchin uran vaiheisiin ja kertoo omaehtoisen ohjaajan taistelusta kohti taiteellista vapautta.
”Dokkari on oiva kompassi, jonka avulla lähteä suunnistamaan kohti punaisia verhoja.”
Viime vuonna valmistunut ranskalainen dokumentti David Lynchin maailma paketoi ohjaaja David Lynchin (1945–2025) uran napakkaan, tunnin mittaiseen pakettiin. Ohjaajalle itselleen ominainen surrealismi jätetään suosiolla taiteilijan teoksiin ja dokumentti lähestyy kohdettaan kronologisesti ja mutkattoman arvokkaasti.
Tunnin aikana dokumentti raottaa punaista verhoa hillitysti paljastaen maalaustaiteesta liikkuvaan kuvaan siirtyneen ja yksityiskohtiin pieteetillä panostavan neron, joka on loputtoman viehtynyt amerikkalaiseen unelmaan ja pikkukaupunkien idyllien takana häilyviin painajaismaisiin maailmoihin.
Laura Dern. Kuva: Yle
David Lynchin maailma on todellakin kiehtova ja kertomisen arvoinen. Vannoutuneille Lynch-diggareille uutta sisältöä ei juurikaan ole. Syvälliset analyysit, pohdinnat ja villit teoriat jätetään nekin suosiolla hardcore-faneille. Tähänkin maailmaan toki viitataan, mutta auto ohjataan äkkiä kielekkeeltä takaisin perustiedon highwaylle.
Parasta dokumentissa onkin suoraviivainen kerronta ja ytimekkyys. Äänen saavat Lynchin luottopakit Laura Dern, Kyle MacLachlan ja Naomi Watts. Vastaavanlaisille legendoja hehkuttaville amerikkalaisille dokumenteille tyypilliset kehuvat päät ja loputtomat julkkisvieraat loistavat poissaolollaan. Pohjavire on huomattavasti synkempi.
Kyle MacLachlan. Kuva: Yle
Näyttelijät kertovat elokuviinsa intohimoisesti suhtauneesta David Lynchistä vilpittömästi ja konstailematta. Matka rosoisesta ja niljakkaasti rutisevasta kulttiklassikko Eraserheadista aina Twin Peaksin suureen comebackiin jättää virittäytyneeseen tilaan ja suuntaamaan kaukosäätimen kohti Lynchin teoksia. Tiukan ajallisen raamin myötä paljon jää käsittelemättä (kuten Lynch-elokuvissa isoa roolia näyttelevä musiikki) ja teoksia ohitetaan (kuten ohjaajan ehkäpä lähestyttävin elokuva, erinomainen The Straight Story).
Dokumentti on vanhoille diggareille mainio pala virkistämään muistia ja tuleville diggareille oiva kompassi, jonka avulla lähteä suunnistamaan kohti punaisia verhoja.
Jani Tuovinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ajankohtaisia kurkistuksia ääriliikkeisiin – arviossa Ulkolinja-dokumentti Äärioikeiston ytimessä
TELEVISIO | Yle Areenassa nähtävä brittidokumentti on paljonpuhuva kokonaisuus yhteiskunnan kahtiajakutuneisuudesta.
Televisiopäiväkirja: Jarno ja minä, Queen of Fucking Everything, Hyvä pomo, House of the Dragon…
TELEVISIO | Onko Queen of Fucking Everything niin hyvä kuin hehkutetaan? Naurattaako Hacks? Onko Hayao Miyazaki nero?
Ääni, joka alkoi kantaa – arviossa tv-dokumentti Nasrin’s Voice
TELEVISIO | Kaisa Rastimon dokumenttielokuva on rehellinen ja samalla avarakatseinen. Sen katsominen hämmästyttää ja suututtaa.
Suihkuseurapiirit tukkanuottasilla – Tom Hollander loistaa Feud: Capote vs. The Swans -tv-sarjassa
TELEVISIO | Tom Hollander on kuin ilmielävä Truman Capote tv-sarjassa Feud: Capote vs. The Swans, jossa kuvataan kirjailijan ja seurapiirirouvien vihanpitoa.
