Bonusperheessä osataan keskustella ja uskalletaan elää, vaikka se ei olisi aina niin helppoa

Kuva: Netflix

Ruotsalaisen uusperheitä käsittelevän draamasarjan Bonusperheen keskiössä on Lisan ja Patrikin uusioperhe, johon kuuluvat molempien lapset edellisistä suhteista sekä ex-puolisot. Jokaisella laajennettuun perheeseen kuuluvalla jäsenellä on omat haasteensa tilanteessa etenkin tunnetasoilla, mitä ansiokkaasti käsitellään sarjassa.

Ruotsalaisella keskustelevalla otteella tartutaan haasteisiin ja ongelmien tullen kaikki perheenjäsenet ovat hetkessä paikalla. Ei voi kuin ihailla ja toisaalta vähän kauhistella tuota kaikkea analysoinnin määrää.

Sarja käsittelee uusperhe-elämää raikkaalla otteella. Suuri osa perheistä on nykyään uusperheitä, mutta näihin perheisiin liittyviä tunteita ja draamallisia tilanteita ei ole tuotu ehkä tällä tavalla esiin aiemmissa perhekuvauksissa. Tulee mielikuva siitä, että käsikirjoitusvaiheessa henkilöhahmojen psykologista karttaa on mietitty huolella ja kuva on myös elävästi osattu välittää näyttelijöille, jotka tuovat näkyväksi hahmojen sisäistä tunnemaailmaa. Sarjan käsikirjoittajilla Felix Herngernillä, Clara Herngernillä ja Calle Marthinilla on kaikilla kokemusta uusperheistä ja Clara on myös kouluttautunut terapeutuksi. Parhaimmillaan ainakin ensimmäinen kausi voi olla myös terapeuttinen kokemus.

* *

Hahmot ovat jossain määrin karikatyrisoituja, mikä toisaalta helpottaa katsojaa samastumaan heidän tunteisiinsa ja ilmaisuihinsa ja ymmärtämään rautalangasta vääntäen, että elämäntilanteiden muuttuessa käynnistyy monenlaisia tunnemaailman prosesseja, halusi sitä tai ei. Tilanteita kuvataan humoristisesti ja lämmöllä, mikä auttaa käsittelemään välillä dramaattisiksi eskaloituvia tilanteita.

Myös pariterapeuttinen aspekti on sarjassa mukana Lisan ja Patrikin viikottaisilla terapiakäynneillä, se tuo sarjaan hiukan lisää analyyttisyyttä ja henkilöiden itsereflektiota. Ihailen myös sarjan häpeilemättömyyttä vaikeiden tunteiden näyttämisen ja niiden prosessoimisen suhteen. Elämässä on draamaa ja sitä pitäisi pystyä myös elämään todeksi. Ehkä ruotsalaisille tämä on luontevaa keskustelevan kulttuurin hengessä.

Tunnetasolla ei ilmene sellaisia tabuja, joista koen ero- ja uusperhetilanteissa elävien ihmisten tosielämässä joskus kärsivän. Toisaalta sarjan nopeasti vaihtuvat, dramaattiset tilanteet saavat ihmisen ymmärtämään paremmin itseään ja nauramaan kaikelle kaoottisuudelle ja uusperheille tyypilliselle haasteille.

Ruotsissa isä- ja äitipuolia kutsutaan ”bonusvanhemmiksi”, jossa on jo itsessään vähän positiivisempi vire kuin vanhemmuuden puolikkaassa. Toisaalta suomalainen uusperhe on ihan hauska termi uudelleen järjestäytyneelle perheelle.

Suosittelen sarjaa lämpimästi erityisesti moninaisissa perhetilanteissa eläville ihmisille ja sellaisissa kasvaneille. 

Johanna Peltola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua