Kristo Salminen. Kuva: Hämeenlinnan teatteri
TEATTERI | Hämeenlinnan Teatterin juna kulkee komeasti ja aikakausi on kohdallaan, mutta itse mysteeri käynnistyy hitaasti.
”Kristo Salmisen Poirot on ihastuttavan kepeä ja ilmava, rytmisesti todella vaikuttava.”
ARVOSTELU

Idän pikajunan arvoitus
- Ohjaus: Pekka Laasonen
- Pääosissa: Kristo Salminen, Mika Piispa, Natalil Lintala
- Ensi-ilta: Hämeenlinnan teatteri 28.1.2026
Agatha Christien Idän pikajunan arvoitus (1934) on tarina, jonka pitäisi imaista katsoja mukaansa jo heti ensimmäisillä kilometreillä. Hämeenlinnan Teatterin näyttämöllä juna kulkee visuaalisesti komeasti ja aikakausi on kohdallaan, mutta itse mysteeri käynnistyy hitaasti ja jättää harmillisesti alkumatkalla kylmäksi. Ensi-illassa nähdään näyttävä, huolellisesti toteutettu esitys, jossa silmä lepää – mutta jännityksen kutina antaa odottaa itseään.
Heti aluksi tunnustus Hämeenlinnalle. Olen aina tuntenut itseni tervetulleeksi Hämeenlinnan Teatteriin. Ystävällinen ja hymyilevä järjestyshenkilö avaa ulko-oven ja toivottaa minut tervetulleeksi. Pieni ele, joka virittää oloa yllättävän paljon. Pidän myös teatterirakennuksesta, kunhan olen ensin tottunut sen auditoriomaisuuteen ja näyttämön leveyteen. Hämeenlinnan Teatteri on iso pieni teatteri, jossa kaikki toimii erinomaisesti – ainakin katsojan näkökulmasta. Se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.
Idän pikajunan arvoitus alkaa vaikuttavasti. Taustanauha viitoittaa alkutilanteen, efektit ovat voimakkaat ja teemaan sopivat. Oskari Löytösen lavastussuunnittelu on kerrassaan upea. Näytelmä tapahtuu lähes kokonaan junassa lukuun ottamatta alun asemalaiturikohtausta. Tämä haaste on ratkaistu hienosti pyörittämällä lavastetta eli junaa ympäri: se muuntuu tilanteen mukaan esimerkiksi ruokasaliksi, makuuvaunuksi tai vaikkapa konduktöörin työtilaksi. Pidän myös siitä, että vaihdot tehdään perinteisesti ihmistyöllä, pelkän musiikin säestyksellä. Myös Marjo Haapasalon puvut ovat kauniit ja yksityiskohtaiset – juuri aikakauteen sopivat ja esteettisesti miellyttävät.
Itse tarina on varmasti ollut rakenteeltaan haastava ohjaajalle. Alkupuolella näytelmä käynnistyy harmillisen hitaasti: puhetta on paljon ja toimintaa vähän. Koska henkilöitä on runsaasti, heidän esittelyynsä kuluu paljon aikaa. Koko ensimmäinen puoliaika on hyvin staattinen. Näyttämöllä istutaan, seistään ja puhutaan.
Tarina ei valitettavasti imaise minua mukaansa. En löydä siitä jännitystä enkä mysteeriä. Väliajalle siirryttäessä en saa mukaani sitä jännitysnäytelmien ihanaa, kutkuttavaa tunnetta, jossa aprikoidaan kiihkeästi, kuka mahtaakaan olla murhaaja.

Henna-Maija Alitalo. Kuva: Hämeenlinnan teatteri
* *
Roolihenkilöt ovat hyvin näyteltyjä mutta jotenkin yksiulotteisia. Prinsessa Dragomirovaa esittävä Henna-Maija Alitalo ja Helen Hubbardia tulkitseva Sinikka Salminen ovat taitavia näyttelijöitä. Nyt heille on annettu tehtäväksi tehdä hahmoa isoilla kaarilla, kovalla äänellä ja ilman vivahteita.
Ohjaaja Pekka Laasonen kertoo käsiohjelmassa, kuinka tässä näytelmässä huumori ja jännitysnäytelmä kulkevat käsi kädessä. Ymmärrän idean, mutta itse olisin mieluummin katsonut perinteistä murhamysteeriä ilman erillisiä huumoriosuuksia. Laura Raatikaisen suomennos on täynnä hauskoja oivalluksia, jotka olisivat viihdyttäneet ainakin minua aivan riittävästi. Taitava näyttelijäntyö olisi mielestäni noussut paremmin esiin vähän pienemmilläkin volyymeilla. Nyt myös näyttelijöiden keskinäiset suhteet jäivät vähäisiksi. Henkilöt istuivat tai seisoivat usein rivissä katse rintamasuuntaan, eivätkä he saaneet kontaktia toisiinsa.
Illan päätähti on itseoikeutetusti Hercule Poirot, Kristo Salminen. Jokaisella katsojalla on varmasti tarkka mielikuva siitä, millainen herra Poirot’n kuuluisi olla, miltä hän näyttää ja miten hän puhuu. Salminen tekee Poirot’sta aivan omanlaisensa – ja hyvä niin. Hän on ihastuttavan kepeä ja ilmava, rytmisesti todella vaikuttava. Tekstiä on selätettävänä valtavasti, ja lopun pitkä ja vaativa monologi sujuu häneltä ihmeellisen sisäistetyn ja vaivattoman tuntuisesti. Asiaan vaikuttanee se, ettei tämä ole Salmiselle ensimmäinen kerta Herculen viiksissä: hänellä on kokemusta samasta roolista jo muutaman vuoden takaa.
Ei ihme, että Salminen on juuri palkittu Venlalla – palkinto on mennyt aivan oikeaan osoitteeseen. Vain ranskalaiskorostus tuntui minusta turhalta ja häiritsi katsojakokemustani valitettavasti aika tavalla. Junassa kun oli muitakin ulkomaalaisia kuin Poirot, mutta vain hänellä oli tuo korostus.

Kuva: Hämeenlinnan teatteri
* *
Toinen puoliaika alkoi – ja jatkui – huomattavasti dynaamisemmin. Siinä nähtiin toivomiani rytminvaihteluita ja liikettä. Näytelmän alkupuolta olisikin mielestäni voinut dramatisoida enemmän ja tekstiä hieman lyhentää.
Hämeenlinnan Teatteri on tehnyt visuaalisesti upean ja vaikuttavan esityksen. Lavastus, puvustus, Veikko Pullin videoprojisoinnit ja valaistus ovat huippuluokkaa. Toteutus on mukavan perinteinen ja uskollinen aikakaudelle – kiitos siitä, kaikkea ei todellakaan pidä aina modernisoida. Haasteet löytyvät näytelmän rakenteesta ja roolihenkilöiden ilmaisuvoiman epäjohdonmukaisuudesta. Välillä ei oikein tiedä, katsooko farssia vai jännitysnäytelmää.
Ensi-ilta on tietysti vasta ensi-ilta, ja tiedän, että teos kypsyy ja on parhaimmillaan vasta muutaman esityksen jälkeen. Idän pikajunan arvoitus on takuuvarmaa teatteria, joka taatusti viihdyttää useimpia katsojia. Me aivan liikaa teatteria nähneet nillittäjät olemme tietysti aivan oma lukumme. Meitä on todella vaikea – ellei peräti mahdotonta – miellyttää.
Kati Eskola
* *
Idän pikajunan arvoitus
- Alkuperäisteos: Agatha Christie
- Sovitus: Ken Ludwig
- Suomennos: Laura Raatikainen
- Ohjaus: Pekka Laasonen
- Lavastussuunnittelu: Oskari Löytönen
- Pukusuunnittelu: Marjo Haapasalo
- Valot ja projisoinnit: Veikko Pulli
- Äänisuunnittelu: Olli Lintuniemi
- Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Liisa Sormunen
- Rooleissa: Kristo Salminen, Mika Piispa, Natalil Lintala, Jutta Järvinen, Janne Kataja, Lasse Sandberg, Henna-Maija Alitalo, Liisa Peltonen, Sinikka Salminen, Jyri Ojansivu
Ensi-ilta Hämeenlinnan Teatterissa 28.1.2026. Esityksiä 2.5. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Matti Haapoja rantautuu Juhlatalo Hoviin – nopeatahtinen näytös tarjoaa komediaa ja traagisuutta
TEATTERI | Suomen Teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjan opiskelijat tuovat Tampereelle vanhan tarinan pohjalaisesta puukkojunkkarista.
Tragikoominen tulkinta sukupolvien välisistä kuiluista ja traumoista – arviossa Kansallisteatterin Isän maa
TEATTERI | Onko soveliasta tai luvallista painiskella eksistentiaalisessa ahdistuksessa, kun maailma ympäriltämme on tuhoutumassa ja koko ihmislaji on vaarassa kadota?
Silmiä avaava reitti menneeseen – arviossa Tampereen Työväen Teatterin Väylä
TEATTERI | Rosa Liksom on yksi niistä kirjailijoista, jotka ovat kirjoittaneet Lapin sodan ajoista siviiliväestön kannalta. Liksomin näkökulman painopisteenä on naisten kokema sota.
Titanique törmäilee estoitta härskin huumorin äärirajoilla – arviossa Tampereen Komediateatterin kevään musikaaliparodia
TEATTERI | Titanique-musikaali herätti kriitikossa poikkeuksellisen ristiriitaisia tunteita. Aika on nyt toinen.




