Viron Draamateatteri pursuaa taitoa ja tunnetta – muutama poiminta Teatterikesän kiinnostavimmista esityksistä

Viron Draamateatteri: Rahamaa. Kuva: Heikki Leis

Maarit Saarelainen, teksti

Tänä vuonna hillitsin itseni ja valitsin vain kahdeksan uteliaisuuteni herättävää esitystä Tampereen Teatterikesän (3.–9.8.2026) pääohjelmistosta. TelttaLabissa viihdyin Stevie Wonderin musiikin, Kummituskvartetin ja Buenos Airolasin kanssa. Teatterikesän OFFissa oli monta kiinnostavia esitystä, jotka jäivät ajanpuutteen vuoksi tällä kertaa näkemättä.

57. Tampereen Teatterikesässä mieltäni liikuttavimpia ja sieluuni jäävimpiä olivat Eesti Draamateatterin Rahamaa sekä Teatteri Siperian Leikin loppu. Kokoluokassa mennään laidasta laitaan, mittavasta suurtuotannosta minimalistiseen.

Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä nähtiin virolainen rahanpesuspektaakkeli ja Kellariteatterissa puolestaan Siperian intiimi ja tiivis hetki. Yhteistä molemmissa esityksissä oli tässä ajassa elävä tarina, rytmi, millintarkka ohjaus ja upeat näyttelijät. Niistä molemmista jäi vahva jälkipolte.

* *

Rahamaa on huikea kokonaistaideteos

En tiedä miten he naapurimaassa sen lähes poikkeuksetta aina tekevät, mutta taito on hyppysissä. Mehis Pihlan käsikirjoittamassa ja Hendrik Toompere Jr:n ohjaamassa Eesti Draamateatterin Rahamaa-esityksessä toimii kaikki. Kansainvälisestä rahanpesusta äyskärillä kauhova esitys tyhjentää huijauksesta kertovaa tarinaa taiturimaisella toteutuksella.

”Paremmasta elämästä haaveileva Artur saa työpaikan arvostetun pankin ulkomaanosastolta, jonka pääasiakkaita ovat itäblokin oligarkit. Skandinaavisen pankin sivukonttorin palvelu pelaa ja menestys kuljettaa Arturin vodkanhuuruiseen juhlahumuun, Euroopan parhaisiin hiihtokeskuksiin ja halki Venäjän – sekä rahanpesun pimeälle puolelle.”

Teatteri, elokuva ja musiikki yhdistyvät suureksi draamaksi, jonka rytmi saa haukkomaan henkeä. Esitys kertoo vaatimattomista oloista lähteneen pojan kasvutarinaa maailmanluokan rahanpesijäksi. Tositapahtumiin pohjautuva Rahamaa katsoo kulissien taakse avaten tarinaa siitä, miten rahanpesu on muovannut länsimaista politiikka jo vuosikymmenten ajan.

Rahamaa on huikea leikki, jossa tilanteet vaihtuvat käden käänteessä; hääjuhlapöytä muuttuu muistotilaisuudeksi, ilo suruksi, ja joutsenet tanssivat. Esityksen alusta loppuun näyttelijöitä seuraavat videokuvaajat sulautuvat osaksi näyttämökuvaa tuoden screenille millintarkkoja kohtauksia samaan aikaan kun kohtaukset näytellään livenä lavalla.

Koko esitystä rytmittää loistava puhallinyhtye kapellimestari, saksofonisti Maria Faustin johdolla. Musiikissa mennään vauhdilla jännityksestä kaipuuseen ja vihasta rakkauteen. Pasuunaa soittaa Mads Hyhn, trumpettia Oscar Andreas Haug, tuubaa Jakob Munck Mortensen ja lyömäsoittimia Ahto Abnerin.

Lavalla esiintyvät Tõnis Niinemets, Viire Valdma, Gert Raudsep, Markus Luik, Karmo Nigula, Inga Salurand, Nikolai Bentsler, Märten Metsaviir, Taavi Teplenkov, Christopher Rajaveer, Hanna Jaanovits, Helena Lotman, Kersti Heinloo, Raimo Pass, Melani Mõtlik ja Kersti Kuuse.

Rahamaa sai ensi-iltansa Tartossa kesäkuussa 2024. Se oli osa Tarton kulttuuripääkaupungin pääohjelmaa.

Lue myös Mikko Peltoniemen Kulttuuritoimitukseen aiheesta kirjoittama artikkeli.

* *

Samuel Beckettin Leikin loppu. Kuvassa Pekka Heikkinen ja Bakr Hasan. Kuva: Teatteri Siperia

Sukellus kellariin tykyttää sydämessä

Eikä mihin tahansa sukellus, vaan uppoaminen Samuel Beckettin klassikkonäytelmän tragikoomisiin syövereihin! Heikki Huttu-Hiltusen ohjaama ja Mika Leskisen kääntämä Leikin loppu on tiheä pieni helmi. Se riipii tätä aikaa ja mennyttä.

Absurdi tarina etenee, mutta todellisuudessa mikään ei etene. Elämä vain on. Entä sitten, kun sitä ei ole. Huomenna ei kukaan ehkä tulekaan. Ei haluaisi ajatella. Haluaisi olla katsomatta, haluaisi lähteä pois, mutta ei pysty. Ja minne edes lähtisi. Todellisuus on kohdattava. Mutta jos sitäkään ei ole.

Teatteri Siperian 20-vuotisjuhlaesitys, ja ennen muuta Intensiiviset näyttelijät Pekka Heikkinen ja Bakr Hasan eivät päästä otteestaan. Roskisten pohjalta Marika Heiskanen ja Tuukka Huttunen parodioivat elämän perimmäistä turhuutta. Loistava kombinaatio dialogia, hulluutta ja läsnäoloa.

Lue myös Hanna Telakosken esityksestä kirjoittama arvio.

* *

Suomen Kansallisteatterin Muistopäivä. Kuvassa Marja Salo (vas.), Annika Poijärvi ja Pirjo Lonka. Kuva: Janne Vasama / Mitro Härkönen

Historiaa, juuria ja tietoisuutta

Ihminen tarvitsee historian tajua, koska kaikki mitä olemme kokeneet on meissä aina läsnä.
Kun puhutaan teatterista, emme voi unohtaa mennyttä, emme yhteiskuntaa, emmekä juuriamme. On kertomuksia, jotka meidän pitää muistaa ja tarinoita joita emme saa unohtaa. Me tarvitsemme mummoja ja musiikkia, me tarvitsemme kotia, vettä, värejä ja jokimaisemaa. Me kaipaamme Elvistä, hulluutta ja liikutusta. Me tarvitsemme itkua ja naurua. Sillä niistä on elämä tehty.

Elli Salon käsikirjoittama ja Riikka Oksasen Kansallisteatterille ohjaamassa Muistopäivässä kohtalo kuljettaa dokumentaarista materiaalia kohti koskettavaa draamaa, vieraille vesille ja traagisiin tapahtumiin. Huikea ensemble!

”Joulukuussa 1931 juuri ennen Suomenlahden jäätymistä lähtee Tervasaaresta joukko suomalaisia salakuljettajan veneellä kohti Neuvostoliittoa. Lahden takana kajastaa idän ihmemaa, työläisten johtama yhteiskunta, joka lupaa parempaa tulevaisuutta kaikille.”

Muistopäivä kertoo Suomesta Neuvostoliittoon 1930-luvulla loikanneista, Stalinin vainoissa kadonneista ihmisistä ja heidän unelmistaan. Se vie ihmisjoukon äärimmäisiin ja järkyttäviin kohtaloihin. Ventovieraat ihmiset tulevat liki. Ja meidän tehtävämme on muistaa heidät.

Lue myös Anne Välinoron esityksestä kirjoittama arvio.

* *

Rovaniemen Teatterin Vesisaaren Alma. Kuvassa Helka Periaho, Aapo Honkanen, Olli Haataja, Milla Jarko ja Henri Haakana. Kuva: Petri Teppo

Mikä on se hulluus, joka pitää hengissä?

Taija Helmisen kirjoittama ja Riku Innamaan ohjaama Vesisaaren Alma pohtii lahjakkuuden ja hulluuden sisarussuhdetta, ja myös sitä jotakin, mitä emme aina voi selittää. Rovaniemen Teatterin esityksen hieno oivallus on yhdistää teatteria ja sirkusta. Esityksen vahva fyysisyys tuo tarinankerrontaan juuri sen absurdin mausteen, mitä se tarvitsee.

”Teatteria ja sirkusta yhdistävä esitys seikkailijasukujen tyttärestä, seitsemän lapsen äidistä ja näkijästä, joka kulki rinnakkain näkymättömän väen kanssa. Vesisaaren Alma on lappilaisen kuvataiteilija Reidar Särestöniemen äidin elämäntarina, kertomus kahden maailman välissä elämisestä.”

Rovaniemen Teatterin näyttelijöiden Olli Haatajan ja Helka Periahon rinnalla mukaansatempaavaa tarinaa kertovat sirkustaiteilijat Aapo Honkanen ja Milla Jarko sekä muusikko Henri Haakana.

* *

Lahden kaupunginteatterin Haapajärven Elvis. Kuva: Janne Vasama

Elvis pelastaa, tai mummo

”Ala-asteikäisellä Askolla on kaksi sankaria: mummo ja Elvis. Molemmat suojelevat omalla tavallaan kotiolosuhteilta, joissa Askon isä käyttäytyy väkivaltaisesti.”

Lauri Maijalan Lahden kaupunginteatterille näytelmäksi kirjoittama ja ohjaama Haapajärven Elvis kertoo erään tapon tarinan. Se nostaa palan kurkkuun. Ihmiset sulkevat silmänsä. Eivät puutu, eivätkä tartu väkivaltaan, vaikka tietävät. Pelastavana enkelinä on Elviksen musiikki.

Näkemässäni esityksessä fiktio muuttui faktaksi, kun lavalle astelee Elviksen biisin laulava, juuri nähdyn tarinan fiktiivinen päähenkilö Asko.

Lue myös Anne Välinoron esityksestä kirjoittama arvio.

Maarit Saarelainen

58. Tampereen Teatterikesä järjestetään 2.–8.8.2027. Esitysvalinnat julkistetaan keväällä 2027.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua