Fanni Noroila. Kuvat: Eveliina Lappi

Voiko vanhempi valehdella lapselle päästäkseen helpommalla? Hankitaanko lapsia, koska yksinoloa pelätään enemmän kuin kuolemaa? Onko aikuisuus kuolevan ihmisen kohtaamista yksin? Onko muiden elämä helpompaa, kysyy KokoTeatterin universaaliin ja ajattomaan aiheeseen tarttuva kevään päänäytelmä.

Homoäiti on rehellinen, tarkka ja samastuttava kuvaus vanhemmuudesta ja niistä kuuluisista ruuhkavuosista. On äiti, mama, poikalapsi, tyttölapsi ja kissa. On asuntolaina ja koti Helsingin Maunulassa. On kaksikymmentäkolme tuntia vuorokaudessa, jotka kuuluvat kahdelle pienelle lapselle. On yksi tunti päivässä, joka kuuluu lapsia kotona hoitavalle vanhemmalle, näytelmäkirjailija Heini Junkkaalalle.

Junkkaala valitsee vuosina 2015–2018 käyttää tuntinsa dokumentoimalla pikkulapsiarkea päiväkirjaansa. Merkinnöistä syntyy näytelmä, Homoäiti, joka kantaesitettiin Kansallisteatterissa vuonna 2018 Junkkaalan ohjaamana.

Homoäiti saa KokoTeatterissa ensimmäisen ensi-iltansa sitten Kansallisteatterin kantaesityksen. KokoTeatterin fyysinen tulkinta syöksyy katsojan tajuntaan kuin tornado. Näytelmä ei kiertele, ei kaartele: asiaan syöksytään suoraan ja kursailematta. Ensimmäinen kohtaus vie ehkä Suomen teatterihistorian hienoimpaan synnytykseen. Intensiivistä, yksityiskohtaista, kokonaisvaltaista. Katsomossa alkaa puuskututtaa, Homoäidin synnytyslaulu työntyy kurkusta kohtuun, jännite syntyy samalla ponnistuksella myyrämäisen tyttären kanssa.

* *

Ohjaaja Anna Veijalaisen kehonkieltä korostava tulkinta on hieno, ja kunnioittaa KokoTeatterille leimallista fyysistä ja leikkisää tyyliä. Junkkaalan yksityisistä kokemuksista tulee Veijalaisen ohjauksessa kaikkien vanhempien yhteisiä kokemuksia. Tekee mieli jakaa omat synnytystarinat vierustoverille väliajalla, niin lähelle ne laukkaavat Homoäidin äärellä.

Fanni Noroila vakuuttaa Homoäitinä jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, kun näyttelee katosta roikkuen synnytyksen aina supistuksista sentti sentiltä aukeavaan kohdunsuuhun ja ponnistusvaiheeseen. Noroilan kimmoisa kehonkieli on kuin runoa näyttämöllä. Jokainen ele, mikroilme, äänenpaino vie näytelmää eteenpäin. Noroila demonstroi taitavasti kehollaan sen, minkä kertoo sanoillaan. Hän heittäytyy uskottavasti myös esimerkiksi lapseksi, kätilöksi, isoäidiksi, sportti-isäksi ja paikalliseksi puliukoksi.

Lavastusta ei käytännössä ole, eikä sitä tarvita. Noroilan roolisuoritus täyttää koko näyttämön. Rinnalla esityksen mainiona musiikkimaestrona nähdään Koko Jazz Clubin taiteellinen johtaja Timo Hirvonen. Hirvosen letkeä live-musiikki ja lapsiperhearkea imitoiva äänimaailma, sekä Hirvosen ja Noroilan ajoittainen vuorovaikutus tuovat esitykseen lämpöä ja tunnelmaa.

Kai Salon luoma eri kokoisista, muotoisista ja värisistä tilkuista koostuva esiintymisasu tuntuu korostavan vanhemmuuden monimuotoisuutta ja muistojen palapelimäistä kudelmaa. Ekologisesti tuotetun teatterin äärellä on ilo olla.

Taustalla Timo Hirvonen.

* *

Esityksen tunnelma on humoristinen, myötätuntoinen ja koskettava. Kun aika on kullannut muistot, niille on helppo nauraa. Jos näytelmän näkee väliliha vereslihalla, voinee hymyn keskellä kimaltaa puhdistava kyynel.

Kohtaukset tuntuvat auki kuorituilta, tunteita herättäviltä muistoilta, jotka liikkuvat ajatuksen nopeudella. Nopeat kohtausvaihdot saavat näytelmän etenemään virtaavasti ja rytmikkäästi.

Homoäiti näyttää vanhemmuuden tunneskaalaa tehden reaktioherkästä vanhemmasta inhimillisen. Sydäntä pakahduttava onni, pään sekaisin pistävä väsymys, lohduton epätoivo, sisällä roihuava raivo, pohjaton suru, rinnassa pulppuava ilo, omaa huonoa oloa projisoiva kateus. Homoäidin tunteita ryöpsäyttelevät jälkikasvun lisäksi esimerkiksi puoliso, Maunulan haukkuvat rakit, ihmisten joutilas olemus ja vanhempikollegat helppoine lapsineen.

Näytelmä kommentoi vanhemmuusteeman rinnalla myös ajan vääjäämätöntä kulua, elämän rajallisuutta ja sukupolvien ketjua.

* *

Entä homous, onko Homoäiti tarina sateenkaarivanhemmuudesta? Kyllä ja ei. Se on tarina sateenkaarivanhemmuudesta, heterovanhemmuudesta, yksinhuoltajavanhemmuudesta, adoptiovanhemmuudesta, apilaperhevanhemmuudesta, yhteisvanhemmuudesta, kaikenlaisesta vanhemmuudesta. Vanhemmuuden jaetut kokemukset ja tunteet korostuvat näytelmässä perhemuodosta riippumattomasti. Näytelmä muistuttaa, kuinka samanlaisia me ihmiset tunnemaailmaltamme kaikessa erilaisuudessa olemme.

Vanhemmuus on ajassamme syyllisyydellä kuorrutettua. KokoTeatterin Homoäiti on erinomaisen näyttämötaiteen lisäksi vertaistukea ja myötätuntoa vanhemmuuteen.

Niina Juutilainen

Homoäiti

• Käsikirjoitus Heini Junkkaala
• Ohjaus Anna Veijalainen
• Roolissa Fanni Noroila
• Musiikki Timo Hirvonen
• Valosuunnittelu Pinja Kokkonen
• Pukusuunnittelu Kai Salo
• Valokuvat Eveliina Lappi

Ensi-ilta KokoTeatterissa 4.3.2026. Esitykset 23.6. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua