Sau-Ching Wong esityksessä Pasionaria. Kuva: Alex Font
TEATTERIKESÄ | Teatterikesä pääsi jatkamaan pitkää traditiotaan ja toi festivaalille kansainvälisiä vieraita parin vuoden tauon jälkeen. Hyvä niin. Yhteistä teoksille on ihmisten katoaminen dystopiauhan alla olevista maailmoista.
”Olen kiitollinen. Katson tätä kaikkea teatterissa. Kaikille se ei ole tällä hetkellä mahdollista. He elävät oman elämänsä dystopiaa juuri nyt.”
ARVOSTELU
Vivarium Studio: Farm Fatale
- Konsepti, lavastussuunnittelu ja ohjaus: Philippe Quesne
- Esitykset: TTT:n Suuri näyttämö 5.–6.8.
La Veronal: Pasionaria
- Idea ja ohjaus: Marcos Morau
- Koreografia: Marcos Morau ja tanssijat
- Esitys: Tampere-talo 6.8.
Ranskalaisen ohjaajan Philippe Quesnen Farm Fatale ja espanjalaisen Marcos Moraun La Veronal -tanssiryhmillä on kerrontatapojen ja ylöspanojen erosta huolimatta paljon yhtäläisyyksiä.
Yksi niistä on ihmisten katoaminen dystopiauhan alla olevista maailmoista. Molemmissa esityksissä nähdään hahmoja, ihmisen kaltaisia olentoja, mutta jo ihmisyytensä menettäneenä. Esityksissä ihmistä katsotaan ikään kuin ulkopuolisen silmin kaleidoskooppia käännellen.
* *
Farm Fatale: Näetkö linnunpelättimen sieluun tai Lumiukon sydämeen?
Surrealistisessa visiossa Farm Fatalen työttömät linnunpelättimet pyörittävät riippumatonta radioasemaa ja sen varjolla filosofoivat, soittavat, laulavat ja askartelevat ristiriitaisia iskulauseita. Onko kyse oikeasti ekovallankumouksesta vai vain silmien sulkemisesta todellisuudelta?
Voivatko empaattiset linnunpelättimet luoda elämän uudestaan hehkuvista alkumunista, joita he ovat keränneet ja tallentaneet. Voivatko he luoda uuden luonnon?
Tuskin, mutta ainakin heidän näyttämögestiikkansa on aivan omaa luokkaansa. Näyttelijät ovat löytäneet uniikin, juuri linnunpelättimille sopivan kömpelön liikekielen, joka saa hahmot vaikuttamaan sympaattisilta ja helposti lähestyttäviltä.
Toivoa vilauttaa ja sydäntä lämmittää myös Sissy-pelättimen keksimä viimeinen mehiläinen, jonka viimeisiä viestejä hän välittää kollegoilleen heitä ilahduttaakseen.
Pitääkö olla vanha nähdäkseen Linnunpelättimen sieluun tai Lumiukon sydämeen? Linnunpelättimiä ei enää ole, ja miten kauan saamme enää tehdä lumiukkoja. Kysymyksiä, kysymyksiä.
Onko teoksen lopputulos positiivinen vain lohduton?
Olisin halunnut tietää, minne ne hehkuvat munat lopulta viedään – tietty Työviksen takanäyttämölle. Mutta entä fiktiivisesti fiktiossa? Meidät jätetään ikävöimään lintujen satakielen liverrystä ja pohtimaan alkumunien kohtaloa.
* *
Pasionaria: Olentoja kaleidoskoopin sisällä – ei ulospääsyä
Tanssiako? Kaikki on ensin kuin harson takana. Kuva tarkennetaan kuilun reunalle ja meidät jätetään veitsenterälle. Ihmisyksilöt on jo menetetty. He eivät enää elä, he ovat fiktiivisiä hahmoja, olentoja, jo roboteiksi muuttuneita, jotka kiertävät kehää, ikuisilla liukuportailla ylös ja alas, suorittavat liikesarjoja monotonisesti, koneen osina.
Tietty ahdistunut rytmi ja biitti sykkii pinnan alla koko esityksen ajan.
Väistämättä tulee mieleen Haruki Murakamin luoma maailma romaanisarjassa 1Q84, jossa ihmiset elävät kahdessa erilaisessa todellisuudessa ja miettivät, kumpi todellisuuksista on oikea.
Toinen assosiaatio vie Australiaan aboriginaaleihin. Myyttisenä uniaikana keskushenkilöt kulkevat reittejä pitkin maan ja tarinoiden halki.
Visuaalisuus, väri ja liike kuljettavat mielen abstraktiin aktiin ja performanssiin, jossa suoritetaan elämää. Törmäsimmekö punaiseen Marsiin? Vai vyöryikö kuu päällemme? Minne meni hahmo, joka avasi ikkunan punaiseen? Ainakin näin hänet esityksen jälkeen Telakalla.
Olen kiitollinen. Katson tätä kaikkea teatterissa. Kaikille se ei ole tällä hetkellä mahdollista. He elävät oman elämänsä dystopiaa juuri nyt.
* *
Meidät jätetään ulkoradalle haikailemaan.
Toisaalta, jokaisella on tämänsä.
Minä näin tätä, ja sinä näit sitä.
Se minkä koet on oikein, ja se mitä ajattelet on olemassa.
Sinulla on valo jota sinä heijastat.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hildur, islantilainen kovapintainen ja suolavedessä surffaten marinoitunut poliisi kamppailee itseään vastaan
TEATTERI | Turun kaupunginteatterin lavalla on maailman kaunein siipi, aalto, lokki tai sipsi.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Veijo Rönkkönen loi kokonaisen ITE-maailman ja Aapo Stavén toi sen lavalle – arviossa Veijo
TEATTERI | Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alunpitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
Kolme naista pyörittää miestä – arviossa Helsingin kaupunginteatterin Lempi
TEATTERI | Minna Rytisalon Lempistä dramatisoitu näytelmä luottaa liikaa kerrontaan. Itse Lempin persoona jää hataraksi.