Toiko kyky kuvitella ja kertoa tarinoita meidät ravintoketjun huipulle? Sapiens Kansallisteatterissa

11.02.2020
48675741338 3aa8945ad5 k

Teatteriarvostelu: Historioitsija Yuval Noah Hararin alkuperäisteokseen perustuva Kansallisteatterin tulkinta nykyihmisestä haastaa myös esittämisen konventioita.

Sapiens Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 4.2.2020.

Historioitsija Yuval Noah Hararin tieteen popularisoinnit ovat olleet viime vuosina myyntimenestyksiä ympäri maailmaa. Sapiens, ihmisen lyhyt historia (2011) on Hararin yleistajuinen teos, jossa käydään läpi koko ihmiskunnan historia. Se on myös sopivasti provokatiivinen väittäessään esimerkiksi, että maanviljelykseen siirtyminen noin 12 000 vuotta sitten oli yksi ihmiskunnan suurimmista virheistä – toisin kuin tähän saakka on ajateltu. Toinen Hararin iso väite on, että Homo Sapiensin voima on perustunut uskontoon, ideologiaan ja tarinoihin eikä niinkään evoluutiobiologiaan niin kuin luonnontieteissä ajatellaan.

Dramaturgi Minna Leino on tehnyt ison työn sovittaessaan Hararin järkälemäisen teoksen teatterinäyttämölle. Yhteistyössä Wauhaus-esityskollektiivin ohjaajien Jarkko Partasen ja Anni Kleinin kanssa nykyihmisen 70 000 -vuotinen historia on puristunut näyttämölle noin tunnin ja 40 minuutin mittaiseksi tiivistykseksi.

Tarinan kulminaatiopisteinä toimivat kolme vallankumousta: kognitiivinen vallankumous 70 000 vuotta sitten, maanviljelyksen vallankumous 12 000 vuotta sitten ja viimeisimpänä tieteen vallankumous 50o vuotta sitten. Leinon sovitus kurkottaa sopivasti myös tähän hetkeen ja tulevaisuuteen pohtiessaan muun muassa tekoälyn vaikutusta meihin ihmislajina.

Hattua täytyy nostaa Kansiksen johdolle rohkeasta valinnasta. Nyt ollaan perinteisen puhedraaman suhteen aivan uuden äärellä. Sapiens on oikeastaan esitystaidetta. Siinä näyttelijöillä ei ole vuorosanoja ja esiintyjien kasvot on peitetty naamioilla. Aiheen giganttisuuden vuoksi kollektiivinen, persoonat häivyttävä toteutus tuntuu varsin perustellulta

Kertojana esityksessä toimii television luontodokumenteista tuttu Jarmo Heikkinen. Ratkaisussa on hyvät ja huonot puolensa. Heikkisen lämmin ja turvallinen ääni sopii tällaiseen dokumentaariseen esitykseen luontevasti – katsojalla on turvallinen ja hyvä olla. Toisaalta se myös tekee esityksestä väliin vähän unettavan, semminkin kun toteutuksen rytmi on tasapaksu.

Kohtauksissa käytetyt dioraamat vielä korostavat vaikutelmaa. Dioraama on kolmiulotteinen maisemamalli, tai asetelmallinen pysäytyskuva, joita näkee esimerkiksi luonnontieteellisissä museoissa.

Oman haasteensa asettaa myös näyttämön koko. Näyttelijäntyön nyanssit tahtovat vähän kadota suuren näyttämön avaruuteen – olkoonkin että kasvomaskien vuoksi fyysiseen ilmaisuun on panostettu tavallista enemmän. Esitys saa yllättäen intensiteettiä heti, kun jokin historiallinen tapahtuma tehdään personoitujen roolihahmojen kautta, kuten finanssikapitalismia kuvaava Vilma Viinerin tarina.

Kansallisteatterin Sapiens ei seuraa kronologisesti Hararin kirjaa vaan on oma itsenäinen tulkintansa nykyihmisen tarinasta. Tai esitys on itse asiassa sarja pieniä tarinoita. Siten se linkittyy luontevasti teatterin maailmaan, jossa on kokoonnuttu viimeiset 2 000 vuotta kertomaan tarinoita.

Kyky kuvitella, sopia ja tehdä yhteistyötä on vienyt meidät lopulta ravintoketjun huipulle. Olemme rajanneet aikojen saatossa myös elinpiirimme eli kulttuurin luonnosta. Ihminen on eläintä ja luontoa hyödyntävä subjekti.

Tähän saakka lajina olemme saaneet kaiken haluamamme. Hararia vapaasti lainaten: ”Mitä vielä haluamme haluta?”

Jussi Kareinen

Sapiens Kansallisteatterissa 12.5.2020 asti. Esityskalenteri täällä.

Pin It on Pinterest

Share This