Antti Tiensuu ja Sofia Molin. Kuva: Petteri Aartolahti
TEATTERI | Teatteri Telakan syksyn kantaesitystä Rakkautta ja kapitalismia mainostetaan äärimmäisyyksistä syntyvänä rituaalikomediana.
”En enää yritä ymmärtää vaan siirryn vain katsomaan ja aistimaan teosta.”
Rakkautta ja kapitalismia Tampereen Teatteri Telakalla 23.10.2025.
Teatteri Telakka on tunnettu erilaisista ja rohkeista esityksistään. Syksyn kantaesitystä Rakkautta ja kapitalismia mainostetaan äärimmäisyyksistä syntyvänä rituaalikomediana. Mainoksen värimaailma on aatteenpunainen ja ohjaa ajatukseni terävään ja ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen dialogiin. Myös käsiohjelman mainio rakkauskirje tukee tätä vaikutelmaa.
Saan ensi-iltaan mukaani kaksi Y-sukupolven edustajaa. Kerttu on lukenut paljon kapitalismista ja Inka on käsitellyt rakkautta ja kapitalismia jopa gradussaan. Ennakko-odotuksemme ovat hyvin samansuuntaisia.
Nousemme portaat ylös teatterin tiloihin. Pidän kovasti Telakan näyttämöstä, joka on sopivan pieni ja helposti muunneltavissa. Tällä kerralla yleisö istuu sekä perinteisessä katsomossa että näyttämön molemmilla sivuilla. Lähtötilanne on todella intiimi. Kolme näyttelijää istuu tuoleissaan. Tuolit ovat erilaisia ja ne ovat kolmionmuotoisessa asetelmassa. Näyttämöllä on vain muutama lamppu, ei muuta.
Antti Tiensuu. Kuva: Petteri Aartolahti
* *
Esitys alkaa näyttelijä Sofia Molinin lukemalla tekstillä, joka on eräänlainen mukaelma AA-kerhon periaatteista. Kyseessä on jonkinlainen alkuräjähdyksen tukipiiri. Tämän jälkeen näyttelijät kävelevät hitaasti pimeässä tilassa ympyrää vastapäivään. Välillä he jähmettyvät outoihin asentoihin. Yhtäkkiä rytmi muuttuu näyttelijä Antti Tiensuun tv-mainosmaiseen tokaisuun ”se on perjantai”. Sitten vaellus jatkuu taas.
Vilkaisen kelloa malttamattomana. Puoli tuntia on kulunut. Aika pitkä prologi, ajattelen. Odotan varsinaisen näytelmän ja dialogin alkamista. Minua ei kuitenkaan päästetä piinasta. Taas istutaan ja puhutaan kuolemasta kuin verkkaisessa terapiapiirissä. Sitten kävellään taas. Rytmi muuttuu, kun kohtaus vaihtuu ”mitä sä ajattelet” -kyselyihin, joista tulee mieleeni lapsuuden ”mikä sika, maasika, mikä maa” -loruttelu. Kohtaus naurattaa.
Alan vihdoinkin ymmärtää, että teos on juuri tässä ja tällainen. Minun on päästettävä irti ennakkokuvitelmistani. Olen hämmentynyt. Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?
* *
Alan analysoida teosta, hakea merkityksiä ja tulkita tilanteita. Yritän edelleenkin nähdä tapahtumissa kapitalismia ja rakkautta, jopa äärimmäisyyksiä. Löytäisinkö vastauksia Tiina Helinin suunnittelemista vaatteista. Miehen musta puku on liian iso, ilmentäisikö se kenties kapitalismia. Saija Raskullan punainen iltapuku istuu huonosti, näkisinkö siinä rakkauden problematiikkaa. Sofia Molinin mekko näyttää edellisten rinnalla mukavalta ja sopivalta, kuinkas tämä nyt pitäisi tulkita. Ehdottomasti oikein ja älykkäästi.
Suorittaja-minäni astuu esiin ja komentaa minut keskittymään. Kyllä tästä pitää löytää merkityksiä, en vain nyt heti tajua. Ota rauhallisesti, mietin mielessäni. Esitystä on vielä jäljellä.
Nyt puhutaan epäkieltä. Hitaus hidastuu ja pimeys vain pimenee. Antaudun. En enää yritä ymmärtää vaan siirryn vain katsomaan ja aistimaan teosta. Ihailen Antti Tiensuun liikekieltä ja kolmen näyttelijän keskittynyttä intensiteettiä. Päästän vihdoinkin irti näytelmän nimestä. Annan teokselle mielessäni uuden nimen: ”Kuolemasta ja läsnäolosta”. Oloni helpottuu.
Antti Tiensuu ja Sofia Molin. Kuva: Petteri Aartolahti
* *
Esityksen jälkeen kysyn varovasti seuralaisiltani mitä he pitivät esityksestä. Inka näki teoksessa erilaisia merkityksiä ja hän tulkitsi viisaasti ja terävästi näkemäänsä. Kerttu oli yhtä hämmennyksissä kuin minäkin. Olen huojentunut.
Pyöritän yöllä ja edelleen aamulla näkemääni ja kokemaani. Mietin koko tunneskaalaa, jonka kävin läpi puolitoistatuntisen esityksen aikana. Olen vaikuttunut. Harvoin teatteriesitys herättää näin paljon eri olotiloja ja tunteita. Tommi Silvennoisen teos on todella ainutlaatuinen ja kunnianhimoinen, rohkea esitys, joka ei päästä katsojaa helpolla.
Loppukohtauksessa näyttelijät avaavat verhot ja katsovat intensiivisesti, kuinka vesi alkaa kiehua kattilassa keittolevyllä. He vain ovat läsnä. Siinä opetus minullekin. Antautua elämälle tässä ja nyt.
Siinä on kaikki mitä on, kunnes jonain päivänä ei enää ole.
Kati Eskola
Rakkautta ja kapitalismia
- Ohjaus ja dramaturgia Tommi Silvennoinen
- Äänisuunnittelu Saija Raskulla
- Valosuunnittelu Saija Raskulla / työryhmä
- Puvustus Tiina Helin / työryhmä
- Skenografia Tommi Silvennoinen / työryhmä
- Näyttämöllä Sofia Molin, Antti Tiensuu, Saija Raskulla
Ensi-ilta Tampereen Teatteri Telakalla 23.10.2025. Esityksiä 25.1.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
Waltteri Torikan baritoni soi kaikki tunteet rintamien välissä – arviossa Ihminen parhaan kykynsä mukaan
OOPPERA | Joel Järventaustan ja Tommi Kinnusen pienoisooppera päästää kokemaan sotilaan kauhun ja kaipuun. Turun Saaristo-ooppera vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa.