Teatteri Jurkka avasi juhlavuotensa tunteita tutkivalla episodinäytelmällä – arviossa Com-Passion

Pihla Viitala ja Juuso Timonen. Kuvat: Marko Mäkinen

Helsinkiläinen Teatteri Jurkka Vironkadulla täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Kyseessä on Suomen pienin ammattiteatteri, jonka teatteritilassa on 51 istumapaikkaa. Tampereella lähin vertailukohta on TTT:n Kellariteatteri, mutta kun kutistaa Kellariteatterin näyttämön ja istumapaikat kolmasosaan, saa mielikuvan Jurkan intiimin näyttämön koosta.

Näyttelijä ja katsoja ovat tässä tilassa todella lähikontaktissa. Sen voi ajatella olevan armoton tila näyttelijälle, esimerkiksi jos roolia ei ole sisäistetty tai tekeminen tuntuu jotenkin ulkokohtaiselta. Itse näen tällaisen läheisyyden enemmän mahdollisuutena. Teatteri Jurkan tilassa toteutuu poikkeuksellisella tavalla näyttelijän ja katsojan välinen vuorovaikutus – nyt istutaan saman leirinuotion äärellä tiiviisti kertomassa tarinoita.

Teatterin taustalta löytyy kokonainen Jurkan teatteriperhe alkaen Emmi Jurkasta, joka perusti teatterin 1950-luvun alussa. Itseoppinut näyttelijä omistautui sataprosenttisesti teatteritaiteelle. Vaikka Emmi Jurkkaa voidaan pitää koko Jurkan teatterisuvun kantaäitinä, niin perhe-elämästä, saati äitiydestä hän ei ollut kiinnostunut tippaakaan. Aikalaiskertomusten mukaan Emmi oli hankalan ihmisen maineessa, mutta samaan aikaan häntä todella arvostettiin näyttelijänä.

Emmi Jurkka toimi sen johtajana aina vuoteen 1974 saakka. Ensimmäinen näytelmänä esitettiin August Strindbergin Neiti Julie. Emmin jälkeen johtajina ovat toimineet Jurkan teatteriperheestä myös Sakari ja Vappu. Vuodesta 2020 teatteria on johtanut Tuomas Parkkinen.

Taiteellinen henkilökunta palkataan aina tuotantokohtaisesti. Viime vuosina Teatteri Jurkassa on tuotettu merkittäviä kotimaisia kantaesityksiä muun muassa Heini Junkkalalta, Rosa Liksomilta, Pasi Lampelalta ja Juha Jokelalta. Teatterissa nähdään säännöllisesti myös vierailuesityksiä. Tänä keväänä huhtikuussa Jurkassa vierailee Tampereen Työväen Teatterin Tuolit-näytelmä, jonka on ohjannut Otso Kautto, ja jonka päärooleissa loistavat Teija Auvinen ja Auvo Vihro.

* *

70-vuotisjuhlavuoden ohjelmiston avasi helmikuun alussa Aina Bergrothin kirjoittama episodinäytelmä Com-Passion. Kirjailijan mukaan näytelmän nimi viittaa jaettuun tunteeseen ja yhdessä koettuun myötäelämisen tunteeseen ilman sääliä. Bergrothin sanoin ”on loputtoman kauheaa ja hassua, kuinka reagoimme toistemme herkkyyksiin ja omiimme”. Tätä tunteiden kohtaamista ja tutkimista lihallistavat tässä tulkinnassa näyttelijät Pihla Viitala ja Juuso Timonen. Ja molemmat varsin onnistuneesti.

Katsojana on helppo myötäelää, jos kohta nauraa näyttämön tapahtumille ja roolihenkilöiden reaktioille. Näyttelijäkaksikko vaihtaa tunnerekisteriään hujauksessa samalla tarkasti rytmittäen tekemistään. Tuomas Parkkisen sujuva ohjaus pitää intiimit kohtaukset myös hyvin koossa, ja siirtymät episodista toiseen sujuvat kitkatta.

Ensimmäinen episodi alkaa siitä, kun mies (Juuso Timonen) saapuu Marian (Pihla Viitala) galleriaan ja kiinnostuu taideteosten sijaan Mariasta. Seuraavat episodit käyvät läpi tilanteita Marian rakkaussuhteista, joiden toista osapuolta Timonen useissa rooleissa esittää. Kohtausten keskiössä ovat tunteet, ja kuinka me niitä hallitsemme (tai emme hallitse). Itsekontrollin pettäessä tunnepuhe saa aikaan absurdeja myötähäpeää herättäviä reaktioita. Kyse on myös miehen ja naisen välisestä valtapelistä. Bergroth näkee ihan oikeutetustikin tässä naisen usein alisteisessa roolissa. Tästä todisteena vaikkapa seksuaalisesta häirinnästä työpaikalla kertova kohtaus, jossa asetelma kääntyy päälaelleen ja naisesta tuleekin yhtäkkiä syyllinen.

Teatteri Jurkan huoneteatterilla on paikkansa suomalaisessa teatterikentässä. Kotimaisten kantaesitysten esityspaikkana se on osoittanut tarpeellisuutensa. Ajankohtainen Com-Passion tutkii ajallemme tyypillistä tunnepuhetta ja sen ylikorostamista. Tragikoominen tulkinta hyödyntää teatterin mahdollisuuksia taiten ja lunastaa näin paikkansa osana Teatteri Jurkan korkeatasoista ohjelmistopolitiikkaa.

Jussi Kareinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua