Ennen elämysmatkan alkua varusteiksi saa pillimehun ja reissuvihon. Kuvat: Eli Harju

Aloitan syyslomani todellisella lähimatkailulla, ilman passia ja hammasharjaa. Matkajärjestäjän mukaan reissulle tarvitsee vain älypuhelimen, kuulokkeet ja hyvät kengät, sillä kohteena ovat tamperelaiset liukuportaat.

Interaktiivinen teatterielämys Liukuporrasmatka on osa turkulaisen Grus Grus Teatterin kolmiosaista sarjaa Äkkilähdöt lähelle. Tampereelle sarjan teokset tuo Täsmäteatteri, ja Liukuporrasmatkan oppaana toimii sen luoja, ohjaaja Meri-Maija Näykki. Esitys tapahtuu osin kasvokkain ja osittain WhatsApp-ryhmässä seurueen kanssa. Turussa Liukuporrasmatkoja tehdään keväällä.

* *

Matka alkaa seurueen kokoontumisella Bar Kujassa. Samaan äkkilähtöön kokoontuu kahdeksan ihmistä. Yksityiskohtia ei kerrota liikaa etukäteen, joten olo muistuttaa siitä, millaista oli lähteä luokkaretkelle pikkulapsena, kun mikä tahansa suuri vieras kaupunki oli vielä todella suuri ja vieras. Jännittää. Onneksi ennen matkan alkua ehtii käydä vielä vessassa. Saamme kaikki omien matkatavaroiden lisäksi pillimehun ja reissuvihon, joista luokkaretkimäinen tunnelma vain paranee.

Liukuporrasretki tehdään keskellä kaupunkia, missä muilla ihmisillä ei ole aavistustakaan siitä, että käynnissä on suuri seikkailu. Matkan sääntöihin kuuluu, että sitä ei myöskään saa paljastaa heille, sillä olemme nyt löytöretkellä emmekä saa häiritä paikallisia asukkaita. Matkaoppaana toimiva Näykki muistuttaa, että vaikka teemme matkalla erilaisia tehtäviä, tämä on ensisijaisesti taide-elämys.

– Eli suorittaminen on kielletty!

Liukuporrasmatkasta suurinta osaa ei oikeastaan tehdä nimenomaisissa kulkuvälineissä. Kävelymatkaakin kertyy.

Suurin osa matkasta tehdään itsekseen. Reissuvihkosta löytyvät ja WhatsApp-viesteillä tulevat ohjeet toimivat käsikirjoituksena. Matkaseurue hajaantuu siis toimittamaan tehtäviä ihmispaljouteen, hiljaisina joukkoon parhaamme mukaan sulautuen ja mahdollisimman vähän suorittaen.

Tehtävien tarkempi sisältö jääköön salaisuudeksi, jotta löytämisen ilo säilyisi myös niille, jotka eivät ole vielä tutkineet liukuportaita. Ne kuitenkin vaativat luovuutta, valmiutta leikitellä, hieman uskallusta, sekä useampien liukuportaiden kohtaamisen.

Itseään ei tarvitse nolata tai tehdä muiden huomion keskipisteeksi, vaan hauskuus syntyy siitä, että tehtävissä paljastaa omat ajatuksensa itselleen. Reissuvihon sivut täyttyvät kiihtyneestä raapustuksestani ja päässäni pyörii ihka uusia havaintoja. Miksei näissä kieltomerkeissä ole koiria, eikö niiden tuominen liukuportaisiin ole kuitenkin kielletty? Miksi ihmiset eivät tunnu huomaavan, miten kaunis valo näitä portaita ympäröi?

Ympärilläni tuoksuvat leivonnaiset ja vieraiden hajuvedet. Ohi kulkevilla tuntemattomilla ei ole aavistustakaan, miksi tänne tulin ja mitä täällä teen. Tilanteessa on kiistatta samaa tuntua kuin vieraaseen maahan saapumisessa. Löytöretkeilijän silmillä tuttuja paikkoja alkaa katsoa kuin animaatiota, jossa tietää jonkun suunnitelleen ja piirtäneen kaikki yksityiskohdat. Joku tuonkin hehkulampun on pääni yläpuolelle sijoittanut.

Liukuporrasmatka venyttää ajatusta siitä, mitä julkisella paikalla saa tehdä, ja kuka on koko show’n päähenkilö. Oikeastaan pääosassa eivät ole liukuportaat, vaan minä itse. Aluksi pelkään, että tutkimusmatkailijan identiteettini paljastuu ohikulkijoille tai käytökseni herättää muutoin huomiota, mutta pian se lakkaa kiinnostamasta. Haluaisin ajaa samat liukuportaat uudelleen ja uudelleen. Huimaako niissä aina hiukan, vai johtuuko se vain siitä, että olen toimittamassa salaista tehtävää?

Osa matkan etapeista osoittautuu hiukan haastaviksi. Itseään ei kuitenkaan tarvitse nolata eikä asettaa vaaraan – ellei sitten oma luonteenlaatu sitä vaadi.

Matkalle kertyy mittaa noin puolitoista tuntia ja edestakaista kävelyä luultavasti useita kilometrejä. Hiki tulee suorittamattakin. Vähän niin kuin etelän auringossa tallustelisi.

Yleensä liukuportaissa ollaan menossa jonnekin. Nyt olen menossa vain liukuportaisiin. Vaikka koko matka on tehty pilke silmäkulmassa, sen loppuvaiheessa pohdin jo aivan vakavissani omaa suhdettani liukuportaisiin. Syntymäseudullani sellaisia ei ollut, eikä ollut liikennevalojakaan. Minkä ikäisenä kuljin niissä ensimmäisen kerran ja milloin lakkasin huomaamasta koko asiaa?

Kotikaupungin keskustassa kuljeskeltuaan ei oikein voi väittää irtautuneensa arjesta. Tuntuu silti siltä kuin arkeen pitäisi palata, purkaa laukut ja päivittää someen tulleensa takaisin. Matka tuntuu suuntautuneen paljon kauemmas ja toisaalta kestäneen paljon lyhyemmän aikaa. Aivan kuin lapsuuden luokkaretkillä Liukuporrasmatkalla tuntee käyneensä kokoisekseen suuressa paikassa.

Eli Harju

* *

Äänestä meitä!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys. 

Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.

#kulttuurigaala #kulttuuri 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua