Kai Vaine ja Ville Majamaa. Kuva: Maria Atosuo
TEATTERI | Tampereen Teatterin Idän pikajunan arvoitus tarjoaa päänäyttämöllään 1930-luvun tyyliä, monenkirjavaa seuraa sekä sopivassa määrin jännitystä.
”Ville Majamaan Poirot on ennen kaikea korrekti.”
ARVOSTELU
Idän pikajunan arvoitus
- Ohjaus: Antti Mikkola
- Ensi-ilta: Tampereen Teatteri 1.11.2023
Tampereen Teatteri tarjoaa päänäyttämöllään 1930-luvun tyyliä, monenkirjavaa seuraa sekä sopivassa määrin jännitystä. Agatha Christien rikoskirjallisuuden tunnetuimpiin kuuluva Idän pikajunan arvoitus on yllätyksellinen, ja tapaus vaikeasti ratkaistava. Mestarietsivä Hercule Poirot’n harmaat aivosolut tekevät kiihkeän kuumeista työtä selvittäessään murhaa, jonka ei pitäisi olla mahdollinen.
Aikakautensa upein juna on matkalla Istanbulista Pariisiin, mutta juuttuu Jugoslaviassa lumikinoksiin. Monsieur Poirot on junassa paluumatkalla Eurooppaan idässä ratkaisemansa rikostapauksen jälkeen. Saman vaunuosaston matkustajat ovat toisilleen vieraita ja melko erikoista väkeä: on unkarilainen kreivitär ja venäläinen prinsessa, huikentelevainen amerikkalaisrouva ja hysteerinen skandinaavinen neito. Mukana on myös öykkärimäinen liikemies sihteereineen, suhdettaan salaileva pari, konduktööri, junayhtiön johtaja sekä mestarisalapoliisi Hercule Poirot.
Lumimyrskyisen yön jälkeen matkustajat kokevat aamulla järkytyksen: liikemies on murhattu. Poirotin kuulusteluissa selviää, että jokaisella on joko hyttitoverin tai junan käytävällä kohdatun vahvistama alibi. Kukaan ei ole poistunut lumiesteen pysäyttämästä junasta eikä myöskään noussut siihen. Lumessa junan ympärillä ei näy mitään jälkiä. Murhaaja on siis joku junan kyydissä olevista.
* *
Tampereen Teatterin toteutus näytelmästä on visuaalisesti häikäisevä. Art deco -miljöö on kerrassaan loistelias (lavastus Teppo Järvinen). Puvut (Mari Pajula), samoin kampaukset, peruukit ja maskit (Erja Mikkola) ovat sekä aikakauteen että kunkin persoonaan sopivia.
Entäpä juna! C’est magnifique, sanoisi Poirot, tuo pikkutarkka ja tyylitietoinen belgialaismies hyvinvahattuine viiksineen. Pimeyden halki kiitävän junan, lumisateisen maiseman ja näyttämön sivustoille ja taustalle ilmestyvät, tarinaa selventävät yksityiskohdat loihtii näkyviin Tiiti Hynnisen taitavasti suunnittelema valo- ja videototeutus.
Idän pikajuna on suorastaan taianomainen. Se liikkuu lumipyryn keskellä! Äkkipysäys, vaunukäytävän ahtaus – kaikki mielikuvat syntyvät oitis. Junaa valaisevat lyhdyt sulkevat matkantekijät valokehän sisään ja muun maailman ulkopuolelle. Hetkittäin tuleekin olo, että antaapa Poirot’n purra rikospähkinää katsojan voidessa nauttia lumoavista näkymistä ja taiten toteutetusta miljööstä!
* *
Tampereen Teatterin Idän pikajunan arvoitus pohjautuu Agatha Christien rikosromaaniin vuodelta 1934. Näytelmä on Ken Ludwigin sovitus vuodelta 2016. Suomennos on Laura Raatikaisen.
Millainen Hercule Poirot sitten nähdään tässä Antti Mikkolan ohjaamassa versiossa? Pääosaa esittää Ville Majamaa. Hänen Poirot’nsa on ennen kaikea korrekti. Poirot’n monesti huvittavana pidetty olemus ei nyt erotu muiden junamatkustajien omintakeisista tyyleistä. Poirot on tyyni ja määrätietoinen, loistava keskittyjä ja tarkka oivaltaja.
Malttinsa Poirot menettää vain kerran, vaikka matkalaisten joukossa on moukkia, itseriittoisia ja monin tavoin rasittavia ihmisiä. Lisäksi he kaikki valehtelevat tai ainakin salailevat jotakin.
Junan kyydissä olijat ovat vahvasti tyypiteltyjä ja aika lailla yhden ominaisuuden ihmisiä. Olettaisin, että juuri näin Agatha Christie on heitä alkuperäistekstissään kuvaillut, välillä tahallisen osoittelevastikin, jotta kaikki tunnistaisivat, minkälaisista henkilöistä on kyse. Muutaman hetken teatterikohtauksissa ei pyritä syväluotauksiin, vaan johdatellaan – tai hämätään – katsojaa.
Erityisen antaumuksella leikkiin heittäytyy miehistä ja ryypyistä pitävä Helen Hubbard (Elisa Piispanen). Ikääntyneen prinsessa Dragomirovin (Tanjalotta Räikkä) vaivihkainen ja hienovarainen ilmeily kertoo elämänkokemuksesta ja ehkä viekkaudestakin. Greta Ohlsson (Anna Ackerman) hermonsa menettävänä nuorena lähetystyöntekijänä on ehkä Agatha Christien näkemys pohjoismaalaisista, mutta jonkun olisi kyllä pitänyt suitsia Greta-poloa…
Esimerkki nokkelasta tavasta hyödyntää lavastusta on eversti Arbuthnotin (Ville Mikkonen) ja Mary Debenhamin (Pia Piltz) salainen hetki, jolloin koko junakäytävän pitkä hyttiseinä kallistuu kohtauksen alustaksi. Tyylikästä.
Kuvaavaa Hercule Poirot’n ihmistuntemukselle (tai -tietämykselle) on puolestaan tapa, miten hän valjastaa nuoren kreivitär Andrenyin (Aino Karlstedt) apulaisekseen tutkimuksissa. Ilmekään ei värähdä kreivittären kasvoilla, kun Poirot pyytää häntä hakemaan hatturasian. Tietysti kaikilla sen ajan naisilla oli hatturasia! Kreivitär ei myöskään kysy, miksi sellaista tarvitaan juuri nyt. Hieman hissityttömäisesti (suokaa anteeksi) pukeutunut kreivitär ei ole mikään bimbo. Poirot käyttää hatturasiaa eräänlaisena pikkupöytänä, jolle asettaa murhatun miehen hytistä löytyneitä, mahdollisia johtolankaesineitä huolellista tarkasteluaan varten.
Jotkin näytelmän roolit, sinänsä aivan onnistuneet, taitavat olla tarpeellisia lähinnä siksi, että epäiltyjä olisi mahdollisimman runsaasti Poirot’n työn hankaloittamiseksi. (Alkuperäisteoksessa ja muissa sovituksissa heitä on vieläkin enemmän.) Näin ollen Poirot’n nautinnonhetki tulisi olemaan sitäkin vaikuttavampi hänen paljastaessaan totuuden itselleen tyypillisessä näyttävässä loppukohtauksessa. Idän pikajunan arvoituksen ratkaiseminen ei kuitenkaan suo Poirot’lle tällä kertaa samanlaista tyydytystä kuin aiempien tapausten. Ja siihen on syynsä.
* *
Hercule Poirot’lle, tuolle maailman parhaalle salapoliisille tunnusomaisiin maneereihin on aina kiinnitetty paljon huomiota, mutta tässä sovituksessa sellaisia ei juuri näy. Vain kahdesti Poirot ottaa siististi taitellun nenäliinan taskustaan ja kumartuu pyyhkäisemään jo valmiiksi kiiltäviä lakerikenkiään. Se on pikainen tuumaustuokio. Kohottauduttuaan hänelle onkin kirkastunut jokin juttuun liittyvä yksityiskohta.
Sen sijaan aivan turhaa, päälleliimattua ja Poirot’lle vierasta on muutama vihjaus hänen mahdollisiin, entisiin tai tuleviin, naispuolisiin kiinnostuksenkohteisiinsa.
Toinen ihmetyttävä seikka on, että joihinkin näytelmän vuorosanoihin on jätetty irvailuja Poirot’n pienestä koosta, vaikka Tampereen Teatterin Poirot, Ville Majamaa, on liki kaksimetrinen!
Ritva Alpola
* *
Idän pikajunan arvoitus
- Romaanin kirjoittanut Agatha Christie
- Näyttämösovitus Ken Ludwig
- Suomennos Laura Raatikainen
- Ohjaus Antti Mikkola
- Lavastussuunnittelu Teppo Järvinen
- Pukusuunnittelu Mari Pajula
- Valo- ja videosuunnittelu Tiiti Hynninen
- Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho
- Kampausten, peruukkien ja maskien suunnittelu Erja Mikkola
- Rooleissa Ville Majamaa, Kai Vaine, Pia Piltz, Jukka Leisti, Arttu Ratinen, Tanjalotta Räikkä,, Anna Ackerman, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen, Aino Karlstedt
Ensi-ilta 1.11.2023 Tampereen Teatterissa. Esityksiä 27.4.2024 asti. Esityskalenteriin tästä.
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hildur, islantilainen kovapintainen ja suolavedessä surffaten marinoitunut poliisi kamppailee itseään vastaan
TEATTERI | Turun kaupunginteatterin lavalla on maailman kaunein siipi, aalto, lokki tai sipsi.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Veijo Rönkkönen loi kokonaisen ITE-maailman ja Aapo Stavén toi sen lavalle – arviossa Veijo
TEATTERI | Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alunpitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
Kolme naista pyörittää miestä – arviossa Helsingin kaupunginteatterin Lempi
TEATTERI | Minna Rytisalon Lempistä dramatisoitu näytelmä luottaa liikaa kerrontaan. Itse Lempin persoona jää hataraksi.