Musikaalin Pete, Jonttu, Neumann, Pepe ja Quuppa. Kuva: Tampereen Komediateatteri

Siitä on jo neljäkymmentä vuotta, kun ilmiö nimeltä Dingo järisytti Suomea. Tampereen Komediateatterissa pääsee hetkeksi palaamaan vuoteen 1984, jolloin porilaismuusikoiden aiheuttama hysteria sai alkunsa ja rikkoi aiemmat konsertti- ja levymyyntiennätykset.

Kun yhtye ilmoitti vuonna 1986 hajoavansa, siitä tiedotettiin illan pääuutisissa ja sitä käsiteltiin ajankohtaisohjelmissa.

Dingo-musikaali kertoo ennen kaikkea bändin keulahahmo Neumannin tarinan.

Alkukesän Neumannina nähdään Joel Mäkinen, joka suoriutui roolistaan Tampereen-ensi-illassa kahden kesän kokemuksen tuomalla varmuudella. Tätä Kaisa Kuikkaniemen ja Otto Kanervan käsikirjoittamaa ja Kanervan ohjaamaa musikaalia esitettiin vuonna 2022 Raumalla ja 2023 Hämeenlinnassa.

Heinä- ja elokuussa Neumannin pillifarkkuihin sonnustautuu Saska Pulkkinen.

Katsomossa entisiä teinejä sifonkihuiveineen

Dingo-musikaali tarjoaa luultavasti varsin erilaisia kokemuksia eri-ikäisille katsojille. Vanhimmat katsojat ovat ehkä entisten teini-ikäisten Dingo-fanien vanhempia, jotka aikoinaan seurasivat hieman hämmentyneinä ja kenties huvittuneinakin lastensa hysteriaa. He ovat saattaneet kuskata tyttäriään keikoille ja he ovat altistuneet kotonaan mankoissa ja levysoittimissa raikaaville Dingo-hiteille.

Ensi-illassa valtaosan yleisöstä muodostivat kuitenkin kaltaiseni keski-ikäiset, teininä Dingo-huuman eläneet naiset. Meillä jalka vipatti ja huulet liikkuivat biisien tahtiin: kappaleiden sanat ovat syöpyneet muistiin kuin ruusutatuointi Neumannin käsivarteen.

Useimmat nykyiset noin nelikymppiset tuntevat hekin Dingon kappaleita ja monet heistä myös pitävät niistä, mutta aikalaiskokemus 1980-luvun keikoilta ja sen myötä koetut suuret tunteet puuttuvat.

Parikymppisiä tai nuorempia, jotka eivät välttämättä osaisi nimetä yhtään Dingon biisiä, yleisössä ei montakaan ollut. Heille musikaali olisi vain esitys tässä ja nyt, ilman mitään katsomoon kannettua taustakokemusta ja muistoja. Vaikea kuvitella, miten musikaalin silloin kokisi, olisiko ”tässä ja nyt” ‑kokemus tarpeeksi.

Tuttu tarina, tutut biisit

Musikaalin tarina alkaa, kun nuori Niemisen Pertti irtisanoutuu koulusta ja lähtee merille, koska siellä on vapaus, ”freedom ja liberté”.

Meripojan palattua Poriin on bändihommien aika.

Neumannin ja yhtyeen muiden jäsenten lisäksi juonta kuljettavat päähenkilön vanhemmat ja tyttöystävä. Mukana menossa häärää myös muun muassa manageri Lasse Norres.

Juoni ei Dingon tarinan tunteville tarjoa yllätyksiä, mutta juoneen on ujutettu mukaan joitakin pikku hauskuuksia, joilla yleisöä nauratetaan tai vähintäänkin hymyilytetään.

Lavasteisiin tai mihinkään ylimääräisiin efekteihin ei esityksessä ole satsattu, musikaalin anti on ennen kaikkea hyvin soitetut ja lauletut Dingon kappaleet. Ja se riittää, sitä useimmat kaiketi tulivat hakemaankin.

Ohjaaja Otto Kanerva kirjoittaa käsiohjelmavihkosessa: ”Omistetaan tämän kesän esitykset Pepe Laaksosen muistolle. Hän oli vielä viime kesänä Hämeenlinnan ensi-illassamme.”

Dingon basisti Pertti ”Pepe” Laaksonen kuoli 63-vuotiaana maaliskuussa 2024.

Sari Harsu

Dingo-musikaali

• Käsikirjoitus: Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva
• Ohjaus: Otto Kanerva
• Koreografi: Osku Heiskanen
• Lavastus: Oskari Löytönen
• Pukusuunnittelu: Elina Vättö
• Kapellimestari: Antti Vauramo
• Päärooli: Joel Mäkinen (7.6.–19.6.) ja Saska Pulkkinen (4.7.–17.8.)

Ensi-ilta Tampereen Komediateatterissa 8.6.24. Esityksiä 17.8. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua