Violetta (Marjukka Tepponen) ja Alfredo (Paolo Fanale). Kuva: Petri Nuutinen

Se on kuoro, joka Tampereen Oopperan La Traviataa hallitsee. Tanssiva, laulava, juokseva, pyrähtävä, naurava, keimaileva, asemoinnillaan yllättävä kuoro, kiitos Heikki Liimolan ja ohjaaja Samuel Harjanteen.

Katsoja saa käännellä päätään kunnolla. Mistä ne nytkin tulevat. Pukuloisto tulee lähietäisyydelle, se glitterin, paljettien ja lameen häikäisy, joka 1920-luvulle sijoitetussa ja kabareen Pariisille antautuvassa tulkinnassa ensin silmään osuu.

Ohjaaja Samuel Harjanne on teatterimies. Hän tekee kaikkensa, että juonellisesti paikallaan jurnuttavaan ja samaa toistavaan tarinaan syttyisi nuotioita.

Kuunneltavaahan Giuseppe Verdin kenties tunnetuimmassa oopperassa on täydet kaksi ja puoli tuntia. Niinpä, vaikkei aarioita juuri olekaan, no ehkä yksi ja puoli.

Juhlissa kylvetään kuohuviinissä. Kuva: Petri Nuutinen

Duettoja ja ensemblelaulua, keinahtelevan päävalssiteeman kanssa ilottelua ja ikimuistoisia melodioita sitten riittääkin. Verdi teki oikeastaan musikaalin esiversion.

Näyttämöllepano riemuitsee elokuvatekniikan ja ison scriinin eduin. Alku on tyylikäs kuin mikä, tuo jättimäinen helminauha art deco -henkisen nimikyltin päällä. Ja helmet alkavat hitaasti tippua alkusoiton ylle.

Ja mitä kaikkea juhlivista salongeissa löytyykään. Sampanjalaseihin on jo upottu. Tanssimaan.

Visuaalinen kulma oopperan maailmaan on Tampereen Oopperan La Traviatassa leikillinen, kekseliäs. Se koskee myös loppukuvaa. Violetta pysyy vuoteessaan, mutta vuodetta alkaa ympäröidä usva, kun matka toiseen maailmaan on alkanut. Viimeinen hyvän olon leimahdus on harhaa. Ja sitä katsomaan pääsee myös Violetta itse. Kuoleman hetkestä takaisin palanneet ovat kertoneet jostakin tämän tapaisesta.

Isä Giorgio (Arttu Kataja) koettaa takoa järkeä nuorten päähän. Kuva: Petri Nuutinen

* *

Marjukka Tepponen kannattelee nimiroolissaan tarinan alusta loppuun varmasti.

Ilmaisullisesti rooli on rankka, elosteluun antautuvasta juoposta uskonnollisia tunteita kokevaksi, kuoleman merkitseväksi saattohoitopotilaaksi. Ja intohimoinen rakkaus vielä siihen väliin. Rakkaus, joka saa myymään jopa omaisuuteensa.

Tepposella on hyvin kanttia tähän kaikkeen.

Paolo Fanalen Alfredo on keveämpää tekoa. Fanalella on perustenori, mutta nyt puuttuu jämäkkää loistoa, valtavan salin täyttävää väristystä. Sellaista tiukkuutta, mitä vaikkapa Ville Rusasen kilpakosijalla paronilla on muutamassa hetkessään pelurina ja lavaleijonana.

Elämä päättyy Violettan (Marjukka Tepponen) osalta. Tepponen piti äänensä balanssissa myös makuultaan. Kuva: Petri Nuutinen

Arttu Katajan rooli isänä, kulisseja pönkkäävänä mahtimiehenä on kaikista vaikein. Miten toimia, kun poika uhkaa myllätä koko kastijärjestelmän ja ottaa alaluokasta prostituoidun puolisokseen? Ja miten sitten suu pannaan, kun periaatteessa viehättävää naista pitäisi herrasmiehen maineen säilyttääkseen puolustaa?

Kataja on jäädä kipsiin näihin tunnetiloihin, mutta kun ääni alun pohdinnan jälkeen vapautuu, se on upea baritonaalinen kulmakivi.

Alexandre Dumasin Kamelianaiseen upottamien omien Pariisin päivien pohjalta syntynyt libretto on kyllä aika rasittava. Välillä se ei etene yhtään minnekään. Käsien vääntelyä siis.

Mutta silloin Verdi ottaa kaikki korut käyttöönsä. On teeman varioivaa toistoa ja muuntelua yhden fraasin sisällä, orkesterin laveaa hehkua, klarinetin dialogeja solistin kanssa, rakastetun aaveääniä (kuin Aidassa!), eroottista orkestraalista kuiskailua ja valssin pyörrettä.

Koko musiikillinen otsake huutaa: Haluan humaltua! Lisää kuplivaa! Kaadetaan yhdessä Eiffel-torni!

Vaikkei se teoksen syntyaikana 1850-luvulla edes ollut olemassa.

Tampereen Oopperan La Traviata -tulkinta sijoittuu 1920-luvulle ja Pariisin huvikortteleihin. Kuva: Petri Nuutinen

* *

Tanssijat ovat liikkuvia pelikortteja, maagikot silmän kääntäviä temppuilijoita, minotaurit eläviä patsaita.

Heistä syntyy kakkospuolen suola ja viini. Upeat liikkujat sähköistävät lavan ihan omaan malliin.

Juhlakohtaus ei olisi juhlakohtaus ilman pätevää tanssiryhmää.

Kyllä tämä kokonaisuus kannattaa nähdä, nimenomaan nähdä ja kuulla.

Tarinaa kaipaavalle sen sijaan käy aika pitkäksi.

Anne Välinoro

Tampereen Ooppera & Tampere Filharmonia: La Traviata

• Musiikinjohto Giancarlo Andretta
• Ohjaus Samuel Harjanne
• Kuorokapellimestari Heikki Liimola
• Lavastus Peter Ahlqvist
• Pukusuunnittelu Tinja Salmi
• Valosuunnittelu Ville Syrjä
• Videosuunnittelu Toni Haaranen
• Koreografia Jack Johansson
• Naamioinnin suunnittelu Johanna Vänttinen
• Rooleissa Marjukka Tepponen, Paolo Fanale, Arttu Kataja, Tuomas Miettola, Niina Keitel, Elli Vallinoja, Markus Suihkonen, Ville Rusanen, Jussi Juola, Taavi Niinimaa, Janne Salmenkangas, Juho Sten

Ensi-ilta Tampere-talossa 2.3.2024. Esityksiä 16.3. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua