Kuvat: Jenni Katajisto

Aihe on henkilökohtaisuudessaan ja myös poliittisuudessaan tässä ajassa todella vaikea, mutta onnistuu punomaan upean jännitteen lavalle ja esitys koskettaa monessa kohtaa.

Joensuulainen teatterintekijä ja muusikko Suvi Laaninen on kirjoittanut näytelmän edesmenneeltä äidiltään jääneiden kirjeiden, päiväkirjan sivujen, valokuvien ja muun materiaalin pohjalta. Äiti teki vallankumousta taistolaisten riveissä ja kysymys kuuluu: miten ideologia saattoi viedä äidin niin täydellisesti, että perhe ja lapsetkin jäivät toiseksi.

Äidin annetaan ymmärtää olleen vallankumousjulistustensa kanssa enemmän haavemaailmassa kuin konkreettisesti takomassa auroja miekoiksi ja rakentelemassa pommeja. Varsinaisiin työläisiin ei opiskelijaradikaali oikein saa yhteyttä.

Tarina etenee äidin lapsuudesta uskonnollisessa, satakuntalaisessa kodissa Tampereelle yliopistoon ja lopulta Joensuuhun. Isä päätyy keskustan äänenkannattajana tunnettuun, nyt jo lakkautettuun Karjalan maa -lehteen töihin ja tätä äidin on hyvin vaikea hyväksyä. Samoin isän kiinnostusta faktoihin propagandan sijaan.

Mitään systemaattista radikalisoitumisen tutkimusta ei edes yritetä tehdä eikä antaa lopullisia vastauksia.

* *

Taistolaisen ideologian syövereihin syöksymisen selitykseksi tarjotaan varovasti uskonnollisen kasvatuksen jättämää toivetta yksinkertaisiin totuuksiin sekä halua kuulua porukkaan, kun on saapunut uuteen, outoon kaupunkiin. Tuleva isä on mukana lähinnä hengaamassa kavereiden kanssa ja juomassa kaljaa, mutta äiti syöksyy täyttä häkää luokkataistelun tuoksinaan. Nykytermein voisi sanoa, että äiti otti punaisen pillerin ja sukelsi syvälle kaninkoloon.

Taistolaisuuden yhteiskunnallisiin jälkilöylyihin Laaninen ei sen kummemmin pureudu saati ota selkeää kantaa suuntaan tai toiseen. Suomettumista ei kauhistella saati stalinia huudeta, mutta eipä pyörätelineitäkään viskellä näyteikkunoihin. Ote on henkilökohtaisempi ja katse on siinä, kuinka poliittisesta tulee hyvin henkilökohtaista, kun ideologia vie ihmisen mennessään ja maailmankuva rakentuu uusiksi. Asioita voi selvitellä ja sovintoja tehdä, mutta kipeitäkin kohtia aina jää. Kaikkea ei voi korjata. 

Metatasot palvelevat hyvin tarkoitustaan. Laaninen rikkoo neljännen seinän heti alussa ja pelaa taidokkaasti sillä, että hän on kirjoittanut näytelmän äidistään, joka puolestaan kertoo arvanneensa, että tytär kirjoittaisi ja auttavansa tätä vähän. Äiti näyttää tuhonneen arkistoaan valikoivasti ja totuus jää lopulta avoimeksi.

Varjoteatterina esitetään takauma, jossa sukua käy myös siirtolaisena Amerikassa, mutta tulee pettyneenä takaisin. Suoraan tämän retken ja sen aiheuttaman pettymyksen ylisukupolvisia vaikutuksia ei avata, mutta tietenkin niitä on. Kohtaus on hieno, vaikka sen merkitystä jääkin hiukan ihmettelemään.

* *

Laaninen esittää itse Kaarina-nimellä näytelmässä kulkevaa äitiään. Lassi Pirinen esittää sekä Kaarinan Tapio-veljen että Urho-miehen roolin. Laanisen työskentely lavalla on hyvin intensiivistä ja fyysistä. Pirisen ote on kevyempi ja selvästi rennompi. Kaksikon dynamiikka toimii lavalla todella hyvin. Kumpikin tekee vahvat roolityöt ja heittäytymistä sekä tiukkaa läsnäoloa on, mutta Riitta Pirttisalon ohjaus tuntuu jättävän heidät hiukan hapuilemaan, mihin milloinkin suunnata se kaikki intensiteetti. Etenkin alkupuoli puolentoista tunnin esityksestä on sen vuoksi hiukan hengästyttävä.

Musiikkia on mukana paljon ja kokonaisuuden kannalta aivan korvaamattomaksi muodostuu Marko Purhonen kitaroineen. Vasemmistolaisen laululiikkeen klassikot ja tekijätiimin oma tuotanto soljuvat yhtenäiseksi, toimivaksi kokonaisuudeksi. Laanisen ja Pirisen sävellys äidiltä jääneeseen naiivisti unelmoivaan ja kauniisen runoon on moderneilla sävyillään puhutteleva. Sekä Laaninen että Pirinen laulavat todella hyvin. Teknisesti taitavat laulajat ovat saaneet tehtyä kappaleista omaääniset tulkintansa. 

Lavastus on hyvin riisuttu ja tarkoituksenmukainen. Kolme matoilla verhoiltua kuutiota palvelevat penkkeinä, junana, henkisenä muurina ihmisten välillä ja monessa muussa merkityksessä. Taustalle on tapetoitu sivukaupalla punaista tekstiä.

Vastauksia ei näytelmässä montaa saada, mutta kysymys on hienosti aseteltu.

Pasi Huttunen

Äiti Punalippu

• Käsikirjoitus: Suvi Laaninen
• Ohjaus: Riitta Pirttisalo
• Rooleissa: Suvi Laaninen, Lassi Pirinen
• Muusikko: Marko Purhonen
• Valot: Mikko Jormakka
• Koreografiat: työryhmä ja Kalle Pulkkinen
• Lavastus: Riitta Pirttisalo ja työryhmä,

Teatteri Vääräpyörän ensi-ilta Joensuun Pakkahuoneella 22.9.2023. Esityksiä 13.10. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua