Minna Hokkanen ja Auvo Vihro. Kuva: Kari Sunnari
TEATTERI | Liikkuva Näyttämö on tarttunut Juhani Ahon pienoisromaaniklassikkoon Rautatie (1884) ja sovittanut sen nykykatsojienkin suupieliä nykimään.
”Mestariluokan tulkitsijat Auvo Vihro ja Minna Hokkanen ovat Matti ja Liisa jokaista ilmettään, elettään ja äänenpainoaan myöten.”
ARVOSTELU
Rautatie
- Näyttämösovitus: Auvo Vihro
- Rooleissa: Auvo Vihro, Minna Hokkanen ja Annuska Hannula
- Ensi-ilta: Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatteri 24.10.2024
Tampereen Teatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteinen innovaatio Tampereen Liikkuva Näyttämö vie teatteritaidetta niidenkin ulottuville, joilla ei ole mahdollisuutta tulla itse teatteriin. Liikkuva Näyttämö kuljettaa esityksensä näyttelijöineen, lavasteineen ja kaikkine muine tykötarpeineen sinne, missä tarvis on. Kohderyhminä ovat esimerkiksi ikäihmiset sekä siirtymävaiheessa olevat nuoret aikuiset.
Juhani Ahon viehättävä kertomus uuden rautatien aiheuttamasta ihmetyksestä lienee tuiki tuttu varttuneille katsojille joko kouluajan lukemistona tai monina teatterisovituksina – tai viimeistään vuoden 1973 tv-elokuvaversiona. Varmemmaksi vakuudeksi käsiohjelmassakin käydään läpi tapahtumien kulku. Tarina on pieni ja sydämellinen, ja se asettuu Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterin lavalle oivallisesti.
* *
Syrjäisessä korpimökissään asustelevat ukko ja akka, eli Matti ja Liisa, saavat sattumalta tietää Lapinlahdelle rakennetusta merkillisestä uutuudesta: rautaisesta tiestä, jonka päällä kulkee pyörille nostettu höyryllä käyvä vehje, joka vetää perässään huoneita. Ensin Matti kuulee tuosta kummajaisesta pappilan pihalla pehtoorilta, ja sisällä lisää rovastilta ja ruustinnalta. Matti hämmentyy saamistaan tiedoista niin, että joutuu sulattelemaan niitä koko kotimatkan aina seuraavaan aamuun asti ennen kuin kertoo Liisalle. Uskomattomaltahan tuo kaikki vaikuttaa, mutta Liisan uteliaisuus herää, joten hänkin tekee asiaa pappilaan varmistaakseen ruustinnalta, onko tiedoissa perää.
Sekä Liisa että Matti pyörittelevät mielessään tätä merkillistä tietoonsa tullutta rautatiearvoitusta, mutta yllättäen Matti ei haluakaan puhua teemasta enää lainkaan, vaikka Liisa on tikahtua intoonsa kertoa pappilasta saamastaan lisäpohdittavasta. Aviopari kinastelee, Matti mököttää. Talvi kuluu niin, ettei mokomaa harmituksen aihetta mainitakaan. Kevään tullen asia nousee kuitenkin uudelleen esiin. Matti ja Liisa ovat edelleen epäluuloisia, mutta päättävät silti perehtyä omakohtaisesti tuohon Lapinlahden ihmeelliseen rautatiehen. Vai onko se sittenkään niin kummaa: maantie on maasta ja mullasta, niin kai sitten rautatie on raudasta.
* *
Miten Matin ja Liisan seikkailun käy, selviää Kellariteatterissa. Miltei kiinnostavampaa on tarkkailla näyttelijöiden työskentelyä! Mestariluokan tulkitsijat Auvo Vihro ja Minna Hokkanen ovat Matti ja Liisa jokaista ilmettään, elettään ja äänenpainoaan myöten. Matin lausahdukset ovat verkkaisia, ja toisinaan hänen tuumailunsa saavat jopa filosofistyyppisiä vivahteita. Liisa purkaa puolestaan mielenliikkeensä askareisiin: kehräämiseen, karstaamiseen, lypsämiseen ja luutimiseen. Hänen toimiensa rivakkuuden asteesta voi päätellä paljon. Matin ja Liisan arjessa tutut puuhat toistuvat päivästä toiseen kutakuinkin samoina, ja iltaisin köllähdetään saman peiton alle, toinen tuhisemaan, toinen kuorsaamaan.
Matin ja Liisan rauhallisen elämän vastapainona ovat Annuska Hannulan esittämät monet roolit. Hän on milloin Matin ja Liisan touhuille nauraa räkättävä harakka, milloin taustalla soittava muusikko, myöskin sekä rovasti että ruustinna. Lisäksi hän on pehtoori, asemamies ja vielä muutama muukin! Henkilöt vaihtuvat samalla kuin hattukin. Hauska yksityiskohta on kääntyvä kauluri: brodeerattu etumus kuuluu tietysti ruustinnalle ja liperipuoli rovastille. Hannula on virittäytynyt tehtäviinsä miltei liiankin pirteästi, mutta todennäköisesti aivan harkitusti.
* *
On suorastaan nautinnollista seurata, miten (esityspaikasta toiseen helposti siirrettävä) vaatimaton lavastus ja esineistö avaavat yleisön eteen Matin ja Liisan kotoisen maaseutumiljöön. Myös heidän keskinäisen lämpönsä aistii, satunnaisesta torailusta huolimatta. On oma mökki ja reen eteen valjastettava hevonen, navetassa ammuva lehmä, aitauksessaan määkivät lampaat sekä monet kodin tarvekalut. Suurin osa näkymistä syntyy kuitenkin vain katsojien mielikuvituksessa. Juuri näinhän on ennenkin leikitty!
Toisaalta se, miten huvitumme Matin ja Liisan säikkymistä uuden ja oudon ilmiön kohdatessaan, vertautuukin nykyihmisen neuvottomuuteen digimaailman ja mahdollisesti tekoälynkin määräysvallassa. Eikä se naurata yhtään.
Ennen näytelmän alkua näyttelijät esittäytyivät ja kertoivat, mitä on luvassa, ja esityksen päätyttyä yleisöllä oli mahdollisuus kommentoida tai kysellä. Konseptissa on varmaankin otettu huomioon Liikkuvan Näyttämön esitysten kohderyhmien tarpeet, mutta kyllä Kellariteatterin ensi-illassakin riitti rupateltavaa.
Ritva Alpola
Rautatie
- Perustuu Juhani Ahon romaaniin
- Sovitus Auvo Vihro
- Ohjaus Työryhmä
- Taiteellinen vastaava Riikka Papunen
- Rooleissa Auvo Vihro, Minna Hokkanen, Annuska Hannula
Liikkuvan näyttämön esityksen ovat yhteistyössä tuottaneet Tampereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri. Projektin yhteistyökumppani ja mahdollistaja on Tampereen kaupunki.
Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 24.10.2024. Esityksiä 23.11. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hildur, islantilainen kovapintainen ja suolavedessä surffaten marinoitunut poliisi kamppailee itseään vastaan
TEATTERI | Turun kaupunginteatterin lavalla on maailman kaunein siipi, aalto, lokki tai sipsi.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Veijo Rönkkönen loi kokonaisen ITE-maailman ja Aapo Stavén toi sen lavalle – arviossa Veijo
TEATTERI | Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alunpitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
Kolme naista pyörittää miestä – arviossa Helsingin kaupunginteatterin Lempi
TEATTERI | Minna Rytisalon Lempistä dramatisoitu näytelmä luottaa liikaa kerrontaan. Itse Lempin persoona jää hataraksi.