Jos vuodessa on yksi päivä, joka ei saa mennä pilalle, se on joulu. Komediateatterissa onkin tänä syksynä tarjolla lapsille todellinen trilleri, kun SOS – Salainen Osasto Seitsemän joutuu pysäyttämään rikollisen, joka yrittää varastaa koko kylän joululahjat.

Brittiläinen käsikirjoittaja Glyn Maxwell on onnistunut dramatisoimaan Enid Blytonin jännitystarinasta loistavan näytelmätekstin, jota Suomen teatteriopiston näyttelijäopiskelijat käsittelevät Ola Tuomisen ohjauksessa hienosti. Näyttämölle syntyy Blytonin Viisikko- ja SOS-kirjoista tuttu, kutkuttavan jännittävä mutta lempeä tunnelma, joka vetoaa sekä lapseen että aikuiseen.

Jännitys säilyy alusta loppuun

Jo heti ensimmäinen näyttämökuva tempaisee hienosti mukaansa. Varjoista ilmestyy esiin yläilmoissa laulava enkelihahmo, jonka mörisevästi puhuva partamies houkuttelee mukaansa.

– Tuo on pahis, kuiskaa kahdeksanvuotias seuralainen ja on heti silminnähden myyty.

Tarinan pahis Joko (Johannes Rajala) haluaa kostaa kyläläisille vankilareissunsa ja aikoo varastaa akrobaattina työskentelevän sukulaistyttönsä Goldien (Jennika Vikman) avulla kaikkien joululahjat.

Ensimmäisestä hetkestä luotu jännitys säilyy ja tiivistyy aivan esityksen loppumetreille asti. Sympaattiselle lapsietsivien joukolle ropisee tasaisesti uusia johtolankoja, joiden avulla joulua uhkaava mysteeri vähitellen ratkeaa.

Henkilöhahmot rakentuvat hienosti

Varsinaisen mysteerin lisäksi noin puolentoista tunnin esitykseen on saatu mahtumaan myös Blytonin-kirjoihin olennaisesti kuuluvia ihmissuhdekuvioita ja herkuttelua. Esimerkiksi salaisen osaston johtajan Peterin (Antti Heinonen) ja Jackin uteliaan pikkusiskon Susien (Anna Haavisto) välinen jännite näkyy ja kehittyy hienosti läpi esityksen.

Myös Blytonin lapsihahmoille kirjoittamilla erilaisilla luonteenpiirteillä on tilaa nousta esiin. Erityisen hurmaava on Pauliina Eilolan näyttelemä Susien räiskyvä ystävä Binkie, jonka tunteet heittelevät sekunnissa laidasta toiseen. Opistolaisten näyttelijänsuoritukset ovat keskenään hieman epätasaisia, mutta aikuinenkin katsoo kaikkia kiusaantumatta.

Ei aivan perheen pienimmille

Esityksen herkullisimmat hahmot ovat Anna Haaviston Susie ja etenkin Pauliina Eilolan Binkie.

Lavastus on suhteellisen pelkistetty, mutta vie yhdessä valojen ja äänien kanssa hienosti tunnelmasta toiseen. Pimeässä metsässä sijaitseva, tarinan pahisten asuttama autiotalo on oikeasti melko karmiva, kun taas lasten päämajana toimivassa Peterin ja Janetin perheen ulkorakennuksessa vallitsee lämpimän kotoisa tunnelma.

Paikoin jännitys on niin käsin kosketeltavaa, että aivan pienimmille lapsille esitys on varmasti liiankin pelottava. Esikoululainen tai koululainen, jota lasten etsiväkirjat ja seikkailut kiinnostavat, on sen sijaan täydellisesti kohderyhmää. Seikkailukirjoja ahmiva kahdeksanvuotias seuralaiseni piti näkemästään vähintään yhtä paljon kuin minä.

Kaisa Järvelä