Riikka Rantanen ja Petja Pulkkinen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen
TEATTERI | Kari Arffmanin ohjaamassa musikaalissa on ajankohtainen ja jäntevä tarina. Se heittää katsojilleen nipun kysymyksiä ja suuria tunteita.
”Kaikkien vihaamasta nuoresta tuleekin kuoltuaan projekti, johon luokkakaverit voivat kiinnittää tunteensa.”
ARVOSTELU
Rakas Evan Hansen
- Käsikirjoitus: Steven Levenson
- Musiikki: Benj Pasek & Justin Paul
- Ohjaus: Kari Arffman
- Esitys: Helsingin kaupunginteatteri 4.10.2023
Raastava, sydämeen käyvä, ristiriitainen. Harvemmin näin voi sanoa musiikkiteatteriesityksestä.
Musikaali on tuomittu höttöön. Sen tehtävä on viihdyttää ja keventää katsojansa olotilaa.
Välillä musikaali pääsee yllättämään. Helsingin kaupunginteatterin Rakas Evan Hansen on sellainen.
Kyllä, se on tehty amerikkalaisen perinteen mukaisesti niin, että siinä on selkeä päähenkilö ja kehityskertomus.
Abiturientti Evan Hansen on se nuori, jota voi vain kiusata. Kirjoittaessaan erityislahjakas, mutta muuten tönkkö, joka ei saa edes kipsiinsä nimmareita.
Yksi sentään, se koulun pahis, sutaisee harakanvarpaansa Evanin näkyvimpään osaan kohtalokkain seurauksin.
* *
Kun nuori kuolee oman käden kautta, se on valtava tragedia. Siitä tämä musikaali käynnistyy. Mutta entä jos hän, joka kuolee, on epämiellyttävä, ilkeä, väkivaltainen – siis täydellinen pahis? Häntä eivät sydämestään sure edes sisko tai isä.
Se vasta on tragedia.
Yksinhuoltajan poika, autismin kirjoon sijoittuva Evan kytkeytyy omituisella tavalla Connorin kohtaloon, kun Connorilta löytyy taskusta kirje, joka otsikon perusteella on osoitettu Evanille.
Evan on tosin kirjoittanut sen itselleen tsemppauskirjeeksi terapeutin kehotuksesta.
Mutta kirje on vanhemmille edes pieni valonpilkahdus pojan synkästä elämästä. Tällä oli sittenkin ystävä, no ainakin joku ihmissuhde.
Siitä tapahtumat alkavat vyöryä sellaisiin mittasuhteisiin, jotka vain internetin aikana ja somekulttuurissa ovat mahdollisia.
Kaikkien vihaamasta Connorista tuleekin kuoltuaan projekti, johon luokkakaverit voivat kiinnittää tunteensa, jota elätetään alustoilla, jonka muistolla voidaan kerätä rahaa ja joka antaa myös Evanille uuden merkityksen.
Evan kiertyy valheeseensa yhä tiukemmin, koska se tekee hänestä hetkeksi suositun.
Connorin muistojuhlassa pidetty puhe tekee Evanista lähes pyhimyksen.
* *
Helsingin kaupunginteatterin uutuusmusikaalissa on niin jäntevä ja moneen ulottuva tarina, että sen kautta tulee mietityksi paitsi kiusaamista, myös perhedynamiikkaa, taloudellista eriarvoisuutta, nuorten mielenterveysongelmia, somen valtaa, yksinäisyyttä, kuolemaa ja jälkeenjääneiden mahdollisuuksia selviytyä.
Tarina on iso, koskettava ja nuorten esittäjien harteilla. Evanina Petja Pulkkinen teki kyllä sellaisen vaikutuksen, että pala ei meinannut laskeutua ollenkaan nieluun. Uskon, että hänen kanssaan vuorotteleva Julius Suominen on samaa tasoa. Molemmat ovat Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan kasvatteja.
Pulkkinen kykenee yhdistämään Evanin jähmeään kehonkieleen kasvojen kaikki tunteet sekä eläytyvän ja jäntevän laulun.
* *
Vastavoimana ja nettivalheille alustoja värkkäävänä Jarretina Samuli Pajunen luo täydellisen laskelmoivan nuoren miehen, joka tahkoaa tuottoa, vaikka kuolleen kasvoista puristetuilla pinsseillä ja jolle Evanin ja Connorin oletettu suhde on vain myyntivaltti.
Connorina Niki Rautén lehahtaa tuonpuoleisesta sarkastisesti kommentoimaan maanpäällisten surujuhlia ja Evanin sotkuja. Rautén on melkoinen tekijä, vaikka valmistui Nätyltä vasta pari vuotta sitten.
Kehon kieli ja musikaalisuus, ilmeikkyys ja suvereeni lavan hallinta iskevät jo kättelyssä silmään.
Evanin ihastuksena ja Connorin sisarena Riikka Riikonen tekee ehjän, vahvan nuoren naisen, joka ei halua tulla muistetuksi vain ”sen kuolleen siskona”. Riikonen laulaa herkät osuutensa todella sykähdyttävästi.
Lumi Aunion Alana on koulun sometykin roolissa se pippuri, jonka kautta asiat tapahtuvat. Ärsyttävä Alana tietää, miten klikkauksia lypsetään. Aunio on kirpeässä roolissaan todella kiinnostava.
Kun Helsingin kaupunginteatteri etsii nyt nuoria katsojia täyttämään penkit, näillä solisteilla se onnistuu. Vertaisten taitojen arviointi on osa teatterielämystä.
* *
Taitoa ja tunnetta, sitä teatterista haetaan. Tunnetta saatiinkiin monella tasolla. Vieressäni itkettiin moneen kertaan liki kolmetuntisen esityksen aikana.
Oli monta syytäkin. Evanin ja tämän Heidi-äidin suhde on monimutkainen, mutta molemmille tärkein ihmissuhde juuri nyt. Heidän on pärjättävä, vaikka rahat ja yhteinen aika ovat vähissä ja poika vaatii pystyssä pysyäkseen äidin kaiken valppauden.
Nina Tapio elää äitinä ainokaisensa rinnalla tämän lahjakkuuden tunnistaen ja sosiaaliset rajoitteet unohtaen. Tapio on sympaattinen laulaja ja osuva valinta rooliin.
Connorin vanhempina Sanna Majuri ja Antti Timonen ovat paljon ristiriitaisemmassa asemassa. He tarpovat eteenpäin pimeydessä. Cynthia-äiti haluaa uskoa poikansa inhimillisyyteen, olihan mukava Evan sentään tämän kaveri. Evan puolestaan eläytyy niin uuteen feikkirooliinsa, että kokee Connorin isän omakseen.
* *
Kari Arffmanin ohjaama musikaali ei kadota tekstillistä fokustaan, vaikka lavalla tapahtuu paljon. Antti Mattila on ratkaissut lavastuksen projisointitasoilla, joihin somemaailma sylkee viestejään, hymiöt kirkuvat ja mobiilit plimpauttelevat kommenttejaan.
Kun virtuaalimaailmassa eletään, klikkausten laskenta on hengityksen ja elon merkki.
William Ilesin videoissa avattaret tanssivat, netin verkostoissa tapahtuu kytkentöjä ja suosituimmat puheet toistuvat maagisia määriä.
Musikaali on saatu yllättämään myös visuaalisuudellaan. Orkesterin sijoittaminen takafondin taakse ei ole sekään huono ratkaisu. Ei varsinkaan, kun Eeva Konnun johtama kahdeksanhenkinen yhtye tekee kertakaikkisen upeaa työtä, erityiskiitos sellisteille Tiia Ignatiukselle ja Riikka Lampiselle.
Musiikki on ennen kaikkea tasapainossa muun tapahtumisen kanssa eikä solistien tarvitse prässätä. Kontun pianon ääressä johtamista on myös herkullista seurata. Benj Pasekin ja Justin Paulin monesti palkittu musiikki on sinänsä nykymusikaalin valtavirtaa, rytmisesti sähäkkää ja mukavasti soljuvaa, muttei erityisen mieleenjäävää. Erinomaiset sovitukset antavat sille enemmän ilmettä kuin melodiat.
Rakas Evan Hansen -musikaali on kasvukertomus, jonka loppu on vasta edessäpäin. Käsikirjoituksesta vastaava Steven Levenson on nikkaroinut tarinan, jolla vuollaan kultaa. Muuta ei Isossa Omenassa kannata tehdä.
Tällaisena se heittää katsojilleen nipun kysymyksiä ja suuria tunteita. Ja senkin totuuden, että kaikista meistä jää joku jälki tai ainakin pitäisi jäädä.
Mutta aivan varmaa on, että esityksen nähtyä on alttiimpi kysymään omalta tai lähipiirin nuorelta, mitä sinulle kuuluu.
Anne Välinoro
Rakas Evan Hansen
- Käsikirjoitus: Steven Levenson
- Musiikki ja laulujen sanat: Benj Pasek & Justin Paul
- Suomennos: Reita Lounatvuori
- Laulujen suomennokset: Hanna Kaila
- Ohjaus: Kari Arffman
- Koregrafia: Antti Lahti
- Lavastus: Antti Mattila
- Kapellimestari: Eeva Kontu
- Pukusuunnittelu: Elina Kolehmainen
- Valo- ja videosuunnittelu: William Iles ja Toni Haaranen
- Äänisuunnittelu: Jaakko Virmavirta
Suomen kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin päänäyttämöllä 28.9.2023. Esityksiä 27.4.2024 asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hildur, islantilainen kovapintainen ja suolavedessä surffaten marinoitunut poliisi kamppailee itseään vastaan
TEATTERI | Turun kaupunginteatterin lavalla on maailman kaunein siipi, aalto, lokki tai sipsi.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Veijo Rönkkönen loi kokonaisen ITE-maailman ja Aapo Stavén toi sen lavalle – arviossa Veijo
TEATTERI | Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alunpitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
Kolme naista pyörittää miestä – arviossa Helsingin kaupunginteatterin Lempi
TEATTERI | Minna Rytisalon Lempistä dramatisoitu näytelmä luottaa liikaa kerrontaan. Itse Lempin persoona jää hataraksi.