Teatteriarvostelu: Jyväskylän kaupunginteatterin syksy alkoi näyttävästi Maiju Sallaksen ohjaamalla suurmusikaalilla Phantom – Pariisin oopperan kummitus.

Jyväskylän kaupunginteatterin Phantom – Pariisin oopperan kummitus, ensi-ilta 7.9.2019.

Jyväskylän kaupunginteatterin syksy alkaa näyttävästi Phantom – Pariisin oopperan kummitus -suurmusikaalilla. Arthur Kopitin käsikirjoittaman ja Maury Yestonin säveltämän teoksen vaikuttimena toimii Gaston Lerouxn goottikauhuromaani Oopperan kummitus vuodelta 1910. Kopitin käsikirjoitus valmistui musikaaliksi tv-sarjan kautta koukaten, sillä Andrew Lloyd Webberin säveltämä versio samasta aiheesta ehti Broadwaylle ensin. Yestonin säveltämänä Phantomia kuullaan Suomessa toista kertaa. Edellisen kerran sitä esitettiin Helsingin kaupungiteatterissa vuonna 1993.

Tarina kertoo naamiokasvoisesta Erik-kummituksesta, joka elää Pariisin oopperatalon alla risteilevissä katakombeissa. Oopperan johtajan vaihtuessa kummituksen sanelemat säännöt kumoutuvat naurettavana taikauskona. Uuden johtajan vallanhimoinen vaimo Carlotta keinottelee itsensä oopperan ykkössopraanoksi epämusikaalisuudestaan huolimatta. Erik, joka elää rakkaudesta musiikkiin ja kauneuteen, aloittaa julmat toimensa kurittoman oopperanjohtajan ja kauneutta ymmärtämättömän Carlottan aikomusten estämiseksi.

Samaan aikaan kadulla laulava Christine saa oopperaa rahoittavan samppanjakeisari Philippen suosituksella paikan oopperasta, Carlottan tahdon mukaisesti puvustosta. Puvustossa laulavan Christinen enkelimäinen ääni saa Erikin tulemaan esiin ja aloittamaan Christinen laulunopetuksen. Heidän välilleen kehkeytyy omalaatuinen rakkaussuhde, joka saa lisäjännitettä kolmiodraamasta, kun Philippe tunnustaa Christinelle rakkautensa.

Tarinalinjoja yhdistävänä tekijänä toimii rakkaus: on romanttista rakkautta, on intohimoista rakkautta musiikkiin, taiteeseen ja kauneuden kokemukseen. Draamaa synnyttävänä kontrastina toimii rakkautta uhkaava pohjaton kunnian- ja vallanhimo.

Yllättävää upottavuutta

Vaikka käsikirjoitus on paikoin ronskin suoraviivainen, esityksen maailmaan on helppo upota Jari Puhakan johtaman orkesterimusiikin, laulujen sekä visuaalisten ja dynaamisten näyttämökuvien siivellä. Lavastus ja valot muodostavat kaksi vastakkaista vaikutelmaa: gotiikan koristeellisen ja ylöspäin suuntautuvan linjan sekä katakombien maanalaisen, alaspäin roikkuvan maailman. Puvuissa herkutellaan 1900-luvun alun Pariisilaisen oopperan teatraalisuudella ja fantasiatyylillä. Lisätehosteet säpsäyttävät näyttämökuvan eloon aika ajoin.

Lauluroolit vaativat näyttelijöiltä monipuolisuutta, sillä tyylilaji vaihtelee klassisesta kevyeen puhelauluun asti. Päärooleissa taituroivat Erikinä komeaääninen Riku Pelo, Christinenä Johanna Isokoski ja vuoroin Saara Jokiaho. Katsomassani näytöksessä Isokosken selkeä, heleänkirkas ääni ja tulkinta tuntui sopivan itsenäisen ja määrätietoisen Christinen rooliin täydellisesti.

Kohtaukset etenevät soljuen, rytmin vaihdokset ovat toimivia ja näyttämöllisten elementtien yhteistyö on saumatonta. Maiju Sallaksen ohjaama kokonaisuus onnistuu luomaan oopperan kulisseista ja katakombeista heti alussa toden tuntuisen ja uskottavan maailman, joka imaisee katsojan mukaansa kuin vahingossa.

Eri-kummituksen roolissa taituroi Riku Pelo.

Tiivis ja ehjä kokonaisuus

Esityksen alkupuoli käynnistyy karnevalistisella vauhdilla ja vinksottavalla huumorilla, esitellen samalla parodisesti oopperan kulissien takaista veristäkin kilpailua. Carlotta (Tytti Vänskä) saa yleisön lämpenemään hersytellen diivan eleitä ja musiikillisia ylilyöntejä taidokkaasti.

Vaikka kauhun elementti revittelyssä hiukan litistyykin, yliluonnollisen taso säilyy liikkeellisellä tasolla. Kummituksen kohtauksissa mukana liikkuu taidokas tanssijakuoro, jonka nykivän ja orgaanisen liikkeen yhdistelmä kuvittaa maanalaista maailmaa ja selittämättömän tasoa. Jouni Prittisen luoma liikekieli ja koreografia kannattelevat tarinan kahta eri maailmaa tyylikkäästi.

Esityksen jälkipuolella rytmi hidastuu hahmojen, suhteiden ja tematiikan syvetessä. Erikin ja Christinen suhde monimutkaistuu sydäntäsärkevällä tavalla. Rakkaus kurottaa silti käsiään yli erilaisten maailmojen.

Mieluisaan katsomiskokemukseen vaikuttaa kieltämättä myös nostalgia: 1990-luvulla lapsena televisiosta katsottu Oopperan kummitus. Miljööstä tihkuva tunnelma upposi mieleen jo silloin. Jyväskylän kaupunginteatterin esitystä voi joka tapauksessa suositella musiikin, ooppera- ja teatterimaailman intohimoisten käänteiden, romantiikan, hiukan vinksottavan huumorin, mystiikan ja fantasian toimivana tiivispakkauksena.

Päivi Röppänen

Phantom – Pariisin oopperan kummitus

Teksti Arthur Kopit
Musiikki Maury Yeston
Musiikin sovitus Jari Puhakka
Suomennos Marika Hakola
Ohjaus Maiju Sallas (vier.)
Lavastaja Annukka Pykäläinen (vier.)
Pukusuunnittelija Tuovi Räisänen
Koreografi Jouni Prittinen (vier.)
Kapellimestari Jari Puhakka
Valosuunnittelija Japo Granlund
Äänisuunnittelija Mika Filpus
Kampaukset ja maskeeraus Suvi Taipale ja Anniina Saari
Lauluvalmentaja Juho Eerola (vier.)

Rooleissa Riku Pelo (vier.) Saara Jokiaho, Johanna Isokoski (vier.), Pekka Hiltunen, Jouni Salo, Henri Halkola, Tytti Vänskä, Hannu Lintukoski, Markus Virtanen, Hanna Liinoja, Ringa Aflatuni (vier.), Anneli Karppinen, Asko Vaarala, Piia Mannisenmäki, Hegy Tuusvuori, Taina Reponen, Pietari Pentikäinen (vier.) Joonatan Pihlainen, Heikki Niininen, Dora Seitovirta, Alma-Ruut Karjalainen, Eveliina Holm, Joel Nurmi, Kia Grönlund ja Sofia Sallinen.

Orkesteri Jari Puhakka (kapellimestari), Heta Forstén / Kaisa Ivars (viulu), Saara Renvall / Juha Malmivaara (sello), Matti Ekman (koskettinsoittimet), Matti Laukkanen / Panu Korhonen (koskettinsoittimet), Jani Saaranen / Ilpo Soikkeli (trumpetti), Jussi Järvenpää / Marielle Harri (käyrätorvi), Esa-Veli Riuttamäki / Markus Lajunen (huilu), Kristjan Parts / Mikko Tourunen (klarinetti), Jani Koskela / Veli-Matti Silanterä (basso), June Binnie / Hannu Leppänen (lyömäsoittimet)

Ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterissa 7.9.2019. Esityskalenteri täällä.