Siskon neljä muotoa. Kuva: Kansallisteatteri
TEATTERI | Veljelleni on yksinpuhelu eli monologi, mutta sen esittämisen ohjaaja Otto Sandqvist on jakanut neljälle näyttelijälle.
”Miten suhtaudut ihmiseen, joka hengittää ja syö, mutta ei juuri muuten vie huomiota?”
ARVOSTELU
E. L. Karhu: Veljelleni
- Ohjaus: Otto Sandqvist
- Rooleissa: Niina Hosiaisluoma, Sara Melleri, Herman Nyby, Emma Pälsynaho
- Esitys: Kansallisteatterin Taivassali 24.9.2024
Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin
Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää seuraavat seitsemän kuukautta Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.
* *
No nyt on kriitikko pulassa.
Viisikko oli muinoin pulassa, mutta nyt hakee kriitikko tärkeimpiä työkalujaan, sanoja.
Se on jo hyvä merkki.
E. L. Karhun eli Emilia Pöyhösen Veljelleni-näytelmä on syntynyt samannimisen romaanin pohjalta.
Pöyhönen muutti nimensä Karhuksi hyvästä syystä.
Hän löi läpi Saksassa ja Leipzigin teatteri on nykyään hänen draamojensa otollisin esityspaikka.
Pöyhönen on taas kansainvälisesti aika mahdoton nimi lausua, kirjoittaa ja muistaa. Karhussa on ironiaa, tunnettuutta ja potkua.
Hyvä. Mutta tähän Veljelleni-näytelmään.
Pidän siitä ja samaan aikaan kammoksun sitä, vaikken osaa oikein selittää näkemääni.
Olen nimittäin miettinyt nyt viikon verran, mitä Kansallisteatterin Taivassalissa oikein tapahtui.
Edessäni istuneet keski-iän ohittaneet herrasmiehet olivat napanneet liput ”johonkin esitykseen vaan”, kun pääkaupungissa piti saada ilta kulumaan.
Heille tuli väliajalta kiire lähibaariin. Oli se sen verran outo juttu.
* *
No oli ja on.
Ai että tekee niin teatterille, katsojille kuin näyttelijöillekin hyvää, että esittämään on pakko lähteä nollasta.
Veljelleni on yksinpuhelu eli monologi, mutta sen esittämisen ohjaaja Otto Sandqvist on jakanut neljälle näyttelijälle.
Mikrofonit ovat oleellinen osa tulkintaa. Mikrofoni muuttaa äänen, tekee puheesta esitystä, vieraannuttaa.
Neljä näyttelijää ovat mahdollisimman erilaisia. Emma Pälsynaho on nuori teatterikoululainen, perussievä nainen.
Anteeksi, nyt on pakko mennä ulkonäköön, sillä E. L. Karhu pohtii tekstissään juuri ulkoista habitusta, arkisemmin sanottuna ihmisen viehätysvoimaa, painoa, mielenkiintoisuutta, puoleensavetävyyttä, kauneutta, elämänvoimaa.
Herman Nyby on merkittävästi ylipainoinen, raskastekoinen, binääriseen sukupuolimäärittelyyn taipumaton, mutta huomattavan taipuisa henkilö, jota ei voi olla huomaamatta.
Häntä alkaa välittömästi tuijottaa ihmetellen ja salaisesti ihastellen. Olenko sirkuksessa?
Hän esittää myös nuorta päähenkilönaista, siskoa.
Niina Hosiaisluoma on totuttu näkemään koomisissa rooleissa. Hän on rehevä keski-ikäinen nainen, vähän uneliaan oloinen ja sopii bussipysäkille jonon viimeiseksi hävitäkseen huoletta massaan.
Hänkin on Sisko.
Sara Melleri on nuoren päähenkilönaisen viimeinen neljännes. Hänessä on jonkinlaista karvautta ja uteliaisuutta eikä rivo laukaisu olisi tästä suusta mikään yllätys.
Hän saattaisi vaikka jutuillaan uuvuttaa kuulijansa.
Näyttelijät ovat persoonina täysillä mukana tässä roolipelissä.
Kvartetti paloittelee massiivisen monologin katsojan lautaselle ja tarjoaa sen kuin ravintolamestari uusia makuvivahteita hihastaan ravistellen.
Jotenkinhan epäsuosittu ja mielenkiinnoton päähenkilö on yleisölle katettava.
* *
E. L. Karhu ei tyydy tarinoissaan tavanomaiseen.
Veljelleni kertoo ihmisestä, joka ei kiinnosta ketään.
Hän on huoneeseensa kätkeytyjä, unpopular girl. Hän elää veljensä tempausten kautta.
Veli on suosittu ja hänellä on tyttöystäväehdokkaita. Niitä päähenkilö arvioi ja seuraa.
Hän seuraa myös Kauniit ja rohkeat -televisiosarjaa videokaseteilta ja siinä erityisesti Sally Spectraa.
Darlene Conleyn 18 vuoden jyystö fiktiivisenä Sally Spectra -hahmona on päähenkilölle yhtä tärkeä elämänsisältö kuin ämpärikaupalla irtokarkkeja.
Päähenkilö simuloi elämää, tarkkailee elämisen tapoja, mutta välttelee lähtemästä mihinkään oikeasti mukaan.
* *
Aika jännää tai uuvuttavaa katsojalle. Miten sen nyt ottaa.
Mutta tähän tilanteeseen Karhu haluaa katsojan juuri pysähtyvän.
Miten suhtaudut ihmiseen, joka hengittää ja syö, mutta ei juuri muuten vie ilmatilaa?
Joka on lähtökohtaisesti jo epäsuosittu, lihava, passiivinen, iloton, ei huolehdi itsestään. Vain on.
Ja joka puhuu ja puhuu ja puhuu, kertoo monotonisella äänellä päivänsä kulusta sietämättömän yksityiskohtaisesti, ihokarvojaan nypläten.
Hyvä. Kyseessä voisi olla vaikka pakko-oireinen henkilö, joka tässä pääsee valokeilaan.
E. L. Karhun teksti on se, mikä tässä on kiinnostavaa. Monologi on yleensä puntarointia omien valintojen oikeellisuudesta ja avainkokemuksiin pysähtymistä, esityksenä dynaaminen temppurata.
Veljelleni on passiivisen, osallistumattoman ja kurkistelusta tyydytystä saavan ihmisen muotokuva.
E. L. Karhu vieraannuttaa mestarillisesti katsojan tavallisesta lavakatseesta.
* *
Kansa on jakautunut kahtia paitsi taloudellisesti, myös suhteessa huomiotalouteen.
On selfie-sakki ja ihan vaan elämäänsä elävät, joilla ei ole aikaa eikä halua somettaa.
Sitten on ihmisiä siltä väliltä. Jotain tarttis tehdä, mutta kun ei jaksa. Päivästä toiseen pääsee, jos muistaa syödä vaikka popkorneja.
Ihmisiä stalkkaamallakin tunnit kuluvat. Antaapa muiden hengästyä.
* *
Veljelleni menee syvälle ihmisyyteen, joka ihmissuhteiden puuttuessa tuottaa ihmisen kuoria tai särmikkäitä ajattelijoita.
Päähenkilö häilyy siinä välillä.
Hän näkee kirkkaasti toisten läpi, mutta ei kykene itse tekoihin.
Hän on ja ei ole.
Hän on kriittinen ja ironinen, mutta lihaansa hän ei halua altistaa elämän kiusalliseen heittelyyn.
Koska ei ole pakko.
Hän voi leikkiä elämää loppuikänsä, olla oman elämänsä paperinukke, pikaruoka ja tiktok-video.
Herman Nyby onnistuu tavoittamaan päähenkilön olemattomuuden käyttäytymällä ja liikuttamalla itseään kuin iso vauvanukke.
* *
Karamellintahmainen, sokerihumalainen tunnelma valuu näyttämöllä istuvien posliinikoirien ylle.
Ne ovat samoja koiria, joita tapaa pareittain tuijottamassa rannikkokaupungeissa merenkulkijan vaimon ikkunalaudalla ohikulkijoita ja jotka viestivät asennollaan, että kapteeni on merillä ja emännästä kiinnostunut saa astua kamariin.
Ai mitä tekemään? Päätelkää itse.
Merenkulkijain vaimot saattoivat jäädä elämän ikuisiksi sivustakatsojaksi, jolleivät ottaneet kohtaloaan omiin käsiinsä.
Vaikka sitten posliinikoirilla.
Anne Välinoro
Veljelleni
- Käsikirjoitus E. L. Karhu
- Ohjaus Otto Sandqvist
- Dramaturgi Georg Mellert
- Lavastussuunnittelu Virpi Nieminen
- Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
- Valo- ja videosuunnittelu Joakim Udd
- Äänisuunnittelu ja musiikki Vili Pääkkö
- Rooleissa Niina Hosiaisluoma, Sara Melleri, Herman Nyby, Emma Pälsynaho
Suomen-kantaesitys Kansallisteatterin Taivassalissa 19.9.2024. Esityksiä 19.10. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hildur, islantilainen kovapintainen ja suolavedessä surffaten marinoitunut poliisi kamppailee itseään vastaan
TEATTERI | Turun kaupunginteatterin lavalla on maailman kaunein siipi, aalto, lokki tai sipsi.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Veijo Rönkkönen loi kokonaisen ITE-maailman ja Aapo Stavén toi sen lavalle – arviossa Veijo
TEATTERI | Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alunpitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
Kolme naista pyörittää miestä – arviossa Helsingin kaupunginteatterin Lempi
TEATTERI | Minna Rytisalon Lempistä dramatisoitu näytelmä luottaa liikaa kerrontaan. Itse Lempin persoona jää hataraksi.