Saima (Anni-Maija Koskinen) ja Maija (Elina Ruti). Kuva: Pia Simonen

Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Milläs Saima muuten leuhkis, jollei Saimaa vaivais keuhkis.

Saima Harmajan (1913–1937) liian lyhyt elämä on suomalaisten runotyttöjen kallein aarre.

Eikä tarvitse olla runotyttö, voi olla kuka hyvänsä liikuttuakseen siitä elämänvoimasta, huumorista ja tarmosta, jolla Saima Harmaja tätä todellisuutta hengitti.

Elina Ruti sai vuonna 2023 Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston myöntämän kärkihankeapurahan työryhmälle tehdäkseen Saimasta kahden naisen musikaalin, Saima Harmajan päiväkirjan.

Nyt on potti osunut oikeaan kohteeseen. Anni-Maija Koskinen on löytänyt sävelkielen, jonka lempeä kosketus on Harmajan sanankäytön luokkaa.

Pitkään aikaan en ole istunut teatterin katsomossa tajuamassa, miten viiltävän huolettomasti oman elämäni päivät soljuvat ja miten vakavan sairauden merkitsemä puristaa jokaisesta hetkestä kirkastuneita merkityksiä.

* *

Saima Harmaja oli epävarma runoutensa perillemenosta, tavoitteli oikeita ilmaisuja tavoittelemasta päästyään, uneksi, mutta ennen kaikkea iloitsi.

Hänellä oli poikkeuksellista huumorintajua myös kärsimyksen kääntelemiseen.

Anni-Maija Koskinen löytää Saimaansa hyvän painiotteen.

Koskinen ei tyydy Harmajan runojen tulkintaan. Nyt on kyse paljon isommasta. Lavalla astelee karismaattinen esiintyjä, elämänvoimaa ympärilleen valava tekijä.

Kun isossa, ensemblen vahvuuteen perustuvassa musikaalissa huomio kiinnittyy koneiston monipuoliseen käyttöön, joukkovoimaan ja -taitoihin, tässä katsoja pääsee nautiskelemaan solistin pitkästä, ainutlaatuisella taidolla punomasta linjasta.

Olen aivan otettu.

Koskisella on lumoajan kauha, jolla hän annostelee Harmajan tekstiä ja herkkyyttä. 

Tämä monilahjakkuus on säveltänyt lisäksi yksinkertaisen pitävää ja melodisesti kaunista satsia, jota Niklas Hagmark ja Matti Hussi varioivat, muuttavat sydämen sykkeeksi ja rikastuttavat erilaisin sointiteknisin ideoin.

Sello, harmoni ja piano avautuvat upeasti uusiin sfääreihin, niihin joita Harmaja vimmatusti tavoittelee.

Kun ilo voittaa. Anni-Maija Koskinen Saima Harmajana. Kuva: Pia Simonen

* *

Tarinan juoni on pelkistettynä tämä. 

Tämän ajan runotyttö Maija innostuu Harmajan päiväkirjoista.

Hän on myös aloitteleva muusikko, jota musisoinnin paineet koettelevat liikaa. Hän etsii omaa tietään esiintyjänä.

Avaako sen voitto laulukilpailussa, oma luova projekti vai usko itseen?

Ja voisivatko Harmajan päiväkirjat olla avain rentoon itseilmaisuun?

Elina Ruti käy Maijan, Saiman äidin ja synnyttämisen hetkellä kuoleman omakseen ottaman Outi-siskon hahmoissa dialogia arvoituksellisen Saiman kanssa, jonka runot koskettavat nuorta naista aina vain enemmän.

Harmaja on tässä sovituksessa ahdistuksen selättäjä ja valoa kohti vaeltaja.

Todellisuudessa Saima Harmaja kärsi ahdistuksesta ja masennuksesta jo varhaisteinivuosista lähtien.

Hän kiersi hoitopaikasta toiseen ja lopullisen menolipun 17-vuotiaalle antoi tuberkuloosidiagnoosi.

Niklas Hagmark ja Matti Hussi musisoivat sydämiin. Kuva: Pia Simonen

* *

On sanottu, että äiti Laura Harmaja loi Harmaja-myytin editoimalla ja julkaisuttamalla postuumisti Saiman päiväkirjoja ja kirjeitä runokokoelmien ohessa.

Oli miten oli. Harmajan runot kulkevat pimeydestä valoon, rauhattomuudesta lepoon, hämäryydestä kirkkauteen.

Ne julistavat lohtua, elämän ja kuoleman hienonhienoa rajaa ja ihmisen vaappumista sen yli.

Ja vuotta ennen menehtymistä syntyy tämä täydellinen ele kuolemasta:

On maa (1936)

”On maa, johonka unten jäljet katoaa.

Lähemmäs sitä askeleeni vie
jokainen tie.

Min täällä menetin, sen löydän sieltä,
mi täällä soperrusta, selvää kieltä
on maassa, missä harha hajoaa.

(…)

On maa, johonka kaikki polut katoaa.

Ken siellä on, ei katso heijastusta,
mi meitä valaisee, kun tie on musta.

Hän katsoo silmiin itse Olevaa.”

* *

Ottakaa menolippu Lahteen. Nyt se kannattaa. Tätä aarretta on tarjolla vain helmikuun.

Vanha Juko on kaiken lisäksi hurmaava teatteritila.

Anne Välinoro

Ensi-iltailoa. Anni-Maija Koskinen ja Elina Ruti saavat esityksessä vankan taustan Niklas Hagmarkista ja Matti Hussista. Kuva: Anne Välinoro

Saima Harmajan päiväkirja

• Käsikirjoitus ja sävellys Anni-Maija Koskinen
• Runot Saima Harmaja
• Dramaturgi Onerva Helne
• Ohjaus Tapani Kalliomäki
• Ohjaajan assistentti ja kuiskaus Susanne Mast
• Lavastussuunnittelu Ola Blick ja Tapani Kalliomäki
• Lavasterakennus Antti Ruti ja Ola Blick
• Rooleissa Anna-Maija Koskinen ja Elina Ruti
• Ääninäyttelijät Teemu Palosaari, Mikko Jurkka, Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki, Hilda Koskinen, Liisa Vuori ja Annukka Blomberg
• Muusikot Matti Hussi (piano) ja Niklas Hagmark (sello)

Kantaesitys Teatteri Vanha Jukossa Lahdessa 5.2.2025. Esityksiä 23.2. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua