Roosa Söderholm. Kuva: Darina Rodionova

Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää seuraavat seitsemän kuukautta Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Jos ette tänä syksynä katso kuin yhden teatteriesityksen, menkää Espooseen.

Espoon teatterin Minna Graucher -musikaalissa on kaikki, mitä hyvin tehdyltä, mielenkiintoiselta, oivaltavalta ja sivistävältä esitykseltä voi toivoa.

Se on lisäksi hauska. Karmealla tavalla.

Jos nyt Vihtori Kosolasta ja Lapuan liikkeen kympeistä jotakin huvittavaa haluaa kokea, tässä onnistutaan nappiin siinäkin.

Mennään historiaa päin. Suoraan, kovalla, mutta rytmikkäällä kädellä ja kirkkain äänin.

Eevan Konnun musiikki ja kuusihenkisen ensemblen toimintavarmuus sen tulkintaan on lumoavaa. Bändi muuntuu kaikkeen, mitä dramaturgia tarvitsee.

Syntyy musiikillinen ja äänitaustallinen ylätaso, joka reagoi kuin sarjatuli. Ja silti kaikki näyttelevät kuin enkelit.

He ovat yhtä aikaa muusikkoja, kommentaattoreita, kosoloita, bändäreitä, kiihkeä kansanjoukko, hienostorouvia, työläisiä, vankeja, vapautettuja, olavipaavolaisia, mikawaltareita, tulenkantajia ja Minna Craucher.

Minna Craucher. Tai Maria Lindell.

Avioton lapsi, irtolainen, kurjuuteen tuomittu, josta tuli Suomen historian kuuluisin naishuijari, hän, joka päätti olla muuta kuin köyhä.

Laura Hänninen, Petrus Kähkönen, Jussi-Pekka Parviainen, Roosa Söderholm, Robert Kock ja Miiko Toiviainen muodostavat Espoon teatterin villintaidokkaan Minna Craucher -kokoonpanon. Kuva: Darina Rodionova

* *

Voi haluta olla toinen ja toimia niin.

1920-luvulla se vielä onnistui. Kukaan ei päässyt hetkessä väärän identiteetin jäljille.

Ihminen saattoi hetkeksi kadota, menehtyäkin ja palata takaisin tekemään temppujaan muina miehinä ja naisina.

Maria Lindelliä, Nokialla syntynyttä ja vankilasta vapautunutta neitoa auttoi työpaikka Kölnissä, Saksassa.

Sisäkkönä hän oppi hienoston tavat ja kielenkin kotitarpeiksi suomalaisia sekoittamaan.

Maria meni ja Minna tuli. Hotelli Ritzin ovet aukesivat, herrat kumarsivat ja idearikas nainen antoi sammon jauhaa.

Naisesta kuoriutui liikenainen. Craucher, tai von Craucher, perusti lehden, sittemmin Seuran, myi ilmoituksia, välitti sitä sun tätä ylellisyystavaraa, suunnitteli sisustuksia paremman väen tarpeisiin, perusti salakapakan ja salongin, otti lainaa ja pani rahan poikimaan.

Poliittinen aktiivisuuskaan ei ollut haitaksi, jos nouseva fasismi ja sen kotimainen formaatti Lapuanliike tarvitsi markkinoijaa.

Minna Craucher oli hengästyttävä nainen. Hän toimi jo, kun miehet vasta tuskailivat.

Petrus Kähkönen. Kuva: Darina Rodionova

Maria Lindell (Roosa Söderholm) löytää itsensä Minnana. Kuva: Darina Rodionova

* *

Ja tämän tuulitukan tulkintaan ohjaaja Riikka Oksanen on valjastanut ainakin neljä näyttelijää.

Sekin iskee tarinan ytimeen.

Eri persoonien piirileikillä ja hatunvaihdolla, oikeastaan puuhkanvaihdolla, Minna ui katsojan lähinäköön ja linsseihin eri äänillä ja vivahtein.

En voi itsekään olla varma, ketä katson.

Se on toiseksi heittäytymisen rikkaus ja kierous, kiehtovuus nyt ennen muuta.

Ja nämähän näyttelevät kuin saatanat. On käsittämätöntä, mikä määrä lahjakkuutta on nyt rysäytetty kerralla lavalle.

Kaikki syöksyvät suvereenisti koskettimien ääreen, kitaran varteen, rumpukoneelle, sellolle, rumpuihin.

1920-luvun charleston vaihtuu tulitukseen, rock jazzin keinuntaan, äänimaisema ujelluksesta ammusten napsahduksiin, marssin jytkeeseen, sihinään, suhinaan ja kalinaan.

Ambient on tässä. Unohtakaa äänipöydän kanssa suhertaminen.

Roosa Söderholm ja Laura Hänninen. Kuva: Darina Rodionova

Miiko Toiviainen. Kuva: Darina Rodionova

* *

Kyllähän Petrus Kähkönen nyt tekee sellaiset roolit, että suu jää auki hämmästyksestä.

Loistava hän on ollut musikaaleissa aiemminkin, vaikka nyt Tampereen Notre Damen kellonsoittajana, mutta tässä hänen muusikkoutensa on laulamisen ohella niin suvereenin laaja-alaista että heikompaa pyörryttää.

Mies pistää rummuilla sellaista satsia sanomisen vahvikkeeksi, että kapulat kipinöivät.

Tai hyökkää sellon kimppuun jousi miekkana ja tallaa tallaa maagisilla sormillaan.

Aivan käsittämättömän hyviä he ovat kaikki, Kähkösen ohella Laura Hänninen, Jussi-Pekka Parviainen, Roosa Söderholm, Robert Kock ja Miiko Toiviainen.

Hei todella toimivat ensemblenä, joka hoitaa näyttelemisen ohella kaiken kulissipainosta metalliportaiden liikutteluun.

Ai että nautin tästä sietämättömästä keveydestä, jolla näyttämö elää.

Laura Hänninen kitarassa. Kuva: Darina Rodionova

Minna (Petrus Kähkönen) kohtaa Olavin (Miiko Toiviainen) Pariisissa. Kuva: Darina Rodionova

* *

Aino Pennasen tekstissä seikkaillaan Maria-Minnan elämää niin kuin se oli, mutta tätä aikaa unohtamatta. 

Repliikkeihin on sekoitettu tämän ajan puheenpartta slangeineen ja vahva painotus on sinnekin, miten oman aikamme 20-luku tuntuu taas uskovan laitaoikeiston aatteisiin.

Maahanmuutolle piste ja perusarvoista maalle paalut.

Taas kerran kirkastuu myös nykyisen luo itsesi -sankaruuden kierous.

Jos tärkeintä on menestyä omin keinoin ja vaikkapa vaihtonahkoin, moraalin perään on turha kysellä.

Saat olla vaikka minkälainen viheltäjä, jos vain tuot rahaa.

Olavi Runolinna (Robert Kock) haluaa raivata häiritsevän itsenäisesti toimivan Minnan pois Lapuan liikkeen johdosta. Kuva: Darina Rodionova

* *

Minna Craucherin elämälle tulee piste Mechelinin kadun asunnolla 8.3.1932. Lapuanliikkeen ”kapteeni” on ottanut liikaa valtuuksia.

Olavi Runolinna, Lapuan liikkeen kiihkeitä toimijoita hänkin, ampuu petturia niskaan.

Lehdet saavat uutisaarteen, jota pöyhitään vuositolkulla.

Irtonumerot käyvät kaupaksi. Minna Craucher ruokkii kustannusalaa kuoltuaankin.

Mutta rakkaus Olavi Paavolaiseen, aikansa suurimpaan hurmuriin, taisi olla aitoa.

Outous veti toista outoa puoleensa.

Musikaalin vaikuttavin kohtaus löytyy tuon suhteen kulminaatiosta Pariisissa. Mustasukkainen Minna on valmis ampumaan rakastettunsa, ettei kukaan toinen tätä saa.

Paavolaisen tapa kesyttää hänestä villiintynyt nainen on sanalla sanoen aseistariisuva.

Hän syleilee tältä voiman.

Anne Välinoro

Minna Craucher

• Käsikirjoitus Aino Pennanen
• Ohjaus Riikka Oksanen
• Säveltäjä, musiikin harjoituttaminen ja vastaava kapellimestari Eeva Kontu
• Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen
• Lavastaja Tinja Salmi
• Valosuunnittelu Ville Mäkelä
• Äänisuunnittelija Tony Sikström
• Esiintyjät Laura Hänninen, Petrus Kähkönen, Jussi-Pekka Parviainen, Roosa Söderholm, Robert Kock, Miiko Toiviainen

Ensi-ilta Espoon teatterissa 18.9.2024. Esityksiä 14.12. asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua