Monologin muotoon tehty Woyzeck on synkkä ja vaikuttava teos – näyttelijän lisäksi rooleissa viinapullo ja pilleripurkki

Jasu Parviainen tekee naturalistisen ja rujon, mutta kauniin roolityön. Kuva: Rauli Katajavuori

Woyzeck on joensuulaisen Sirkus Supiaisen tulkinnassa noin puolentoista tunnin katsaus nuorehkon miehen eksistentiaaliseen kriisiin. Georg Buchnerin näytelmä kertoo Friedrich Johann Franz Woyzeckista, joka kamppailee monenlaisten identiteettiin ja elämän koukeroihin liittyvien vaikeuksien kanssa.

Tarina kertoo kuinka sorrettu ja herkkä nuori mies Woyzeck joutuu vastakkain elämän ikävien puolien kanssa ja kuinka kaikki kärjistyy lopulta traagiseen loppuunsa. Hänellä on tyttöystävä Marie ja lapsi. Woyzeck on köyhä ja tämän vuoksi toimii koekaniinina tohtorin omalaatuisissa kokeissa.

Ei sinänsä ihme, että näytelmää ovat usein tulkinneet teatteriskenen nuoret vihaiset miehet. Rauli Katajavuori ja Jasu Parviainen tuovat mukaan luultavasti hiukan tavallista enemmän sävyjä.

* *

Uimaharjusta lähtöisin oleva sirkustaiteilija ja teatterinjohtaja Rauli Katajavuori otti aikoinaan haasteen vastaan kun joku pohti, että onko Woyzeck mahdollista sovittaa monologin muotoon. Käy ilmi, että kyllä se on, mutta näytelmän sisäänpäinkääntyneisyys korostuu monologitoteutuksessa huomattavasti. Kompromissina puhtaan monologin sijaan kapteenia esittää viinapullo ja lääkäriä pilleripurkki. Veitsi on ihan vain veitsi kaikessa ahdistavassa kylmyydessään.

Näytelmä on laadukas ja hyvin ohjattu. Outokumpulaisen Jasu Parviaisen erittäin fyysinen ja voimakas läsnäolo lavalla on vaikuttavaa. Hän on valmistunut Riveriasta tanssijaksi.

Mikään hyvänmielen näytelmä ei Woyzeck etenkään Katajavuoren ohjaamana tulkintana ole, jos ei muutenkaan. Katajavuori laittaa Parviaisen suorastaan pursuilemaan fyysistä rujoutta. Vähän väliä näyttelijä kiihdyttää itsensä intensiiviseen raivoon tai epätoivoon tai selittää katkeraa monologiaan roiskien ympäriinsä herneitä, joita hän ensin on änkenyt suunsa täyteen. Esityksen äänisuunnittelu tukee dramaturgiaa saumattomasti ja tehokkaasti, joskin muutamassa kohtaa ongelmaksi muodostuu taustamusiikin voimakkuus. Parviaisen hetkittäin hiukan puuroisesti artikuloitu puhe hukkuu muutamassa kohtaa.

* *

Näytelmä esitetään pienessä kupoliteltassa Näyttämö-teatterin takapihalla Joensuussa. Tila on yhtä aikaa intiimi ja brutaali samaan tapaan kuin esitys muutenkin. Tila toimii tämänkaltaiseen esitykseen todella hyvin. Tuskainen monologi tulee pienessä teltassa kunnolla iholle ja intensiteetti on helppo pitää yllä pienilläkin eleillä. Esimerkiksi näytelmässä käytettävää tulta ei varmaan välttämättä tarvittaisi, mutta on toki ehdottomasti hienoa, että sitä käytetään. Myös valkokangas, jonka Parviainen näytelmän aluksi levittää, tulee monipuoliseen käyttöön.

On musavideomaisella tavalla hyvin vaikuttavaa, kun Parviainen raapii musiikin pauhatessa tekstiä kalvoille, jotka heijastetaan piirtoheittimellä yleisön nähtäväksi. Tunnelma kiristyy hyytäväksi. Samoin kankaan läpi näkyvän varjon tanssi tekee vaikutuksen. Niukka lavastus, jossa lavalla on vain tarpeellinen, korostaa samaa brutaalia tunnelmaa, joka syntyy jo siitä, että teltta on pystytetty kylmälle asvalttikentälle.

Kokemuksena esitys on aika raju, mutta tavallaan puhdistava.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua