Kuva: Kari Sunnari

Tampereella Työväen Teatterin iso näyttämö on leijonan kita. Se syö arvaamattomat. Kolmenkymmenen vuoden aikana siellä on aika monta kertaa epäonnistuttu.

Muistan onnistumiset paremmin kuin ne nielaistut.

Sirkku Peltola alkoi ottaa näyttämöä haltuun Suruttomilla ja Patukkaoopperalla. On ollut sanottavaa ja komea, taitava työryhmä toteuttajaksi. On ollut karvasta huumoria ja kipeyttä välitettäväksi.

Tiina Puumalaisen ja Teppo Järvisen ihan omanlaiset, visuaalisesti yliviritetyt testaukset ovat myös jääneet vahvoina mieleen.

Evita kohotti näyttämön suurine kuvineen pilviin, Chicago löysi ikäkulusta musikaalista rennon vaihteen.

Samuel Harjanteen oivallukset Billy Elliotista Kinky Bootsiin raikastivat lavan tehot nuorille katsojille.

Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonki on valmis. Nyt on aika juhlaan. Kuva: Kari Sunnari

Kova paikka

Momentum 1900 on kova paikka. Juhlitaan 120-vuotiasta työväenteatteria, sitä toista kansallisnäyttämöä.

Silloin pitää juhlia äänekkäästi, isolla vasaralla ja pulssi kiihtyen.

Niinkö?

Momentum on tehty muistuttamaan kansakuntamme kohtalonhetkistä vuosisatojen taitteessa, aivan kuten nytkin eletään kohtalonhetkiä sairaalloista vallankäyttöä edustavaa Venäjää uhmaten.

Vuonna 1900, Pariisin maailmannäyttelyyn Suomen paviljonkia valmistettaessa, mentiin kulttuuri edellä. Piti näyttää kuvin ja äänin, Liekki-ryijyin ja vihrein takoin, että täältä pesee ja taidolla.

Gesellius-Lindgren-Saarinen, Sibelius ja Vallgren, Thesleff ja Gallen-Kallela, kaikista oli kerrankin kivaa näyttää, että mehän osataan, tee perässä jos uskallat.

Niin, käsikirjoitus on oikealla asialla, muistuttamassa isoista kulttuuriteosta Suomen eteen.

Esityksen alku ottaa tämän kaiken tavattoman vakavasti. Isolla vasaralla jylmätään tahtia ja laulu pauhaa.

On hirveä hätä todistaa, että tämä on momentum.

Ville Vallgrenin (Martti Suosalo) ateljeessa patsaatkin heräävät eloon. Kuva: Kari Sunnari

Oikea-aikaisuus, onko sitä?

Momentum on siis hetki, jolloin asiat kannattaa nykykielellä laittaa esille, että ne saavat parhaan mahdollisen huomioarvon, oikea-aikaisuutta.

Momentumia ei kyllä tässä jytkeessä alkuosassa synny. Syntyy rasittavan deklamoivaa, uuvuttavaa vakuuttelua, julistusta ja niitä alleviivaavia tansseja, joiden liikekieli on koettu jo sadassa muussa teoksessa.

Ollaan niin jykevästi asialla kohti maailmannäyttelyä, että näyttelijäparan on vain roikuttava mukana.

Jotakin tässä on hämärtynyt tekijöiltä. Kohtausten hienovarainen kannattelu ydinrepliikeillä, latauksen kehittely, keveys, aito huumori, kaikki tämä loistaa poissaolollaan.

Kun päästään toiselle puoliajalle – oi, mikseivät nämä oivallukset syntyneet jo alkua huojentamaan? – ollaan kuin toisessa esityksessä. Ville Vallgren, jota Martti Suosalo tuttuine kujeineen tulkitsee, purkautuu ateljeessaan Havis Amandan tulevaisuudennäkyjä kiekkokansan palvontapaikkana hämmästellen.

Suurissa patsasajoissa projisointeina on tenhoa, elävien patsaiden tansseissa lumoa.

Tätä Emilia Keskivinkan tulkitsema nuori Verna tuli Pariisista hakemaan, taiteilijan kätten magiaa ja ihmisen suuruutta luovana toimijana. Tämä piristää hänet alakulosta, tästä hän saa voimaa omaan työhön.

Pariisin näyt ovat lavastaja Hannu Lindholmin juhlavuoden ensyklopedinen kattaus suurelle näyttämölle. On aina viihdyttävää tarkastella, miten joku aikakausi piirsi, kuvitti ja jopa valokuvasi omia kaupunkinäkymiään.

Tästä aarteistosta Lindholm on poiminut kuvastoa itselleen ja kasvattanut kavalkadin Pariisin terässiltojen rytmittäjäksi, Eiffel-torni maamerkeistä vahvimpana.

Mutta mistä Momentum lopulta kertoo, mitä se haluaa kertoa juuri meille, vuoden 2022 suomalaisille?

Vuoden 1900 rohkeudesta, taidosta ja ilosta. Iloa ja valoa sanoitukset hokevatkin uuvuttamiseen asti, miksihän?

Vai kertooko se sittenkin kansalaisyhteiskunnan ja työväenliikkeen juurista? Silloin tämä paketti pursuaa kyllä yli. Vernan ja Saska Pulkkisen herkästi tulkitseman Eliaksen rakkaustarina jonkinlaisena aatteellisena sidoksena on vähän kömpelö, niin dramaattisesti kuin se päättyykin.

Pariisin näkymät avautuvat koko leveydeltä TTT:n Suurelle näyttämölle. Kuva: Kari Sunnari

Kisa kannattaa aina

Eeva Kontun sävellykset ja ensemblenä toteutetut sovitukset ja Tony Sikströmin johtama orkesteri hallitsevat musikaalin perussävyjä, niin kuin kuuluukin. Musiikin värimaailma ei minun korvilleni nyt kirkastunut, johtuneeko kompressoidusta miksauksesta vai melodisten aiheiden toistuvuudesta.

Momentum ja Tampereen Teatterin Anastasia käyvät käsi kädessä samaan aikakauteen.

On taas kerran huikattava kiitos vuosisadan alun päättäjille: Hienoa, että saitte aikaiseksi kaksi kilpailevaa teatteritaloa. Vain kisa luo tasoa ja katsojille mahdollisuuden muodostaa erilaisia näkemyksiä teatterin mahdollisuuksista.

Anne Välinoro

Momentum 1900

• Käsikirjoitus Heikki Salo ja Sirkku Peltola
• Ohjaus Sirkku Peltola
• Sävellys Eeva Kontu
• Lyriikat Heikki Salo
• Musiikin sovitus Tony Sikström, Paavo Malmberg, Joonas Mikkilä, Eeva Kontu
• Kapellimestari Tony Sikström
• Koreografia Petri Kauppinen
• Lavastus Hannu Lindholm
• Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
• Valo- ja videosuunnittelu Eero Auvinen
• Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
• Käsikirjoitus- ja taustatyön assistentti Iiris Syrjä
• Ohjaajan assistentti Timo Saari
• Tanssikapteeni Soile Ojala
• Rooleissa Emilia Keskivinkka, Saska Pulkkinen, Jussi-Pekka Parviainen, Martti Suosalo, Janne Kallioniemi, Pihla Pohjolainen, Pauliina Saarinen, Hiski Vihertörmä, Juha-Matti Koskela, Aimo Räsänen, Petra Karjalainen, Petra Ahola, Mika Honkanen, Tatu Siivonen, Marko Keskitalo, Santeri Helinheimo Mäntylä, Anne-Mari Alaspää, Aleksi Aromaa, Nicolas Frimodig, Jasper Leppänen, Reetta Korhonen, Harry Laine, Marissa Lattu, Roope Myllyselkä, Soile Ojala, Ulla Paajanen, Veera Tapanainen, Anssi Valikainen

Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 7.9.2022. Esityksiä 29.12.2022. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua