Teatteriarvostelu: Seela Sella nähdään diktaattorin roolissa Tampereen Työväen Teatterin uudessa ensi-illassa. Aina tulee uusia natseja, Hitlerin koira Blondi muistuttaa.

Hitler ja Blondi – kantaesitys Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö 19.2.2020.

”Aina tulee uusia natseja.” – Blondi

Hitlerin ja Blondin viestinä on ihmisen tehtävä oppia tai ainakin yrittää nähdä se, mitä historia yrittää kertoa. Näytelmä kertoo Adolf Hitleristä ja hänen vaiheistaan, mutta samalla se kertoo asioista, joiden suhteen meidän on oltava hereillä.

* *

Ihan tavalliset ihmiset seurasivat Hitleriä ja pitivät tätä johtajanaan. Hänen toimiaan ja suunnitelmiaan pidettiin oikeutettuina. Keskitysleirit olivat totta. Niitä on vaikea ajatella.

Yllättäen lähemmäs tuota todellisuutta voi päästä näkemällä myös Hitlerin nimenomaan ihmisenä.

Pahuuden demonisointi ei lisää ymmärrystämme tai itseymmärrystämme. Vaikka holokausti itsessään esittäytyy historiassamme ihmisyyden alennustilana, mitä se kiistämättä onkin, ei se ole ainoa laatuaan.

Julmuudet maailmassa eivät myöskään ole loppuneet. Ne muuntuvat, jopa kehittyvät ja jatkuvat.

* *

Näyttämöllä liikutaan ikään kuin ajattomassa tilassa. – Hitler mesoaa, kuinka hänen profetioilleen ei tulla enää koskaan nauramaan.

Blondi on eläinystäväksi tiedetyn Hitlerin saksanpaimenkoira (Verneri Lilja). En kuitenkaan voi kiertää assosiaatiota siitä, että Blondi on myös Seela Sella itse. Tämän roolin hän on halunnut vielä tehdä ja rooli on hänelle kirjoitettu.

Näyttämöllä on aluksi niin Hitler kuin Sellakin, väistämättä. Tämä kuitenkin muuttuu pian. Sellan näytteleminen on taidokasta ja hän solahtaa rooliinsa käsittämättömällä vimmaisuudella. Hän on Hitlerinä uskottava, jopa luonteva.

Hänen naiseuttaan ei kuitenkaan käytetä näytelmän tematiikassa hyväksi. Hän esittää miestä, eikä käsikirjoitus anna tilaa Hitlerille naisena. Näyttämön Hitler on jopa sukupuoleton.

Verneri Lilja Blondina on tekemisessään sujuva ja varma. Koirana hän toimii ikään kuin kertojana kuvaten isäntänsä toimia ja elämää. Varsinainen eläimellisyys kuitenkin puuttuu.

Blondin rooli tuo esiin Hitlerin inhimillisen, tavallisenkin puolen ja siksi se on kokonaisuudessa hyvin olennainen.

* *

Hitler nimenä kätkee sisäänsä niin paljon konnotaatioita, että ihmistä sen takaa on vaikea kaivaa esiin. Lähtökohtaisesti tuntuu jopa epäolennaiselta ajatella henkilöä nimeltä Adolf Hitler kylpemässä tai teetä juomassa.

Se on kuitenkin erittäin olennaista juuri kaikessa tavallisuudessaan. Näytelmän ilmeisin sanoma onkin Hitlerin esittäminen inhimillisenä ihmisenä hirmuteoista huolimatta. Ja kääntäen: me ihmisinä olemme kykeneväisiä pahaan.

Pahuuden banaalius lävähtää katsojan naamalle ennen kuin tämä edes itse tajuaa sitä.

* *

Hitler kuvataan historian hahmona, jolla jo lapsena oli halu johtaa. Nuori Hitler haluaa taiteilijaksi jo varhain, mutta hänen isänsä ei hyväksy hänen ambitioitaan ja pahoinpitelee tätä lapsena. Isän kuoleman jälkeen nuoruus näyttäytyy onnellisena aikana ja kaipuu taiteilijaksi oli suuri.

Hitleriä ei kuitenkaan hyväksytä taideakatemiaan. Tämä on järjetön pettymys. Hänet torjutaan, mikä nostattaa hänen vihaansa. Hän näyttäytyy hahmona, joka suorastaan kiihottuu sodan syttymisestä ja isänmaan puhdistumisen mahdollisuudesta.

Hän on taiteilija, joka kokee olevansa pakotettu politiikkaan.

Schopenhauer on Hitlerille eräänlainen esikuva ja hän tukeutuu tämän sanontaan siitä, että taiteellisten nerojen kohtalona on tulla väärinymmärretyksi. – Schopenhauerille taide ilmentyi tapana paeta kärsimystä.

Tässä on myös jotain mahdollisesti olennaista. Hitler ei ehkä kokenut saavansa paeta omia kärsimyksiään taiteeseen ja hän pakeni sitä muualle, politiikkaan ja suurenhulluihin hirmutekoihin.

Schopenhauerilta Hitler sai epäilemättä myös kannustimia juutalaisvastaiseen ajatteluunsa ja näkemykseensä rotujen hierarkkisesta luonteesta.

* *

Blondi kuvaa isäntäänsä jyrkäksi hahmoksi, joka ei voi sietää heikkoutta tai atonaalista musiikkia ja joka ihannoi valtaa ja kansallismielisyyttä sekä väkivaltaa. Hän on julma ja kylmä ihminen, epävakaakin. Taipumus itsesääliin on ilmeinen.

Kasvissyöjä Hitler kutsuu lounaspöydässä lihalientä ruumiskeitoksi ja kertoo kauhujuttuja teurastamosta, jolla Puolassa oli vieraillut. Sattumoisin sama mies, joka mestaroi juutalaisten kansanmurhan. Mutta hänet tunnettiinkin nimenomaan eläinten ystävänä.

Toisaalta isäntä osaa olla myös lempeä ja hän on hyvä matkimaan ihmisiä ja ääniä. Hän muistaa myös hyvin melodioita, muttei osaa uida tai tanssia.

Hän on tarkka hygieniastaan ja leikkii mielellään lasten kanssa. Kasvissyöjä, mutta perso makealle. Käsien vapinaa hän häpeää ja yrittää sitä peittää.

Isäntä myös rakastaa kauniita kukka-asetelmia ja viihdyttää naisia kertomuksillaan, lopulta nukahtaa kesken iltapäiväteetuokion.

Verneri Lilja on Blondi, Adolf Hitlerin koira.

Näissä leppoisissa tuokiokuvissa on vääjäämättä läsnä ajatus tämän pienen ihmisen roolista käsittämättömissä hirmuteoissa, joiden brutaali konkreettisuus on painajaismainen.

Kun Hitlerin voimat meinaavat ehtyä, lääkäri määrää kunnon tropit ja taas Hitler puhuu, kolme tuntia putkeen antamatta Mussolinille suunvuoroa. Lääkkeen nimi oli Eukodol ja sitä on myöhemmin kutsuttu heroiinin serkuksi.

* *

Tapahtumat näyttämöllä sijoittuvat historian hämäriin, mutta samalla meidän päiviimme. Näytelmä heijastaa ihmisen asemaa omassa historiassaan ja sitä vääjäämätöntä tosiasiaa, että Hitlerin puheissa vilahteleva terminologia on suoraan omasta ajastamme.

Lavastus koostuu lavan täyttävistä tyhjistä makuusijoista ja isoista valkoisista heliumpalloista. Nämä tulkitsen paitsi viittauksiksi sodan järjettömyyteen myös kaasukammioihin juutalaisten tuhoamispaikkoina. Ihmiset eivät vuoteisiinsa palaa.

Isoissa heliumpalloista heijastuu kuvia, milloin näyttämön tapahtumista, milloin historian syövereistä, milloin omasta ajastamme. – Ainakin Halla-ahon kasvot tunnistan ja Boris Johnsonin.

Hitlerin viha juutalaisia kohtaa nousee ja yltyy. Juutalaiset ovat syypäitä Hitleriä kirvelevään tappioon sodassa.

Kansainvälinen aines on siivottava Saksasta. Juutalaiset ovat hänelle syyllisiä ja heidän keskeisin rotuominaisuutensa on ahneus. Rahan ja vallanhimo on nimenomaan juutalaisten keskeisin vitsaus.

Henkilökohtaisen elämän menetykset saavat Hitlerin lopulta tuntemaan itsensä vapaaksi. Hän kokee kuuluvansa ainoastaan Saksan kansalle ja kutsumukselleen. Hän jopa sanoo olevansa naimisissa Saksan kansan ja sen kohtalon kanssa.

Hitlerille ihmisrodut esittäytyvät eläinlajien kaltaisina. Vahvojen on hallittava heikkoja. Armo sotii luonnonjärjestystä vastaan ja erilaiset on tapettava. Pariutuminen on tehtävä itsensä kaltaisen kanssa. Homo sapiens voi menestyä vain epärodullisten murhaamisen kautta.

Suuruudenhullun ja mahtipontisen kusipään valtaannousu mahdollistaa osaltaan holokaustin hirveydet. Natsien uhreina ovat niin juutalaiset, vammaiset, jehovantodistajat, homoseksuaalit, vapaamuurarit, etniset vähemmistöt, neuvostosiviilit, serbit, kommunistit, jne…

* *

On selvää, että yksi ihminen ei koskaan ole vastuussa näin laajamittaisista rikoksista ihmisyyttä vastaan. Jokainen, joka tässä koneistossa on toiminut, on syyllinen – hänkin, joka kaiken on hiljaisesti hyväksynyt.

Vaalirahoitus oli keskeinen asia myös Natsien nousussa. Puolue oli pennitön ja suuryritykset piti puhua puolueen taakse. Vuonna 1933 lukuisat merkittävät taloudelliset toimijat antoivat tukensa natseille, koska kaipasivat näiden lupailemaa vakautta ja ennustettavuutta yhteiskuntaan.

Nämä samat yritykset myöhemmin käyttivät keskitysleirivankeja työvoimanaan ja osa niistä vaikuttaa yhä tänäkin päivänä. – AGFA, Siemens, VARTA ja moni muu.

Käsikirjoituksessa kuvataan taidokkaasti sitä kuinka kysymykset ovat meidän päivinämme näitä samoja. Edelleen valta on viime kädessä siellä missä raha on.

Taloudellinen tilanne oli otollinen natsien nousulle, kun Yhdysvaltain 1920-luvun lopun taloustilanne ja 1930-luvun lama heijastui Saksaan. Hitlerin totalitaristinen valtiokoneisto sai talouden nousuun. Demokratia on haavoittuvainen jatkuvasti ja yhä enenevässä määrin.

* *

Näytelmän kuvasto alleviivaa Hannah Arendtin käsitettä pahuuden baanaaliudesta. Tämä pahuus ei asetu tiettyihin historiamme tapahtumiin vaan sen siemen on meissä kaikissa.

Pahuuden arkinen logiikka on kirjoitettuna alitajuntamme kerroksiin. Vihan synty, sen kohteen oikeuttaminen, vihan teot. Sokea uskollisuus järjestelmälle, määräysten noudattaminen niiden itsensä vuoksi.

Historiankirjoituksen näennäinen selkeys mahdollistuu pelkistämällä ilmiöt olennaiseen, vähentämällä ihminen. Tämä näytelmä näyttää ainakin välähdyksen myös ihmisestä. Samalla se näyttää kuinka inhimillistäminen tuo pahuuteenkin jopa lakonisia piirteitä.

* *

Näytelmä käynnistyy Nenan tunnetulla sodanvastaisella protestilaululla 99 Luftballons vuodelta 1983. Kappale kuvastaa nimenomaan Kylmän sodan aikaista tilannetta ja protestoi aikoinaan suurvaltojen ydinasevarustelukilpaa.

Sen on myös sanottu heijastavan toisen maailmansodan jälkeisen Saksan tilaa, jossa kansakunnan haaveet ovat kadonneet. Tämä osaltaan selittää myös lavastuksessa käytettyjä suuria ilmapalloja.

Näytelmässä eniten tilaa annetaan Stockhausenin musiikille, jonka mukaan tuominen vastavetona natsien mahtipontiselle järjestelmällisyydelle toimii. Paikoin ratkaisu on jopa nerokas.

Stockhausenin avantgardistinen ilmaisu pitää sisällään sarjallisia elementtejä. Se on mystistä ja resonoi näyttämöllä eri tasoilla. Wagner edustaa musiikillisesti toista ääripäätä järjestystä ja natsiestetiikkaa.

Stockhausenin musiikin viehko kaaos, atonaalisuus ja epäjärjestyksenomainen rakenteettomuus toimii hyvänä analogiana oman historiamme summittaiseen kaoottisuuteen. Ihminen hakee toimistaan logiikkaa ja johdonmukaisuutta, järkeä ja järjestystä sieltäkin, missä sitä ei ole.

Stockhausen sanotaan sävellyksissään halunneen tutkia musiikin psykologisia vaikutuksia. Hänen pianoteostensa akustinen hahmottomuus tuo näyttämölle maagisen tunnelman.

Samalla herää miettimään sitä, mikä rooli Wagnerin mahtipontisella musiikilla oli tiettyjen ajatusjatkumoiden syntyyn Hitlerin kolauksia kokeneen ja torjutuksi tulleen egon syövereissä.

Myös Stockhausenin henkilöhistoriaa sivutaan. Hänen mielisairaalaan joutuneen äitinsä kerrottiin aikoinaan kuolleen leukemiaan, mutta todellisuudessa tämä joutui kaasutetuksi natsien eutanasiatoimissa, joissa yhteiskunnan epäkelpoja aineksia alettiin raivata uuden ideaaliyhteiskunnan tieltä.

Stockhausenin musiikille seuraa tekee saksalaisen Can-yhtyeen paljon kuultu ja eri yhteyksissä käytetty kappale Vitamin C. Yhtyeen kantavista voimista niin Holger Czukay kuin Irmin Schmidt olivat Stockhausenin oppilaita, ja yhtyeen sanotaan pohjanneen tekemisessään hänen musiikilliselle teorialleen.

Painajaisia kuvaavan Rammstein-kappaleen Mein Herz brennt mukanaoloa tuskin tarvitsee selitellä. Hitler voidaan hyvin nähdä jonkinlaisena mustana nukkumattina, kauhujen esiinmarssittajana.

* *

Ensivaikutelma näytelmästä on hämmentynyt, koska siinä on tyhjää tilaa, paljon. Tässä tilassa on aikaa ajatella muun muassa juuri sitä, millaisia me ihmiset olemme.

Näytelmän fragmentaarisuus on samalla sen vahvuus ja heikkous. Se väläyttelee mahdollisia kuvia historian kulun summittaisesta syntylogiikasta. Se ei ole helppo ja haastaa katsojan siinä määrin, että voi myös jättää tyhjän päälle.

Tapahtumista ja historian hetkistä toiseen siirtyminen käy äkkiä, mutta tunnelma pysyy – ja Hitler. Oliko natsisaksan mahdollistuminen eräänlainen sattuma historian kulussa? Toisaalta, jos Hitler olisi päässyt taideakatemiaan, olisivatko tämänkaltaiset hirveydet tapahtuneet joka tapauksessa muodossa tai toisessa, koska ihminen. Olisivat, väitän.

Siksi tuo ajattelemisen tila on tarpeellinenkin. On ymmärrettävä se, että olemme aina lähellä hirmutekojen mahdollisuutta. Meissä ihmisissä on potentia niin suureen hyvää kuin pahaankin.

Valta väärissä käsissä vie nopeasti käsittämättömiin tilanteisiin. Myös meidän aikanamme merkittäviä esimerkkejä tästä on useampia.

* *

Hitler ja Blondi on ehdottomasti juuri vaikuttava, mutta ei unohtumaton elämys. Näytelmän vahvuus on siinä, että se ei osoittele mitään tai ketään, ei syytä tai piehtaroi. Se antaa ajattelemisen aihetta ja pyrkii luomaan ymmärrystä, jolla voi olla ratkaiseva merkitys meidän päivänämme.

Toisaalta näytelmä etenee hajanaisesti viipyillen ja paikoin jopa polkee paikallaan. Kerronnan tapa ei muunnu tai tuo yllätyksiä. Fokus on tunnelmissa, vahvuus musiikissa ja ilmaisussa.

Romanianjuutalaisen runoilijan Paul Celanin näytelmässä kuultavissa runoissa (suomennokset ohjaaha Michael Baranin) toistuu hahmottomuuden ja pirstaleisuuden tunnelma. Sama henki, jota Stockhausen musiikki jo ilmentää paremmin kuin hyvin. Celan itse selvisi, mutta menetti vanhempansa holokaustissa.

Keskitysleirien voidaan nähdä tuhonneen tavallaan myös kielen. Adorno totesikin runouden kirjoittamisen olevan mahdotonta, barbaarista, keskitysleirien tapahtumien jälkeen kun ”kieli on sulkeutunut kiveksi”.

Runous itsessään ei voinut tavoittaa natsien aiheuttamaa kärsimystä. Celanin hermeettinen ilmaisu kuitenkin ohitti tämän ongelman, koska se ei ilmaissut esteettisen keinoin vaan esimerkiksi analogioiden kautta. Koska keskitysleirien kauhuja ei voi kaunistelematta kuvata, siihen ei tule edes pyrkiä.

* *

Visuaalisessa ilmeessä, valoissa ja äänissä on mahtipontista lumovoimaa ja samalla hienoa kontrastia. Musiikin moninaisuus luo itsessään lisää tilaa jo valmiiksi väljään kokonaisuuteen. Sekin kutsuu ajattelemaan, itse. Se käyttää akustiikkaa psykologisena välineenä.

Niin tekee myös käsikirjoituksen rakenne. Se sisältää yksityiskohtaista tietoa, mutta luo myös tuota samaista tilaa valmiiksi pureskeltuun ja opittuun ja saa katsomaan historian henkilöä ja ihmisyyttä hieman toisin.

Se puhuu aiheesta, jota ei oikeastaan voi ymmärtää. Musiikki, tunnelmien luominen ja runous ilmaisevat tätä eri tavoin. Valkoisiin ilmapalloihin heijastuvat mustavalkoiset kuvat ovat kuin kollektiivisen alitajuntamme ilmentymiä. Visuaalisesti vaikuttavia ja kerroksellisia.

Koulunsa käynyt yleisö lienee hyvin perillä historian kulusta ja Hitlerin roolista siinä. Harva on kuitenkaan ajatellut Hitlerin demonisoitua hahmoa ihmisenä. – Diktaattori ja kylmä laskelmoija, mutta ei pelkästään tätä.

Samalla saattaa nähdä myös oman vastuunsa, tänään ja tässä. Näytelmä ponnistaa tyhjyydestä, hiljaisuudesta ja tulkinnan mahdottomuudesta pahuuden äärellä. Se haastaa ajattelemaan ja sitä tulee katsoa myös kauempaa, kypsytellen.

* *

Sellan karisman vaikutus on tällekin näytelmälle ilmeinen. On vaikea kuvitella hänen tilalleen ketään muuta. Tämä rooli on kirjoitettu hänelle ja ilman häntä sitä ei ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että näytelmän kokonaisuus nojaisi pelkästään hänen valovoimaisuuteensa.

Käsikirjoitus ja musiikin oivaltava käyttö toimivat kokonaisuudessa itsenäisesti. Sellan läsnäolo näyttämöllä on vain yksi, joskin toimiva elementti. Hänen läsnäolonsa on näytelmän kannalta merkityksellinen ja hän tekee epäilemättä elämänsä roolin.

Kaunis, ahdistava, surullinen, viipyilevä ja vaikuttava. Näytelmä on lopulta myös kaikkea tätä. Jos Hitler on ollut näyttämöllä ihmisenä, sitä on myös Sella alushameessa pimeällä näyttämöllä jiddišinkielistä kehtolaulua laulaessaan. – Siinä hetkessä pahuus katoaa. On vain suru.

Hanna Telakoski

Hitler ja blondi

Käsikirjoitus ja ohjaus Michael Baran (SKT)
Rooleissa Seela Sella ja Verneri Lilja (TTT)
Pianisti Mariola Aniolek / Niinan Ranta
Lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone (SKT)
Elektroniset äänimaisemat Juhani Nuorvala ja Juhani Liimatainen
Valosuunnittelu Eero Auvinen (TTT)
Äänisuunnittelu Kyösti Kallio (TTT)
Tuottaja Heidi Kollanus (TTT)

Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä 19.2.2020. Esityskalenteriin täältä