Satu Tuuli Karhu ja Vuokko Hovatta. Kuva: Mitro Härkönen

Meri Valkaman esikoisteos Sinun, Margot (2021) on ollut myynti- ja arvostelumenestys Suomessa ja se on ilmestynyt käännöksenä myös useassa Euroopan maassa. Teoksesta on tekeillä tv-sarja ja olikin vain ajan kysymys, milloin siitä tehtäisiin teatterisovitus. Ensimmäisenä asialle ehti Helsingin Kaupunginteatteri, jonka Suurelle näyttämölle Riikka Oksanen on ohjannut tarinan muistin hauraudesta ja vaikenemisen voimasta.

Sinun, Margot seuraa kahta aikatasoa. Vuonna 1983 Markus Siltanen muuttaa perheensä kanssa Itä-Berliiniin työskennelläkseen ulkomaankirjeenvaihtajana. Perheen tytär, Vilja, kasvaa itäsaksalaisten ihanteiden keskellä. Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989 johtaa perheen paluuseen Suomeen ja vanhempien avioliiton hajoamiseen. Viljan muistikuvat lapsuudestaan alkavat haalistua.

Vuonna 2011, isänsä kuoleman jälkeen, Vilja löytää nipun kirjeitä Margot-nimiseltä naiselta. Hän palaa Berliiniin selvittääkseen, kuka isä todellisuudessa oli ja mikä hänen oma menneisyytensä on. Paljastuu, että isällä on ollut suhde itäsaksalaisen naisen kanssa. Sinun, Margot käsittelee vahvasti perhesuhteita, ideologioiden muutoksia ja Euroopan historiaa, erityisesti DDR:n aikaa ja sen jälkeisiä tapahtumia.

Ja millä vaivattomuudella ohjaaja tarinaa kuljettaakaan! Oksanen hyödyntää teatterin mahdollisuuksia henkilökohtaisen ja kollektiivisen muistin tulkkina oivaltavasti. Simultaaneissa kohtauksissa menneisyys ja nykyhetki leikkaavat viiltävästi toisiaan. Yksilöiden välinen intohimo saa tyylikkään ja koskettavan koreografisen toteutuksen. Järjestelmän uskollinen virkamies muuntuu hujauksessa tanssillisten liikkeiden kautta vartiosotilaaksi. Oksasen ohjaus on tulvillaan edellä mainitun kaltaisia, mietittyjä ja vahvasti estetisoituja näyttämökuvia.

Sara Soulié ja Martin Bahne. Kuva: Mitro Härkönen

Onnistunutta lopputulosta tukee Tuomas Timosen dramatisointi. Romaanin lukeneena voi todeta, että tämä tulkinta tavoittaa Valkaman romaanin hengen ja keskeiset tapahtumat ja saa silti omaäänisenä näyttämösovituksena uuden elämän ja uusia tasoja.

DDR:stä muistamme lähinnä kaikkialle yltäneen valtiokoneiston, jonka yksittäiset lonkerot ulottuivat Stasin kautta lähes jokaisen itäsaksalaisen elämään. Sinun, Margot todistaa koskettavasti sen, että järjestelmässä oli myös hyvää. Valtio tarjosi jokaiselle työtä ja asunnon, terveydenhuolto oli ilmaista ja elämä kaikin puolin ennakoitavaa. Tätä ei usein tänä päivänä muisteta, koska historiankirjoitus on tunnetusti voittajien kirjoittamaa. Tietenkin järjestelmässä oli puutteensa ja tämänkin tarina kertoo avoimesti.

Kaiken keskiössä ovat kuitenkin yksittäiset ihmiskohtalot. Näkökulma on koko ajan vahvasti yksittäisen ihmisen kokemuksissa. Skenografiset ratkaisut videoprojisointeineen tai lavasteratkaisuineen ovat vain viitteellisiä ja se tekee kokemuksesta erityisen vaikuttavan. Nyt ei tehdä yksi yhteen epookkidraamaa, semminkin kun kyse on päähenkilön lapsuuden muistoista, jotka väistämättä ovat jossain määrin hataria.

Satu Tuuli Karhu. Kuva: Mitro Härkönen

Lavastaja Antti Mattila hyödyntää HKT:n jalkapallokentän kokoista näyttämöä suorastaan nerokkaasti. Tummat metallikehikot luovat mielikuvan öisen sateisesta, kasvottomasta kaupungista, joka hiljaisena todistaa yksittäisiä ihmiskohtaloita. Assosiaatio DDR:n elementtitaloarkkitehtuuriin on ilmeinen. Se tulee erityisesti esiin, kun vaihdetaan mittakaavaa ja ollaan kamaridraamassa. Paljaita seiniä koristaa vain yksinäinen ydinvarustelua vastustava juliste.

Kokonaisuutta tukee Toni Haarasen suunnittelema valo- ja videomaailma, jossa menneisyys näyttäytyy yksittäisinä, välähdyksenomaisina muistikuvina. Nyt ei totisesti tehdä dokumenttiteatteria. Erikseen voi mainita vielä Eradj Nazimovin onnistuneen äänisuunnittelun. Siinä muistot ja nykyisyys sekoittuvat autenttisten äänien ja musiikkikappaleiden mosaiikiksi, jossa nykyhetki ja menneisyys vuorottelevat kiinnostavasti.

Näyttelijäntyö kautta linjan on tasaisen vahvaa. Näkökulmahenkilön roolissa Satu Tuuli Karhu vaihtaa hujauksessa aikuisen naisen hämmennyksen kaksivuotiaan viattomuuteen. Martin Bahnen Markus tavoittaa idealismissaan naiivin toimittajan habituksen onnistuneesti. Risteävien valintojen edessä Bahne tuo rooliin kompleksisuutta. Sara Soulié Markuksen Luise-rakastettuna on kuitenkin esityksen kiinnostavin hahmo. Soulién eteerinen olemus on kuin tehty tähän rooliin. Luisen intohimo ja halu on voimallista ja samaan aikaan siinä on jotain koskettavan haavoittuvaa.

Erityiskiitoksen ansaitsee hyvin toimitettu käsiohjelma, joka alkaa olla harvinaisuus suomalaisissa teattereissa. Siinä kirjailija-toimittaja Valkama avaa kiinnostavasti DDR:n valtiollista tarinaa. Suomi oli muuten länsimaista se, jolla oli tiiveimmät suhteet Itä-Saksaan. Se perustui tietysti osin idänpolitiikkaamme. Vuosien saatossa poliittisten suhteiden rinnalle kasvoi tiivis tiede- ja kulttuurivaihto. Todennäköisesti juuri tätä joukkoa Sinun, Margot -kiinnostavaa kovasti. Unohtamatta sen universaalia sanomaa kaipauksesta.

Jussi Kareinen

Sinun, Margot

• Kirjailija Meri Valkama
• Dramatisointi Tuomas Timonen
• Ohjaus ja esitysdramaturgia Riikka Oksanen
• Ohjaajan assistentti ja läheisyyskoreografi Kirsi Karlenius
• Lavastus Antti Mattila
• Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen
• Valo- ja videosuunnittelu Toni Haaranen
• Äänisuunnittelu Eradj Nazimov
• Naamioinnin suunnittelu Milja Mensonen
• Dramaturgi Ari-Pekka Lahti
• Rooleissa Satu Tuuli Karhu (vier.), Sara Soulié (vier.), Martin Bahne (vier.), Sanna-June Hyde, Helena Haaranen, Vuokko Hovatta, Risto Kaskilahti, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Sanna Majuri, Samuli Pajunen, Emma Pälsynaho (vier.), Raili Raitala

Ensi-ilta 6.2.2025. Esityksiä 24.4. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua