Miko Kivinen ja Elina Knihtilä. Kuva: Pate Pesonius

Leea Klemola on yksi viime vuosien tuotteliaimpia käsikirjoittaja-ohjaajia Suomessa. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Tampereen Teatteriin tehty Arktinen Trilogia (neljä osaa) vuosilta 2004–2019 sekä Kuopion kaupunginteatterissa nähdyt kolme kantaesitystä (Jessika – Vapaana syntynyt 2002, Jessikan pentu 2012, Vaimoni, Casanova 2016). Myös Kansallisteatterin päänäyttämöllä on testattu yleisön vastaanottokykyä, kun Maaseudun tulevaisuus -niminen esitys (2014) hämmensi yleisöä.

Niin… nimenomaan testattu. Klemolan perinteisistä teatterin tekemisen tavoista poikkeava teatterikäsitys kun on aivan uniikki lajissaan ja jakaa usein katsojakuntaa.

Esityksiä leimaa tietynlainen häpeilemättömyys ja näennäinen holtittomuus. Henkilöhahmot ovat Kleemolan käsittelyssä äärimmilleen vietyjä karikatyyrejä, jotka kiroilevat estottomasti ja joiden puheen nyanssin vaihteluväli on skaalalla on-off. Lavalla miehet esittävät usein naisia ja toisin päin. Eläinhahmot keskeisissä rooleissa ovat myös usein läsnä. Kukapa ei muistaisi New Karleby -näytelmän (2011) täplähyeenoita, jotka saapuivat Afrikasta siirtotyöläisiksi Suomeen.

Kaiken groteskiuden ja karnevalismin takaa löytyy silti aina painavaa sanottavaa. Muun muassa identiteettikysymykset (häpeä, seksuaalisuus) ja yhteiskunnallisuus (ilmastonmuutos, maahanmuutto) ovat teemoja, joita Klemola on tekstiensä kautta yrittänyt avata katsojille.

Pirjo Lonka ja Lotta Kaihua. Kuva: Pate Pesonius

* *

Q-teatterissa syyskuussa ensi-iltansa saanut Minä, askartelija on estetiikaltaan tunnistettavaa Klemolaa. Sama äärimmilleen viety ilmaisu ja kohtuuttomuus paiskataan katsojien eteen heti avauskohtauksessa, jossa askartelukurssin tuottaja Hana (Elina Knihtilä) ja askarteluohjaaja Anu (Pirjo Lonka) pyörivät umpihumalaisina kaatuillen pitkin näyttämöä. Muu kurssille ilmoittautunut epämääräinen joukkio yrittää askartelun kautta löytää omaa sisäistä ääntään.

On Eero Ritala -niminen teatterintekijä (roolissa hauskasti itse Eero Ritala), joka on kadottanut itseluottamuksensa. Mukana ovat myös Kuopion kaupunginteatterista narikkamies Antero (Miko Kivinen) ja näyttelijä Markku (Lotta Kaihua), jotka ovat vuosia työstäneet tuloksetta Eduard Uspenskin Takuumiehet-näytelmää. Joukkiota täydentää papukaija Alex (Jonnakaisa Risto), jonka elämäntehtävänä on ollut imitoida mahdollisimman tarkasti Arja Saijonmaan Ystävän laulua.

Tunturikadun pienehkölle näyttämölle Annukka Pykäläinen on lavastanut parhaat päivänsä nähneen lentokonehallin, joka toimii mainiosti näytelmän tapahtumapaikkana. Yhdessä Max Wikströmin valosuunnittelun ja Eero Niemisen äänimaailman siitä rakentuu esitykseen tilallinen illuusio, jossa katsoja vaivattomasti pääsee osallistujaksi tälle askartelukurssille.

* *

Minä, askartelija -esityksen keskiössä on siis oman äänen löytäminen. Se lienee teatterin ja yleisemminkin koko taiteen tekemisen keskeisiä kysymyksiä. Miten olla omaääninen imitoimatta toista?

Tätä omaäänisyyttä sekalainen joukkio hakee askartelemisen kautta. Lisäkierrettä tarinaan tuo askarteluohjaajaksi puolipakolla joutuva Anu, joka on jämähtänyt omassa ”luovuudessaan” valkoisiin palloihin.

Amadeus-näytelmä ja siinä roolihenkilö Saliérin kipuilu keskinkertaisuutensa kanssa on yksi tämän näytelmätekstin keskeisiä rakennuspuita. Sitä kautta syntyy myös yksi esityksen hienoimmista hetkistä, kun Lotta Kaihuan taitavasti tulkitsema Markku esittää Amadeus-näytelmän prologin käkenä(!?). Tavattomalla herkkyydellä Kaihua tavoittaa tuon epäaitouden tunteen tilanteessa.

Eero Ritala (vas.), Jonnakaisa Risto, Elina Knihtilä, Pirjo Lonka, Miko Kivinen ja Lotta Kaihua. Kuva: Pate Pesonius

* *

Klemolan ja Rosa-Maria Perän teksti on hauskasti ajassa satirisoidessaan kaupallisuuden vaateita erityisesti musiikkiteollisuudessa. Arja Saijonmaan tuottajana toimiva Hana on saanut päähänsä, että Arjan taustaorkesterina voisi toimia death-metallia soittava Napalm in Head -yhtye. Tätä kautta saataisiin kenties uutta nuorta kuulijakuntaa Saijonmaan konsertteihin. Tämän neronleimauksen ympärille syntyy joukko hervottoman hauskoja tilanteita, jotka viedään Klemolalle tyypilliseen tapaan äärimmäisyyksiin.

Esityksessä kulminoituu myös kiinnostavasti Q-teatterin tämänhetkinen asema suomalaisessa teatterikentässä. Teatteri on viime vuosilta tuttu vieras myös Tampereen Teatterikesässä, jossa se on vieraillut muun muassa esityksillään Tavallisuuden aave ja Medusan huone, joiden molempien takana on nuoremman polven käsikirjoittaja-ohjaaja Saara Turunen.

Q-teatterin kantavina voimina vuosia toimineet ja jo nuoruudesta toisensa tunteneet Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka ovat myös tämän esityksen kivijalkoina, muun ryhmän panosta unohtamatta. En ole ihan varma putosivatko he hurjimmissa kohtauksissa hetkittäin rooleistaan, mutta keskinäinen kemia näissäkin pelasti tilanteen.

Erityisesti Knihtilä ylittää Klemolan teksteihin vaadittavan häpeän kynnyksen vaivatta, ja omalla tekemisellään näyttää miksi hän oli perusteltu valinta näyttelijätyön professoriksi Teatterikorkeakouluun muutama vuosi sitten. Lempeää ja hyväntahtoista kuittailua saa myös kolmas Q-teatterin näyttelijä Tommi Korpela, joka käsiohjelmaankin on nimetty selitteellä: ”Suomen tunnetuin, komein ja paras näyttelijä”. Hauskaa lisäkierrettä näkemääni esitykseen toi, että Korpela istui katsomassa esitystä.

* *

Minä, askartelija on juuri oikea esitys pandemian jälkeiseen aikaan. Sen pidättelemätön energia kantaa katsomon takariville saakka ja todistaa samalla väkevästi, että teatteriesitys on hetken taidetta ja vuorovaikutusta esittäjien ja yleisön välillä. Sen voi nähdä myös Leea Klemolan tähänastisen uran välitilinpäätöksenä, jossa teatterintekijä näytelmän teeman kautta pohtii matkaa, jonka on tehnyt taiteilijuutensa löytämiseksi. Hieno matka tähän asti, sanoisin.

Jussi Kareinen

Minä, askartelija

• Ohjaus: Leea Klemola
• Teksti: Leea Klemola ja Rosa-Maria Perä
• Rooleissa: Lotta Kaihua, Miko Kivinen, Elina Knihtilä, Pirjo Lonka, Jonnakaisa Risto ja Eero Ritala
• Lavastus: Annukka Pykäläinen
• Valosuunnittelu: Max Wikström
• Pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen
• Äänisuunnittelu: Eero Nieminen

Kantaesitys Q-teatterissa 23.9.2021. Esityksiä 17.12.2021 asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua