Nenna Tyni ja Vilma Kinnunen. Kuva: Tommi Mattila

Elena Ferranten neliosaiseen kirjasarjaan perustuvassa Loistava ystäväni -näytelmässä seurataan kahden napolilaistytön ja -naisen, Lenùn ja Lilan, elämää 1950-luvulta 2010-luvulle. Parhaat ystävät ja pahimmat kilpakumppanit syntyvät fasismista toipuvaan Italiaan ja Napolin työläiskortteliin, jossa mafialla on vahva sija elämässä.

Tyttöjen elämää määrittävät vielä enemmän perinteiset arvot, joiden pohjalta mies aina päättää, oli sitten kyse tyttöjen koulutuksesta tai avioliitosta. Työläistaustasta ei ole helppo lähteä, sillä kodeissa tarvitaan työvoimaa, eivätkä vanhemmat arvosta kirjoja ja sivistystä.

Teos alkaa ja päättyy tilanteessa, jossa Lila on kaikkien vuosien jälkeen kadonnut, ja journalistiksi ja kirjailijaksi edennyt Lenù alkaa kertoa heidän yhteistä tarinaansa.

Lila on ystävyksistä villimpi ja vetää miehiä puoleensa, mutta samalla hän on erityislahjakas niin matematiikassa, kirjoittamisessa kuin latinassakin. Keskinkertaisempi Lenù ahkeroi ja pärjää koulussa ja elää tyttönä ja naisena Lilan varjossa. Kummallekin opettaja suosittelee korkeampaa koulutusta, mutta vain Lenú saa siihen mahdollisuuden.

Lahden esityksessä Lilaa esittää Vilma Kinnunen ja Lenùa Nenna Tyni, jotka ulkoisesti ovat toistensa tumma ja vaalea vastakohta kuten tv-sarjassakin. Anna-Elina Lyytikäisen ohjauksessa ulkonäkö ei ole kuitenkaan pääasia, eikä Lilasta tehdä kohtalokasta kaunotarta. Kinnunen saa näin mahdollisuuden tehdä roolista ristiriitaisuudessaan kokonaisen ihmisen, loistosta ja kauneudesta rumuuteen ja julmuuteen.

Lila (Vilma Kinnunen) on päätynyt naimisiin alle 18-vuotiaana kauppiaan Stefano Carraccin (Mikko Pörhölä) kanssa. Lenù (Nenna Tyni, oik.) seuraa juhlaa ristiriitaisin tuntein. Kuva: Tommi Mattila

* *

Tynillä on syrjäänvetäytyvässä Lenùn kanssa vähemmän irrottelumahdollisuuksia, mutta hänkin pääsee näyttämään, miten vaikeaa on ponnistaa lukemalla köyhyydestä yliopistomaailmaan, kun kokee alemmuuskompleksia sekä naisena että luokkanousun tehneenä ammattilaisena.

Kova kasvuympäristö on opettanut kummatkin kiroilemaan ja uhkailemaan ja kulkemaan vaarallistenkin ihmisten keskellä pystypäin. Lila tekee sen näkyvästi, Lenù yksityisemmin ja kirjoissaan ja lehtiartikkeleissa. Esityksessä kuvataan hyvin sekä naisten keskinäistä jännitettä että sitä, miten he kohtaavat pelkäämänsä ja rakastamansa miehet.

Kumpi sitten on loistava ystäväni, Lenù vai Lila? Lila nimittää ystäväänsä näin, kun hän haluaa toisen toteuttavan myös omat unelmansa. Lukija ja katsoja voi tulkita myös toisin päin. Riippuvuus on molemminpuolista, välillä hulluutta hipovaa.

Ystävyksiä yhdistää ja erottaa yksi lapsuudesta tuttu mies, Nino Sarratore (Riku Nieminen, vier.), jonka itseoppinut runoilijaisä Donato Sarratore (Mikko Jurkka) on vienyt perheensä pois kotikorttelista jo varhain. Poika haluaa olla erilainen kuin jokaisen naisen kaatava isänsä, mutta opinnoista ja sivistyksestä huolimatta hänkin pettää sekä itseään että elämänsä naisia.

Nieminen tekee roolista rakastettavan ja raivostuttavan, Jurkka puolestaan on juuri niin säälittävä kuin omaan lumovoimaansa uskova keski-ikäinen köntys voi olla.

Muista roolitöistä haluaisin nostaa esiin etenkin Lenún äitiä esittävän Lumikki Väinämön, joka homssuisena ja hädissään milloin haluaa tukea opiskelevaa tytärtään, milloin haukkuu häntä huoraksi, kun perinteinen avioliitto kaatuu.

Nino Sarratorella (Riku Nieminen) on suhde sekä Lenùn (Nenna Tyni, kuvassa) että Lilan kanssa. Kolmikko on tuntenut toisensa lapsesta asti. Kuva: Tommi Mattila

* *

Äitien ja tyttärien suhde onkin yksi esityksen kantavista teemoista. Traagisimmillaan se on tietysti siinä vaiheessa, kun Lenù ja Lila joutuvat mafian keskellä pelkäämään omien tyttäriensä elämän puolesta. Näissä tilanteissa pääsin katsojana lähimmäksi päähenkilöitä.

Väkivalta on läsnä sekä uhkana että todelliselta näyttävissä ja viitteellisemmissä kohtauksissa. Lapsia ja puolisoita lyödään, veri valuu. Sen verran monta kertaa nyrkki viuhuu, että tuotannossa on käytetty väkivallan koordinoinnissa Markus Järvenpään osaamista. Katsojana koin jokaisen kohtauksen perustelluksi.

Teoksen tapahtumapaikka, Napoli, on vahvasti läsnä Tiina Hauta-ahon lavastuksessa ja puvustuksessa, joka pienillä muutoksilla kertoo ajan kulumisesta. Se ei ole pittoreski matkailu-Napoli vaan mikä tahansa köyhä kaupunginosa sodanjälkeisessä Euroopassa. Hyvin on ratkaistu sekin alkuteoksesta mieleen jäänyt seikka, että satamakaupungissa asuvat tytöt eivät ole koskaan ole nähneet merta ennen kuin he uskaltautuvat vaaralliselle retkelle tunnelin toiselle puolelle.

Ajankuvaa luo vahvasti myös teatterin seitsenhenkinen orkesteri Antti Vauramon johdolla, unohtamatta näyttelijöistä löytyviä laulusolisteja (Maarit Severin, vier., Tomi Enbuska ja Riku Nieminen) Loistava ystäväni ei ole musikaali, mutta niitä kaipaavien kannattaa suunnata katsomaan esitystä myös musiikin ja Tiina Brännaren luoman koreografian vuoksi.

Väkivalta on läsnä Lilan (Vilma Kinnunen) ja koko yhteisön elämässä mafian ja perinteisten roolimallien vuoksi. Lilan isoveli Rino Cerullo (Jari-Pekka Rautiainen) on järjestänyt sisarelleen työpaikan tehtaasta, jossa mafiaperheen Michele Solara (Markus Järvenpää) pitää todellista valtaa. Kuva: Tommi Mattila

* *

Miten esitys sitten toimii, jos ei ole lukenut kirjoja tai nähnyt Ylenkin näyttämää ja HBO:lta yhä löytyvää tv-sarjaa? Seuralaiseni tunsi teokset ennalta vain nimeltä ja kertoi päässeensä hyvin näytelmän maailmaan sisälle.

Lenún ja Lilan perhekuviot, kansakoulun merkittävä opettaja Maestra Oliviero (Maarit Severin, tekee roolin myös Donato Sarratoren jättämänä hulluna leskenä) ja muut asukkaat jäävät alle kolmen tunnin esityksessä tietenkin enemmän sivuhenkilöiksi ja viitteiksi kuin kirjan ja tv-sarjan pidemmässä muodossa, jossa kullekin ehtii kasvaa oikeat persoonallisuudet.

Luonteita löytyy nytkin: mafiaperheen Tomi Enbuska ja Markus Järvenpää (31.10. asti) näyttävät, ettei pahuuskaan ole aina samanlaista. Eivätkä työteliäät ja oppineetkaan ole pelkästään hyviä ja oikeudenmukaisia vaan yhtä lailla pikkumaisia, mustasukkaisia ja vallanhimoisia kuin halveksimansa rahvas.

Kiitos Lahden kaupunginteatterille ohjelmistovalinnasta, jonka toteutus kohoaa menestysromaanisarjan kuvittamisen yläpuolelle. Hyvässä kirjasarjassa ovat toki jo valmiina hyvän draaman ainekset, jotka April de Angelisin sovitus ja ohjaaja Lyytikäinen ovat mielestäni löytäneet.

Käsiohjelmassakin muuten muistutetaan siitä, että Elena Ferrante on kirjailijan salanimi, eikä varmuutta tekijästä ole vieläkään. Lenùn kirjailijahahmon kokemat pelot ja todelliset tapahtumat mafian hallitsemassa yhteiskunnassa ovat ehkä yksi syy siihen, miksi kirjoittaja ei ole halunnut paljastaa henkilöyttään. Kirjallisuuden lukijalle se on myös ilahduttava asia maailmassa, jossa kirjailijan persoona tuntuu liian usein kiinnostavan enemmän kuin teoksen sisältö.

Ina Ruokolainen

Loistava ystäväni

• Alkuperäisteos Elena Ferrante
• Näytelmäsovitus April De Angelis
• Suomentaja Juho Gröndahl
• Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen
• Ohjaajan assistentti Susanne Mast
• Musiikin sovitus ja johto Antti Vauramo
• Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho
• Koreografia Tiina Brännare
• Väkivallan koordinointi Markus Järvenpää
• Äänisuunnittelu Tommi Raitala
• Valosuunnittelu Jyri Suominen
• Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Saana Hyvärinen, Henrik Hammarberg (vier.), Mikko Jurkka, Markus Järvenpää, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen, Riku Nieminen (vier.), Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Maarit Severin (vier.), Jari-Pekka Rautiainen, Nenna Tyni, Lumikki Väinämö
• Lapsiavustajat Armi Kalliomäki, Adessa Kirén, Saima Peltoniemi, Viivi Vilponen

Suomenkielinen kantaesitys Lahden kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 6.9.2025. Esityksiä 13.12. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua